Oulun yliopisto

Oulun yliopisto

Oulun yliopisto

Oulun yliopisto

Oulun yliopisto on Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja. Oulun yliopisto on 17 000 opiskelijan ja 3000 työntekijän kansainvälinen tiedeyliopisto, jossa tehdään tutkimusta yli 70 tieteenalalla ja koulutetaan erikoisalojen osaajia vaativiin kansallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin. Yliopisto on profiloitunut informaatiotekniikkaan, biotekniikkaan sekä pohjoisuus- ja ympäristöalalle.

Suurin osa Oulun yliopiston toiminnoista on keskittynyt Linnanmaan pääkampukselle. Linnanmaalta löytyvät lisäksi Suomen suurin teknologiakeskus Technopolis, VTT, opiskelijakylä ja monipuoliset palvelut. Yliopiston opiskelijoista 3/4 on kotoisin Oulun ja Lapin lääneistä ja valmistuttuaan 2/3 sijoittuu työhön samalle alueelle.

Tiedekunnat

Oulun yliopiston tiedekunnat ovat

  • humanistinen
  • kasvatustieteiden
  • luonnontieteellinen
  • lääketieteellinen
  • taloustieteiden
  • teknillinen.

Lisätietoa

Lisää tietoa Oulun yliopistosta saat klikkaamalla koulun kotisivulle johtavaa logoa.

Koulutukset - Oulun yliopisto

Yliopistot ja korkeakoulut
ArkkitehtuuriPaikkakunta
Arkkitehtuurin koulutusohjelmaOulu
Historia
Aate- ja oppihistoriaOulu
Hoitoala
Hoitotieteen tieteenalaohjelmaOulu
Hyvinvointitekniikan koulutusohjelmaOulu
Kliinisen laboratoriotieteen tieteenalaohjelmaOulu
Hammashuolto
Hammaslääketieteen koulutusohjelmaOulu
Kasvatustiede / Opetus / Pedagogiikka
Luokanopettajan koulutusUseita paikkakuntia (2)
Englannin aineenopettajakoulutusOulu
Kasvatustieteiden koulutusOulu
Kielikylpyyn painottuva luokanopettajakoulutusOulu
Master of Education, International ProgrammeOulu
Master's Degree Programme in Education and GlobalisationOulu
Musiikkikasvatuksen koulutusohjelmaOulu
Taide- ja taitopainotteinen luokanopettajakoulutusOulu
Teknologiapainotteinen luokanopettajankoulutusOulu
Terveystieteiden opettajan koulutusohjelmaOulu
Varhaiskasvatuksen koulutusOulu
Kauppatiede / Liiketalous
Kansainvälinen liiketoimintaOulu
KansantaloustiedeOulu
Johtaminen, organisaatiot, henkilöstö
Johtaminen ja organisaatioOulu
Rahoitus
RahoitusOulu
Taloushallinto ja laskentatoimi
LaskentatoimiOulu
Kielet ja kirjallisuus
Englantilainen filologiaOulu
Germaaninen filologiaOulu
KirjallisuusOulu
Pohjoismainen filologiaOulu
Saamen kieliOulu
Suomen kieliOulu
englanti
Kansainvälisen yritysviestinnän mo, englantilainen filologiaOulu
ruotsi
Kansainvälisen yritysviestinnän mo, pohjoismainen filologiaOulu
saksa
Kansainvälisen yritysviestinnän mo, germaaninen filologiaOulu
Luonnontieteet
Biokemian koulutusohjelmaOulu
Biologian koulutusohjelmaOulu
Fysikaalisten tieteiden koulutusohjelmaOulu
Geotieteiden koulutusohjelmaOulu
Kemian koulutusohjelmaOulu
Lääketiede / Farmasia
Lääketieteen koulutusohjelmaOulu
Maantiede
Maantieteen koulutusohjelmaOulu
Markkinointi / Myynti
MarkkinointiOulu
Matematiikka
Matemaattisten tieteiden ko, tilastotiedeOulu
Matemaattisten tieteiden koulutusohjelmaOulu
Psykologia / Käyttäytymistiede
Logopedian koulutusohjelmaOulu
Taide / Kulttuuri
Saamelainen kulttuuriOulu
Tekniikka
Konetekniikan koulutusohjelmaOulu
Prosessitekniikan koulutusohjelmaOulu
Sähkötekniikan koulutusohjelmaOulu
Ympäristötekniikan koulutusohjelmaOulu
Logistiikka
LogistiikkaOulu
Tuotantotalouden koulutusohjelmaOulu
Tiedotus / Viestintä / Media
Informaatiotutkimuksen koulutusohjelmaOulu
Tietotekniikka / IT / Ohjelmointi
Tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelmaUseita paikkakuntia (2)
Informaatioverkostojen koulutusohjelmaOulu
Tietotekniikan koulutusohjelmaOulu
Yhteiskuntatiede
Terveyshallintotieteen tieteenalaohjelmaOulu

Asuminen

Oulu

Kuvaus
Oulu (ruots. Uleåborg) on Suomen luoteisrannikolla Oulujoen suulla sijaitseva kaupunki. Oulu on Oulun läänin pääkaupunki ja väkiluvultaan Suomen kuudenneksi suurin kaupunki. Kaupunki tunnetaan opiskelijakaupunkina, jossa on kaikkiaan lähes 50 000 opiskelijaa. Oulu on myös merkittävä valtakunnallinen osaamisen keskus pääaloinaan telekommunikaatio, elektroniikka, ohjelmistoteollisuus, lääketieteen tekniikka ja biotekniikka.

Asuminen Oulu
Oulussa opiskelijan asuntotilanne on hyvä - tarjolla sekä opiskelija-asuntosäätiön että yksityisten markkinoiden asuntoja. Suurin opiskelija-asuntojen tarjoaja Oulun seudulla on PSOAS. Säätiöllä on tarjolla n. 4 500 asuntopaikkaa käsittäen yksiöitä, soluja ja perheasuntoja eri puolella Oulua. Suurin asuntoalue on yliopiston välittömässä läheisyydessä sijaitseva Linnanmaa, jossa on n. 1 500 asuntopaikkaa.

PSOAS:n ja yksityisiltä markkinoiden lisäksi edullisia asuntoja voi tiedustella Oulun kaupungilta. Asunnon etsimisessä kannattaa hyödyntää myös oman ylioppilaskunnan palveluita, Internetiä, lehti-ilmoittelua ja oppilaitosten foorumeja ja ilmoitustauluja.

Oulun yliopisto yhteystiedot

Oulun yliopisto

PL 8000
90014 Oulo
Puh: (08) 553 1011
Fax: (08) 553 4112
oulun.yliopisto@oulu.fi oulun.yliopisto@oulu.fi
www.oulu.fi

Hyödyllisimmät arvostelut


Opettajat / Opetus
Ilmapiiri / Ystävät
Tilat
Koulutuksen jälkeiset työmahdollisuudet

Anakkala Asko suosittelee koulua
Anakkala Asko @ 2009-08-11 |
Oppilaitos Oulun yliopisto Oulun yliopisto

Suuri haaveeni oli tutustua oikeiden teoreemien suoriin vastauksiin, niin kuin eksaktisti voidaan esittää. Se suuri mysteeri on siinä kuinka tieto pakataan ja koodataan niin, että lasersäde tunnistaan samassa järjestyksessä lähetetyn ja vastaan otetun koodin. Mitenkä ilmiö toimii, voidaan sitten ehkä kuvata muutamalla toisistaan poikkeavalla tallenustavalla.

Koitko tämän arvostelun hyödylliseksi? » Kyllä » Ei


Merkitse tämä koulu

 
Merkitsemällä koulutuksia eri hakusanojen avulla, löydät helposti takaisin koulutuksiin joista olet kiinnostunut kirjoittamalla kyseisen sanan hakupalveluun. Huomaa että myös muiden tekemät merkinnät tulevat näkyviin. Näin löydät samalla useampia kyseistä aihetta käsitteleviä koulutuksia.

Lisää merkintä

Foorumi

Täällä voit esittää kysymyksiä aiheesta Oulun yliopisto ja heidän koulutuksistaan.

Kysy ensimmäisenä! 

» Uusi kysymys


Keskiarvo
Arvosteluita yhteensä: 1
Arvosanojen määrä: 1

Ilmapiiri / Ystävät

Koulutuksen jälkeiset työmahdollisuudet

Opettajat / Opetus

Tilat


Suositteletko koulua
100% - Kyllä
0% - Ei

Näytä kaikki arvostelut Näytä kaikki arvostelut
Kirjoita arvostelu
Oletko opiskellut oppilaitoksessa » Oulun yliopisto? Mitä mieltä olit? Jakamalla kokemuksesi voit auttaa muita löytämään oikean koulutuksen. Anna arvosana välillä 1-5, jossa 1 tarkoittaa huonoa ja 5 erittäin hyvää.
huono | menettelee | ok | hyvä | erittäin hyvä
Opettajat / Opetus
Paikkakunta / Ympäristö / Vapaa-ajan aktiviteetit
Ruoka / Asuminen
Ilmapiiri / Ystävät
Tilat
Koulutuksen jälkeiset työmahdollisuudet

Suositteletko koulua


Matkakertomus

Kerro opinnoistasi! Jaa elämyksesi ja kokemuksesi, ja kerro minkälaista opiskeluaikasi oli. Kirjoita matkakertomus ja auta samalla muita koulutusvalinnoissaan!

Viimeksi päivitetyt matkakertomukset

Tilaa studentum.fi:n uutiskirje!
Tilaa kuukausittainen uutiskirje opinnoista Lue lisää aiheesta Lue lisää aiheesta