Lääketeknikot toimivat apteekeissa erilaisissa avustavissa tehtävissä, joihin kuuluu esimerkiksi toimistotöitä sekä varastonhoitoon ja tietotekniikkaan liittyviä töitä. Työ apteekissa edellyttää tarkkuutta, huolellisuutta ja palvelualttiutta sekä kykyä siirtyä tarvittaessa tehtävästä toiseen tilanteen mukaan.
Palkka ja tietoa ammatista Lääketeknikko
Lääketeknikot toimivat apteekeissa erilaisissa avustavissa tehtävissä, joihin kuuluu esimerkiksi toimistotöitä sekä varastonhoitoon ja tietotekniikkaan liittyviä töitä. Työ apteekissa edellyttää tarkkuutta, huolellisuutta ja palvelualttiutta sekä kykyä siirtyä tarvittaessa tehtävästä toiseen tilanteen mukaan.
Lääketeknikot työskentelevät apteekeissa monipuolisissa tehtävissä, joiden painotus voi vaihdella eri apteekeissa ja työntekijän erityisosaamisen mukaan. Lääketeknikot huolehtivat esimerkiksi apteekin lääkevarastosta, toimistotyöstä ja tietotekniikkaan liittyvistä tehtävistä.
Tärkeä lääketeknikoiden tehtäväalue apteekeissa on varastonhallinta. Lääketeknikot
Lääketeknikot työskentelevät apteekeissa monipuolisissa tehtävissä, joiden painotus voi vaihdella eri apteekeissa ja työntekijän erityisosaamisen mukaan. Lääketeknikot huolehtivat esimerkiksi apteekin lääkevarastosta, toimistotyöstä ja tietotekniikkaan liittyvistä tehtävistä.
Tärkeä lääketeknikoiden tehtäväalue apteekeissa on varastonhallinta. Lääketeknikot vastaavat varastosta apteekkarin ohjeiden mukaan. Lääketeknikot tilaavat lääkkeet, ottavat vastaan saapuvan tavaran ja tarkastavat sen, kirjaavat tietojärjestelmään ja vievät sen paikalleen varastoon.
Lääketeknikoiden tehtäviin kuuluvat myös erilaiset apteekin toimistotyöt. Tällaisia ovat esimerkiksi laskutus ja asiakirjojen arkistointi sekä tiedotteiden ja muun kirjallisen ilmoitusmateriaalin laatiminen.
Lääketeknikot vastaavat apteekeissa usein myös tietotekniikkaan liittyvistä tehtävistä. He huolehtivat ohjelmistopäivityksistä ja varmuuskopioinnista sekä laitteiden vikatilanteiden selvittämisestä. Monissa apteekeissa lääketeknikko myös rahastaa kassalla ja somistaa näyteikkunat.
Sairaala-apteekeissa ja lääkekeskuksissa lääketeknikoiden työhön kuuluu enemmän lääkkeen valmistukseen liittyviä tehtäviä kuin tavallisessa apteekissa. Tämä tapahtuu farmaseuttisen henkilökunnan ohjauksessa ja valvonnan alaisena.
Lääketeollisuudessa työtehtävät vaihtelevat sen mukaan, millä osastolla työskennellään. Laboratoriossa tutkitaan valmisteiden laatua ja ominaisuuksia. Tuotannossa tehtäviin kuuluu osallistuminen lääkkeiden valmistamiseen laitteiden ja koneiden avulla sekä niiden toiminnan valvominen. Lääketukkukaupoissa työtehtävät liittyvät mm. varastointiin ja apteekkien lääketilauksiin.
Apteekeissa työ tehdään toimisto-, asiakas- ja varastotiloissa. Lääketehtaissa työtilat ovat erittäin hygieeniset, ja työympäristössä on paljon koneita ja laitteita. Esimerkiksi tietyt lääkkeet valmistetaan mahdollisimman bakteerittomassa ja ulkoilmalta eristetyssä tilassa. Työssä käytetään lähes poikkeuksetta suojavaatteita ja erilaisia suojaimia.
Työaika vaihtelee apteekin aukioloajoista riippuen. Sairaala-apteekissa työhön saattaa kuulua päivystystä. Lääketeollisuudessa työ voi olla vuorotyötä.
Apteekissa voidaan tehdä samankaltaisia töitä teknisen apulaisen nimikkeellä ilman lääketeknikon koulutusta. Tällöin tehtävät ovat lähinnä avustavia töitä.
Lääketeknikot työskentelevät apteekeissa, sairaala-apteekeissa ja terveyskeskusten lääkekeskuksissa sekä lääketeollisuudessa ja lääketukkukaupassa.
Lääketeknikot työskentelevät apteekeissa, sairaala-apteekeissa ja terveyskeskusten lääkekeskuksissa sekä lääketeollisuudessa ja lääketukkukaupassa.
Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa lääkealan perustutkinnon, jossa voi suuntautua apteekkialaan. Tutkintonimike on lääketeknikko.
Perustutkinnon voi suorittaa myös näyttötutkintona oppisopimuksella ja aikuiskoulutuksessa.