Uudistimme ammatinvalintatestimme – kokeile uutta testiä täällä!

Ammattilaisen haastattelu: Lähihoitaja

Aikaisemmin taksinkuljettajana ja vartijana työskennellyt Sari Aartama otti uuden suunnan urallaan ja opiskeli lähihoitajaksi.

Nimi: Sari Aartama

Ammatti: Lähihoitaja

Oppilaitos: Helsingin sosiaali- ja terveysalan oppilaitos (Hesote)

Koulutus: Lähihoitaja, lasten ja nuorten hoito ja kasvatus (aikuiskoulutus)


Aikaisemmin taksinkuljettajana ja vartijana työskennellyt Sari Aartama otti uuden suunnan urallaan ja valmistui kesäkuun 2011 alussa lähihoitajaksi Helsingin sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksesta. Sari suoritti tutkinnon näyttötutkintoihin perustuvana aikuiskoulutuksena kahdessa vuodessa.

Uusi ura aikuiskoulutuksena

Sari Aartamalle lähihoitajan ammatti ei aina ole ollut selvä tulevaisuuden uravalinta. Muutama vuosi sitten taksinkuljettajana työskennellyt Sari kiinnostui turvallisuusalasta, ja suoritti oppisopimuksella vartijan ammattitutkinnon.

– Vaikka turvallisuusala on edelleen sydäntäni lähellä, huomasin vartijana työskennellessäni kaipaavani työtä, jossa saan olla enemmän ihmisten parissa. Tiedostin, että sosiaali- ja terveysalan työtehtävät erityisesti lasten ja nuorten parissa tutuivat oikeilta minulle.

Monipuolista ja käytännönläheistä opetusta – kovalla tahdilla

Sari aloitti lähihoitajan opinnot Helsingin sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa vuonna 2009. Koulutuksen aikana hän erikoistui lasten ja nuorten hoitoon ja kasvatukseen.

– Sisällöltään opetus oli erittäin monipuolista ja eri alojen asiantuntevat opettajat tekivät siitä laadukasta. Opiskelutahti oli toisaalta myös erittäin kova, ja välillä tuntui, että joihinkin asioihin olisi halunnut jäädä paneutumaan vielä pidemmäksi aikaa. Nopeaan tahtiin ja siihen, että kahden vuoden aikana eteen tulee paljon uutta, kannattaakin siis varautua, Sari kertoo.

Opintojen aikana Sari suoritti neljä työssäoppimisjaksoa. Ensimmäisen päiväkodissa, toisen sairaanhoidossa, kolmannen kuntoutuksessa ja neljännen lasten ja nuorten parissa. Kukin harjoittelujakso kesti 3-7 viikkoa, ja niiden päätteeksi suoritettiin näytöt.

– Työharjoittelun kautta pääsee tutustumaan siihen millaista työ todella on käytännössä. Samalla pääsee myös näkemään, mikä osa-alue sopii itselle parhaiten.

Opinnoista hyvä pohja työelämään

Ensimmäisen alan työpaikkansa Sari onnistui saamaan jo ensimmäisenä opiskeluvuotenaan ja tässä työpaikassa, Oljamalmikodissa hän työskentelee vielä parhaillaankin. Oljamalmikoti on mielenterveyspotilaille tarkoitettu kuntoutuskoti, jonka toiminnan tavoitteena on asukkaiden psyykkisen, sosiaalisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistäminen ja ylläpitäminen. Opinnot antoivat Sarin mukaan hyvän pohjan työelämään.

– Lähihoitajan koulutus antaa kattavat perustiedot terveydenhoitoalalta ja soveltuu kaikille, silloinkin vaikket tekisi päivääkään töitä alalla. Tämä koulutus ei siis missään tilanteessa mene hukkaan. Työelämän kannalta koin varsinkin alan erikoistumisopinnot ja erityistä hoitoa tarvitseviin lapsiin ja nuoriin painottuvat opinnot erittäin hyödyllisiksi, Sari kertoo.

– Koulutuksen lisäksi 11-vuotias pojanpoikani on ollut merkittävässä roolissa ja eräänlaisena opettajana minulle, kun ajatellaan töitä juuri lasten ja nuorten parissa, Sari ilmoittaa.

Lähihoitaja saa valita työnsä

Tiesin työllisyystilanteen alalla olevan hyvä, mutta yllätyin silti, kuinka paljon alan töitä todella on tarjolla. Ja ihan missä päin Suomea tahansa. Lähihoitaja todella saa valita työnsä!

Vaikka lähihoitajaksi valmistuneen on mahdollista työskennellä useissa eri työtehtävissä ja monenlaisten ihmisten parissa, kannattaa erikoistumisopintoja miettiä jo opintoihin hakeutuessa. Erityisesti lasten ja nuorten pariin työllistyviltä lähihoitajilta vaaditaan Sarin mukaan usein erikoistumisopintoja juuri tältä alueelta.

Uusi ammatti avasi täysin uuden maailman

Lähihoitajan työtehtävät ovat erittäin vaihtelevia, eikä yksikään uusi työpäivä varmasti ole täysin edellisen kaltainen.

– Palvelukotiohjaajana työpäiväni ovat sisältäneet paljon asukkaiden opastamiseen ja ohjaukseen liittyviä tehtäviä. Autamme asukkaita asioiden hoidossa, esimerkiksi ostosten teossa ja pankkiasioiden kanssa. Lisäksi jaamme asukkaille päivittäin heidän tarvitsemansa lääkkeet, valvomme että yhteisiä sääntöjä noudatetaan sekä olemme tukena tarvittaessa.

– Työ ihmisten parissa, hyvät kokemukset ja toimiva yhteistyö kuntoutuskodin asukkaiden kanssa on ollut erittäin palkitsevaa. Toisaalta esimerkiksi ristiriitatilanteiden ratkaisut ja ongelmatilanteiden hoitaminen ovat toisinaan tuntuneet  haastavilta, Sari kertoo.

Syyskuun aikana Sari siirtyy uusiin haasteisiin ja aloittaa työt Helsingin kaupungilla lasten ja nuorten parissa, mikä vastaakin hänen koulutustaan loistavasti.

– Työ lähihoitajana on avannut minulle täysin uuden maailman. Isommassa mittakaavassa. Töitä ja uusien asioiden oppimista minulle tällä alalla riittää varmasti eläkeikään saakka. Haaveilen mahdollisuudesta työskennellä jossain vaiheessa elämääni tehtävissä, joissa voin hyödyntää sekä turvallisuusalan että sosiaali- ja terveysalan osaamistani.

Sarin vinkki lähihoitajan ammatista kiinnostuneille

– Hyvä pohjakoulutus on tällä alalla erittäin tärkeää. Kun koulutus on kunnossa ja teoriapohja hallussa, on helppo työskennellä. Se on parasta sekä lähihoitajan itsensä että asiakkaiden kannalta.

Tutustu myös muiden ammattilaisten haastatteluihin


Mainokset