Sivuston käyttötapa: Mobiili

Kesän lisähaku on nyt käynnissä! Tutustu haussa oleviin koulutuksiin täällä!

Avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi

Avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi

Avoin yliopisto ja ammattikorkeakoulu on kaikille joustavaa opiskelua, jonka voi aloittaa juuri itselle sopivalla aikataululla. Avoimen yliopiston sekä ammattikorkeakoulun opintojen avulla voit käyttää välivuoden hyödyksi, ja ottaa askeleen kohti unelmiesi opiskelupaikkaa tai vaikkapa vain hankkia yleissivistystä. Avoimen väylällä voit opiskella erilaisin tavoittein, oli päämääränäsi sitten opiskelupaikka tutkinto-opiskelijana tai ammatillinen kehitys. 

Lähes kaikki yliopistot sekä ammattikorkeakoulut tarjoavat avoimen väylän opetusta iästä, pohjakoulutuksesta tai työkokemuksesta riippumatta. Opetusta voidaan järjestää myös yhteistyössä esimerkiksi kansanopistojen kanssa.

Avoimessa yliopistossa et voi suorittaa kokonaista tutkintoa, mutta avoimen yliopiston opintojen suorittamisen jälkeen voit hakea tutkinto-opiskelijaksi yliopistoon erillishaun kautta. Sama pätee ammattikorkeakouluun. Mikäli olet suorittanut avoimella väylällä riittävän määrän opintopisteitä, on sinulla mahdollisuus päästä avoimella väylällä suoritettujen opintojen kautta helpommin tutkinto-opiskelijaksi. 

Mitä polkuja pitkin voin päästä AMK tutkinto-opiskelijaksi?

Avoimessa ammattikorkeakoulussa opinnot ovat maksullisia. Opintojen hinta määräytyy opintopisteiden mukaan. Avoimelle väylälle ilmoittaudutaan oppilaitoksen omien nettisivujen kautta, ja opiskelijat valitaan yleensä ilmoittautumisjärjestyksessä. Valintaperusteet vaihtelevat oppilaitoskohtaisesti. Kriteerinä saattaa olla esimerkiksi aiempi osaaminen alalta.  

Avoimessa ammattikorkeakoulussa tutkinto-opiskelijaksi haetaan avoimen väylähaussa eli erillishaussa. Opinnot suoritetaan joko polkuopintoina samaan tahtiin kuin tutkinto-opiskelijat tai vain suorittamalla yksittäisiä opintojaksoja. 

Yleensä avoimen AMK:n väylän kautta voi hakea vain yhteen hakukohteeseen. Erillishaussa hakeminen ei rajoita mahdollisuuttasi hakea korkeakoulujen yhteishaussa enintään kuuteen hakukohteeseen. Saman lukukauden aikana alkavista opinnoista hakija voi kuitenkin ottaa vastaan vain yhden tutkintoon johtavan korkeakoulupaikan. 

Avoimen väylällä mukana olevien koulutusten haku tapahtuu Opintopolussa ja hakulomake avataan haun alkaessa. Opintopolusta saat tietoa myös esimerkiksi aloituspaikkatilanteesta.

Jotta avoimen AMK:n opiskelija voi hakea tutkinto-opiskelijaksi väylähaussa, opintopisteitä tulee olla suoritettuna vähintään 60. Mikäli haluaa tutkinto-opiskelijaksi, polkuopinnoista on suoriuduttava hyvin arvosanoin. Päästessäsi tutkinto-opiskelijaksi, polkuopinnoissa suoritetut kurssit hyväksiluetaan tutkintoon.

Lue lisää avoimesta ammattikorkeakoulusta

Hae yliopiston tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän kautta!

Avoimen yliopiston opinnot ovat maksullisia. Opiskelijat valitaan yleensä ilmoittautumisjärjestyksessä, ja oikeus opintojen suorittamiseen on määräaikaista. Valintaperusteet vaihtelevat, mutta esimerkiksi aineopintotasoisissa opinnoissa vaatimuksena on se, että olet jo suorittanut perusopinnot.

Valintakokeiden ja todistusvalintojen lisäksi yliopistoon voi hakea myös avoimen yliopiston väylän kautta. Avoimen väylä tarkoittaa sitä, että avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella on mahdollista hakea tutkinto-opiskelijaksi. Yleensä valinta tehdään opintomenestyksen sekä opintojen määrän perusteella ilman valintakoeprosessia. Tämän vuoksi avoimen väylän kautta täytettäviä paikkoja on rajoitetusti. 

Avoimen väylän kautta opiskelupaikkaa hakevalla ei saa olla voimassa olevaa tutkinnonsuoritusoikeutta suomalaisessa korkeakoulussa. Haku avoimen väylän kautta tapahtuu Opintopolussa. 

Kaikkiin koulutusohjelmiin ei avoimen väylän reittiä ole, jolloin valinta voidaan tehdä yhteishaun tai erillishaun kautta. Tässäkin tapauksessa suoritettujen kurssien arvosanojen tulee olla tarpeeksi hyviä, jotta tutkinto-opiskelijaksi on mahdollista päästä.

Lue lisää avoimesta yliopistosta

Lähteet: Opintopolku, Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Haaga-Helia, Turun ammattikorkeakoulu

Viimeksi päivitetty: 17 kesä 2020

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua:

Viimeksi päivitetty 2.4.2020

TOP 6: Opiskelukaupungit Suomessa – minne hakijat suuntaavat ja miksi?

Jatko-opintoja mietittäessä opiskelupaikkakunta on toisille tärkeä juttu, toisille taas opiskeltava ala on paikkakuntaa tärkeämpi. Minne hakijoita on eniten?

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 7.5.2020

Koronaviruksen vaikutus oppilaitoksiin ja opiskeluun

Koronaviruksen leviämisen takia toisen asteen oppilaitosten ja korkeakoulujen opetusta pyritään järjestämään etänä mahdollisimman paljon. 

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 9.4.2019

Erillishaku

Erillishaku on oppilaitoksen järjestämä oma haku tiettyihin koulutuksiin, jotka eivät kuulu yhteishaun piiriin.

Lue lisää
Apua opiskelupaikan valintaan?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.
koulutus.fi