Sivuston käyttötapa: Mobiili
Lisähaku 2022

Lisähaku 2022 – kesän vapaat opiskelupaikat

Jäitkö ilman opiskelupaikkaa kevään yhteishaussa? Ei hätää, sillä opiskelupaikkoja jaetaan vielä kesähelteilläkin. Ovi toivomaasi oppilaitokseen voi aueta lisähaun tai jatkuvan haun kautta. Täältä löydät kesän aikana haussa olevia koulutuksia. Vuoden 2022 lisähaku on päättynyt.

Lukioiden ja ammattikorkeakoulujen lisähaussa on mukana koulutuksia, joihin on jäänyt vapaita aloituspaikkoja. Lisäksi joihinkin syksyllä alkaviin ammatillisiin koulutuksiin voi hakea kesän aikana. Myös kansanopistojen korkeakouluopintoihin valmistaville linjoille voit hakea kesällä – tiesitkö, että kansanopistossa vietetty välivuosi ei vie paikkaasi korkeakoulujen ensikertalaiskiintiössä? 


Toimi näin:

 

1. Valitse kiinnostava koulutustyyppi

2. Valitse kiinnostava ala

3. Tutustu ja hae koulutukseen


 

Missä haluaisit opiskella?

 

 

 


🏡 Kansanopisto

Kansanopisto on erinomainen mahdollisuus peruskoulun, ammatillisen koulutuksen tai lukion jälkeen. Esimerkiksi välivuoden ennen yliopistoon hakua voi käyttää opiskeluun kansanopistossa. Nykyään kansanopistoissa voi opiskella myös muun muassa avoimen yliopiston kursseja sekä suorittaa ammatillisia tutkintoja. 

Kansanopistojen opintolinjat alkavat useimmiten elo-syyskuun vaihteessa ja päättyvät huhti-toukokuun vaihteessa. Huomioithan, että kansanopistojen yleissivistäville linjoille haetaan opiston omien kotisivujen kautta.

Palaa sivun alkuun


✍️ Lukio


Lukiot järjestävät omia lisähakuja kevään yhteishaussa vapaiksi jääneille opiskelupaikoille. Lisähaussa ei ole varsinaista päättymispäivää, vaan haku on avoinna niin kauan kuin paikkoja on tarjolla.

Lisähaku lukioihin tapahtuu sähköisesti osoitteessa www.opintopolku.fi tai oppilaitoksen omien kotisivujen kautta.

Palaa sivun alkuun


🛠️ Ammattikoulu


Ammatilliset oppilaitokset järjestävät omia hakuja kevään yhteishaussa vapaiksi jääneille opiskelupaikoille. Haussa ei ole varsinaista päättymispäivää, vaan haku on avoinna jatkuvasti niin kauan kuin paikkoja on tarjolla.

Jatkuva haku ammatilliseen koulutukseen tapahtuu sähköisesti oppilaitoksen omien kotisivujen kautta.

Palaa sivun alkuun


🎓 Ammattikorkeakoulut & yliopistot

Ammattikorkeakoulujen yhteishaussa vapaiksi jääneille opiskelupaikoille järjestetään lisähakuja kesäisin. Lisähaku koskee syksyllä alkavia koulutuksia. Ammattikorkeakoulut ilmoittavat, mitä koulutuksia heillä on mukana lisähaussa. Vapaaksi jääneitä paikkoja kannattaakin tiedustella suoraan oppilaitosten hakutoimistoista. Lisähaku mukana oleviin AMK-koulutuksiin tapahtuu sähköisesti osoitteessa www.opintopolku.fi.

Yliopistoihin ei järjestetä varsinaista lisähakua ammattikorkeakoulujen tapaan. Yliopistoihinkin on kuitenkin saattanut jäädä vapaita paikkoja, joista kannattaa kysyä suoraan oppilaitoksilta. Huomaathan korkeakoulujen omat hakuajat.

Palaa sivun alkuun


 

Katso myös nämä

 

Viimeksi päivitetty: 01 syys 2022

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua:

Viimeksi päivitetty 13.3.2019

Nuoret haaveilevat oman paikkansa löytämisestä

Vierailimme marraskuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa Studia-messuilla, jotka ovat Suomen suurin opiskelu- ja uratapahtuma. Kysyimme messukävijöiltä, mitä opiskeluun liittyviä unelmia ja huolenaiheita heillä on.

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 6.5.2022

Vinkkejä opiskelupaikan valintaan

Etkö tiedä, mitä lähtisit opiskelemaan? Roadshow-lähettiläämme Sanna keräsi yhteen kuusi kullanarvoista vinkkiä.

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 9.4.2019

Jatkuva haku – mistä on oikein kyse?

Jatkuvassa haussa koulutukseen voi hakeutua silloin, kun itsellä on tarve kouluttautua.

Lue lisää