Ammattikorkeakoulut

Täällä voit lukea kysymyksiä ja vastauksia opiskelun eri aloilta. Toivomme, että osiosta muodostuu arvokas tietopohja sinulle, jolla on kysymyksiä tai muita ajatuksia peruskoulun jälkeiseen kouluttautumiseen liittyen!

Etsi

Viimeisimmät kysymykset aiheesta: Ammattikorkeakoulut

Voiko kriminologiaa opiskella Suomessa?
Onko kriminologiaa mahdollista opiskella Suomessa vai pelkästään ulkomailla?
Vastaus

Hei,

Kiitos kysymyksestä! 

Kriminologian parissa työskentelyyn voisi valmistaa esimerkiksi Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteistyönä järjestämä Rikosseuraamusalan koulutus. Myös Itä-Suomen yliopistossa voi suorittaa erikoisjuristitutkinnon nimikkeellä hallintotieteiden kandidaatti/hallintotieteiden maisteri pääaineena rikos- ja prosessioikeus ja rikollisuuden tutkimus. Saman oppiaineen voi valita Itä-Suomen yliopistossa myös sivuainekokonaisuudeksi. 

Lisäksi oikeustieteen, yhteiskuntatieteiden ja psykologian opinnoista voisi saada valmiuksia kriminologian parissa työskentelyyn. Esimerkiksi Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa voi opiskella rikosoikeutta yhtenä oikeusnotaarin koulutuksen osa-alueena, ja valita vapaavalintaisiin opintoihin esimerkiksi yhteskuntatieteitä ja/tai psykologiaa.

Tsemppiä oikean koulutuksen etsintään!

Voinko hakea uutta korkeakoulupaikkaa seuraavassa yhteishaussa?
Hei, olen saanut kevään 2017 yhteishaussa itselleni korkeakoulupaikan ja koska paikka vaikutti mieluiselta päätin ottaa sen vastaan. Asepalvelukseni alkaa Tammikuussa 2018 joten lykkäsin opintojani, koska haluan suorittaa palvelukseni mahdollisimman nopeasti alta pois. Nyt olen kuitenkin alkanut pohtimaan olisiko minulla ollut mahdollisuuksia päästä toiseen koulutukseen. Kysymys kuuluukin, voinko hakea kevään 2018 yhteishaussa toista korkeakoulupaikkaa ilman että menetän nykyisen opiskelupaikkani ja voiko opintojen aloituksen lykkäys vaikuttaa paikan menettämiseen tai saamiseen. En haluaisi menettää nykyistä odottavaa korkeakoulupaikkaani sillä en halua jäädä tyhjän päälle, mikäli "epäonnistun" kevään 2018 yhteishaussa.
Vastaus

Hei,

Kiitos kysymyksestäsi ja onnittelut opiskelupaikasta!

Voit hakea kevään yhteishaussa toiseen koulutukseen ilman mitään esteitä. Korkeakoulupaikoista on olemassa niin kutsuttu yhden korkeakoulupaikan säännös, mikä tarkoittaa, että samana lukukautena alkavista koulutuksista voi ottaa vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan paikan. Vuonna 2017 vastaanotettu paikka ei näin ollen vaikuta enää vuoden 2018 yhteishakuun. Sinulla voi olla useampia tutkinnonsuoritusoikeuksia (=opiskelupaikkoja) korkeakoulussa kunhan paikat on otettu vastaan eri lukukausina.

Et myöskään menetä jo saamaasi korkeakoulupaikkaa, vaikka hakisit toiseen koulutukseen kevään yhteishaussa. Voit ottaa uuden paikan vastaan mikäli pääset sisään, etkä siltikään automaattisesti menetä nykyistä opiskelupaikkaasi.

Opintojen aloittamisen lykkäys nykyisessä opiskelupaikassa ei vaikuta merkittävästi kevään 2018 yhteishakuun ja mahdollisuuksiisi siinä. Ainoa asia, mihin vastaanottamasi opiskelupaikka vaikuttaa on se, ettet ole enää ensikertalainen korkeakouluhaussa. Korkeakoulut voivat varata osan aloituspaikoistaan ensikertalaisille eli niille, jotka eivät ole suorittaneet korkeakoulututkintoa eivätkä ottaneet vastaan korkeakoulupaikkaa vuoden 2014 jälkeen.

Ensikertalaiskiintiöiden koko vaihtelee opiskelupaikan mukaan. Vaikka korkeakoulupaikan vastaanottamisen myötä et siis enää ole ensikertalainen, voit joka tapauksessa hakea normaalisti kevään 2018 yhteishaussa ja päästä sisään. Ensikertalaiskiintiö ei saa lain mukaan kohtuuttomasti heikentää mahdollisuuksia päästä opiskelemaan, vaikka ei ensikertalainen olisikaan. Kannattaa siis ehdottomasti hakea yhteishaussa ja katsoa miten käy.

Tsemppiä asepalvelukseen, yhteishakuun ja opintoihisi!

Terveisin, Studentum.fi

Haku Pelastusalan päällystötutkintoon (AMK) ja Ensihoitajan AMK-tutkintoon
Hei, aion lukion jälkeen hakea opiskelemaan palomieheksi, pelastusalanpäällystö tutkinto (AMK), tai ensihoitajaksi (AMK). Minkälaisista ainevalinnoista lukiossa olisi hyötyä (esim. kielet ja reaaliaineet), ja kannattaako valita pitkä- vai lyhyt matematiikka?
Vastaus

Hei,

Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että tiedät jo mitä haluat tehdä lukion jälkeen ja pohdit jatkokoulutuspaikan vaatimuksia.

Ensihoitaja (AMK) -tutkintoon haettaessa ylioppilastodistus pisteytetetään seuraavasti:

Äidinkieli: L/E: 10 pistettä M: 9 pistettä C: 8 pistettä B: 7 pistettä A: 6 pistettä

Paras kieli (vieraat kielet ja toinen kotimainen):
pitkä (lyhyt/keskipitkä): L/E: 10 (9) M: 9 (8) C: 8 (7) B: 7 (6) A: 6 (5)

Matematiikka (lyhyt tai pitkä)
tai paras reaaliaineiden kokeista: L/E: 10 M: 9 C: 8 B: 7 A: 6

Lähde: opintopolku.fi

Lisäksi valintakoe vaikuttaa opiskelijavalintaan. Todistuksella on mahdollista saada max. 30 pistettä ja valintakokeesta max. 70 pistettä. Osa koulutuspaikoista voidaan myös täyttää pelkästään valintakokeen pistemäärää käyttäen.

Ensihoitajan tämänhetkistä opiskelijavalintaa ajatellen äidinkieleen, pitkään kieleen (yleensä englanti) sekä joko matematiikkaan tai yhteen reaaliaineeseen kannattaa erityisesti panostaa.

Pitkästä matematiikasta ei valinnassa ole ainakaan tällä hetkellä erityistä hyötyä. Pitkästä matematiikasta voi kuitenkin olla hyötyä ensihoitajan opintoihin liittyvän matematiikan, esimerkiksi lääkelaskujen, opettelussa. Ensihoitajan opintoja ja työtä ajatellen erityisen hyödyllisiä reaaliaineita voisivat olla biologia (varsinkin ihmisen biologia), terveystieto sekä mahdollisesti myös kemia ja fysiikka. Lisäksi ruotsin kielen hallinnasta on varmasti hyötyä ensihoitajan työssä.

Lisätietoa sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkinnoista ja hakemisesta löydät täältä

Pelastusalan päällystötutkinnossa todistusta ei pisteytetä lainkaan, vaan opiskelijavalinta tehdään valintakokeen ja työkokemuksen perusteella. Lukio antaa kuitenkin yleisen hakukelpoisuuden korkeakouluihin, ja hyödyllisiä aineita pelastusalan päällystötutkintoa ajatellen ovat varmasti aika lailla samat aineet kuin ensihoitajakoulutuksenkin yhteydessä: äidinkieli, matematiikka ja kielet sekä reaaliaineista erityisesti biologia, terveystieto, kemia ja fysiikka.

Pelastusalan päällystötutkintoon haettaessa valintakokeesta voi saada enintään 85 pistettä ja pelastusalan työkokemuksesta 15 pistettä. Lisäksi pääsyvaatimuksena koulutukseen on B-ajokortti. Lisätietoa Pelastusopistoon hakemisesta ja pääsykokeista löydät opiston verkkosivuilta.

Hurjasti tsemppiä opintoihisi!

Terveisin, Studentum.fi

Näyttää 115-117 kysymystä 289 tuloksesta
1
...
38
39
40
...
97

Mainokset