Uudistimme ammatinvalintatestimme – kokeile uutta testiä täällä!

Studentstory: Anna

Anna, 23, muutti tammikuussa Helsinkiin suorittamaan oikeustieteen maisteria. Notaaritutkinnon hän teki Vaasassa Helsingin yliopiston kaksikielisessä yksikössä. Lue miten Anna päätyi juuri oikeustieteeseen!

Mietitkö opintoja oikiksessa? Lue Annan studentstory!

Julkaistu 19.10.2016

Anna

Anna, 23, muutti tammikuussa Helsinkiin suorittamaan oikeustieteen maisteria. Notaaritutkinnon hän teki Vaasassa Helsingin yliopiston kaksikielisessä yksikössä. "Lukiossa en vielä tiennyt, mitä haluan tehdä, joten käytiin opon kanssa keskusteluja. Häneltä sain idean ottaa yhteiskuntaopin lakitietokurssin lukujärjestykseen. Innostuin kurssista ja hain lukion jälkeen oikikseen. Haaveilin taistelevani heikompiosaisten oikeuksien puolesta! Opiskelu oikiksessa on ollut mielenkiintoista ja monipuolista, eikä työmäärä ole niin paha, kuin monet kuvittelevat. Nyt olen töissä asianajotoimistossa koulun ja gradunteon ohella. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat auki, mutta on mukavaa, että ala avaa monia ovia ja antaa mahdollisuuksia. Vinkkini oikikseen hakevalle: sisään pääsee, kun lukee. Ei kannata pelätä ulkoa opeteltavan määrää!"

Kuva on otettu Uppsalan yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan vuosijuhlissa

» Tutustu oikeustieteen koulutuksiin

» Tutustu myös muiden opiskelijoiden Studentstoryihin


Mainokset