Yksi sukunsa harvoista korkeakoulutetuista – Heta Heikkilä valitsi eri tien kuin vanhempansa

Duunariperheen tyttärellä oli jo varhain voimakas tuntemus siitä, että hän haluaisi valita toisenlaisen koulutustien kuin vanhempansa.

Korkeakouluopiskelija Heta Heikkilä

Heta Heikkilä havahtui maailman epäoikeudenmukaisuuteen ensimmäistä kertaa yhdeksännellä luokalla yhteiskuntaopin tunnilla.  Ei asia täysin vieras ollut hänelle sitä aiemminkaan, olihan hänellä siitä omakohtaista kokemusta kasvaessa pienituloisten vanhempien perheessä.  

Duunariperheen tyttärellä oli jo varhain voimakas tuntemus siitä, että hän haluaisi valita toisenlaisen koulutustien kuin vanhempansa. Tällä hetkellä 24-vuotias Heta kertoo tienneensä jo lukioon mennessään haluavansa olla mukana tekemässä tasa-arvoisempaa maailmaa. Hän pääsi ensi yrittämällä Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan politiikan ja viestinnän koulutusohjelmaan.  

Haastatteluhetkellä hän on vastikään suorittanut kandidaatin tutkintonsa, ja on toisessa opintoihin kuuluvassa harjoittelussaan liikenne- ja viestintäministeriössä. Ensimmäisen harjoittelun Heta suoritti valtioneuvoston kanslian viestintäosastolla.  

Pakko osoittaa kuuluvansa joukkoon 

Hetan opintopolku ei sinänsä kuulosta mitenkään poikkeukselliselta valtiotieteen opiskelijalle, mutta hänen lähtökohtansa huomioiden se on epätodennäköisempi kuin monen muun. Helsingin yliopiston vuoden 2016 Outi Sirniön väitöstutkimuksen mukaan sosioekonominen tausta vaikuttaa erityisesti köyhimpien ja rikkaiden perheiden lasten koulutukseen.  

Heta kertoo kokeneensa yliopiston alussa, ettei kuulu joukkoon eikä hän osannut keskustella tarpeeksi hienosti akateemisessa ympäristössä. 

”Perhetaustani on aiheuttanut paljon epävarmuutta ja koin pitkään tarvetta osoittaa kuuluvani yliopistoon. Varsinkin opintojen alussa kompensoin asiaa takomalla hurjia määriä opintopisteitä. Sekään ei silti tuntunut riittävän”, Heta kertoo. 

Hetan kohdalla voidaan puhua luokkahypystä, sillä hän on vasta toinen sukunsa korkeakouluopiskelija. Opintonsa aloittavilla ei-akateemisen perheen lapsilla korkeakoulu voikin tuntua varsinkin opintojen alussa vieraalta maailmalta. 

”Näistä ihmisistä näkee, että he ovat hyvätuloisten lapsia.” 

Joukkoon kuulumattomuuden tunne voi aiheuttaa ylimääräistä stressiä ja surua siitä, ettei pysty sopeutumaan yliopistomaailmaan samalla tavalla, kuin muut ympärillä olevat ihmiset. Heta kertoo muistavansa yhä edelleen sanat, jotka hänen opiskelukaverinsa lausui fuksivuoden bileissä. 

”Katsoimme bileporukkaa ja opiskelukaverini sanoi, että näistä ihmisistä näkee heidän olevan hyvätuloisten ihmisten lapsia. Kommentti jätti minut hämmentyneeksi ja hiljaiseksi. Pohdin mielessäni, että olen kyllä täysi vastakohta hyvätuloisten lapselle. Jälkeenpäin kaduttaa, etten sanonut mitään”, hän toteaa.  

Heta uskoo kommentin kertovan pinttyneistä ennakko-oletuksista korkeakouluopiskelijoista. Todellisuudessa sosioekonomisen taustan todennäköisestä periytymisestä huolimatta korkeakouluihin päätyy ihmisiä eri taustoista. Heta kertoo huomanneensa, että asiasta ääneen puhuttuaan kohtalontovereita on ilmestynyt kymmeniä. 

”Tuntuu, että alasta riippumatta, monella on ollut tunne, että on huoneen tyhmin ihminen. Vertaistuen voima on ihmeellinen ulkopuolisuuden tunteesta puhuttaessa”, Heta muistuttaa. 

Huijarisyndrooma piinaa ja vaikuttaa alitajunnassamme 

Ulkopuolisuuden tunteen lisäksi Heta kertoo kokeneensa meille monelle tutun huijarisyndrooman tunteita. Huijarisyndroomassa henkilö uskoo alitajuntaisesti päässeensä asemaansa vahingossa eikä kykyjensä takia. 

Hetalle syndrooma näyttäytyi yliopiston alkuaikoina siten, ettei hän uskonut ansainneensa opiskelupaikkaansa. 

"Olin ensimmäisen syksyn aikana varma, että saan kirjeen, jossa kerrotaan opiskelupaikkani olevan virhe. Ajattelin, että on käynyt joku moka, enkä ole oikeasti oikeutettu opiskelupaikkaani”, hän muistelee.  

Huijarisyndrooma ei jäänyt vain ajatuksen tasolle, vaan vaikutti myös opintoihin. Heta kertoo kielten opiskelun olleen hänelle aina hieman hankalampaa kuin muut opinnot.  

"En oikein koskaan pärjännyt koulussa kielissä. Tämä siis tarkoittaa, että arvosanani olivat jotain kasin luokkaa”, hän naurahtaa päätään puistellen.  

Heta kertoo, että valtaosa hänen yliopisto-opinnoistaan pidettiin englanniksi, ja hän keräsi niistä järjestään erinomaisia arvosanoja. Siitäkään huolimatta hän ei uskonut pärjäävänsä akateemisen englannin materiaalin kanssa, ja vähätteli omaa osaamistaan jatkuvasti. 

”Saatoin jättää mielenkiintoisia kursseja käymättä vain sen vuoksi, että ne käytiin englanniksi”, hän sanoo.  

Kokemuksen vähitellen kasvaessa Heta kertoo saaneensa itseluottamusta omaan osaamiseen. Tunne siitä, että on ansainnut paikkansa yhtä lailla kuin kaikki muutkin, on voimistunut. Myös huijarisyndrooma on hieman lieventynyt, vaikka se aika ajoin vaivaakin. 

”Muistan kun sain ensimmäisen työharjoittelupaikkani. Olin ihan kauhuissani, että ne eivät vaan tiedä, etten osaa mitään”, Heta muistelee. 

Harjoittelu sujui kuitenkin hyvin. Huijarisyndroomasta kärsivän kannattaa muistaa, että ongelmaan auttaa oikeastaan vain itsensä siedättäminen siihen. Kukaan ei ole ammattilainen ensimmäisissä työtehtävissä. Usein myös kokeneet ammattilaiset tarvitsevat tukea ja apua kollegoiltaan. 

Altista itsesi epäonnistumisen tunteelle 

Epävarmuus saattaa vaikeuttaa kykyä käsitellä negatiivisia tunteita. Opiskelu- ja työelämässä kaikille tulee eteen tilanteita, jolloin joku muu tarkastelee kriittisesti työtämme. 

”Muistan, että esimerkiksi kandin opponointi tuntui kauhealta, kun joku muu arvioi työtäni. Myös ensimmäisessä harjoittelussa kirjoitustyöni oli täynnä punakynämerkintöjä. Silloin tuntui, etten osaa mitään. Nykyään tajuan vertaisarvioinnin olevan minun hyväkseni, jotta kehittyisin paremmaksi”, Heta sanoo. 

Kysyttäessä, miten hän kannustaisi muita huijarisyndroomasta tai alemmuuden tunteesta kärsiviä, vastaa hän napakasti: 

”Kannattaa vaan rohkeasti hakeutua itseään kiinnostaviin kursseille tai työtehtäviin. Itsensä on pakko altistaa epäonnistumisen tunteelle, jos haluaa päästä toteuttamaan unelmiaan. Ei siinä auta mikään muu.” 

Tällä hetkellä Heta odottaa innolla tulevaa. Epävarmuudet nostavat aika ajoin päätään, mutta hän kertoo saaneensa harjoitteluista ja hyvin menneistä opinnoista rohkeutta.  

”Kyllä minulle on syntynyt se kuva, että olen oikealla alalla. Tulevaisuudessa haluan kehittää itseäni asiantuntijana ja rohkaista itseäni oppimaan uutta”, hän sanoo. 

Nykypäivänä on yleistä, että ihmiset kouluttautuvat lisää varsinaisen tutkintonsa lisäksi. Myös Hetalla on ajatuksia tulevaisuuden opinnoista. 

”Lainsäädäntö kiinnostaa kovasti ja myös markkinointi tai visuaalinen muotoilu. Olen kiinnostunut monista asioista, enkä aio sulkea mitään pois tulevaisuudelta”, hän summaa. 

Usein kysyttyä

  • Huijarisyndroomasta kärsivä ei usko ansainneensa paikkaansa esimerkiksi päästyään opiskelemaan tai saadessaan uuden työpaikan. Henkilö saattaa uskotella itselleen, että on päätynyt tilanteeseen vahingossa ja kaikkien kohta huomaavan, kuinka huono hän mukamas on. Huijarisyndrooma on monesti tahdosta riippumatonta ja vaivaa monesti henkilöitä, jotka vaativat itseltään paljon.

  • Luokkahypystä puhutaan, kun esimerkiksi matalan koulutustason perheen lapsi tai lapset hankkivat korkeakoulututkinnon, joka myös takaa heille paremman elintason. Aina luokkahyppy ei vaadi korkeakouluttautumista, vaan luokkahypyn voi tehdä päätymällä työhön, joka takaa vauraamman elintason kuin vanhemmilla.

  • Helsingin yliopiston vuoden 2016 Outi Sirniön väitöstutkimuksen mukaan sosioekonominen tausta vaikuttaa erityisesti köyhimpien ja rikkaiden perheiden lasten koulutukseen. Tutkimuksen mukaan vaikuttaa siltä, että korkeakoulutettujen vanhempien lapset päätyvät matalan koulutustason vanhempien lapsia useammin korkeakouluihin.

Kuvassa Krista Kalaja

Krista Kalaja

Digital Content Specialist (Näytä lisää)

Mainokset