Etsi koulutusta 👉

Iinan opiskelutarina

Haaga-Helia

Opiskelijatarina

Kaksi haavetta yhdellä kertaa – Iina Kansonen ryhtyi yrittäjäksi ja opiskelijaksi

Iina Kansonen valmistui Uudistuvan journalismin Master-koulutuksesta keväällä 2020.

Kansonen on työskennellyt muun muassa copywriterinä, luovana tuottajana, kouluttajana ja konsulttina. Syksyllä 2018 hän päätti toteuttaa kaksi haavettaan: ryhtyä media-alan yrittäjäksi ja hankkia lisää alan koulutusta. Yrittäjyyden ja opiskelun yhdistäminen osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi.

Kansonen on aikaisemmin opiskellut muun muassa mediatutkimusta, kirjallisuutta, luovaa kirjoittamista ja viestintää. Maisterintutkinnon hän on suorittanut kirjoittamisesta.

Journalismin lajeista kirjoittaminen onkin lähinnä Kansosen sydäntä. Hän toimii myös kirjoittamisen kouluttajana.

Opinnäytetyönä sisältömarkkinoinnin koulutuspaketti

Opinnäytetyön aihe Kansosella oli jo valmiina, kun opiskelu alkoi. Koska toimittajan työt vähenevät ja toimittajia on median murroksen vuoksi työttöminä, halusi Kansonen luoda sisältömarkkinoinnin koulutuspaketin toimittajille. Koulutuspaketti on suunnattu toimittajille, jotka vaihtavat journalismin puolelta viestinnän töihin.

Koulutuspaketin lähtökohtana oli se, että toimittajat ovat Kansosen mielestä monesti timanttisia sisältöosaajia, joiden taidoille olisi tarvetta esimerkiksi asiakaslehdissä ja muussa sisältömarkkinoinnissa.

‒ Toimittajat voisivat tuoda viestintään ja sisältömarkkinointiin laatua ja läpinäkyvyyttä.

Antoisia keskusteluja opiskelukavereiden kanssa

Parasta opiskelussa oli Kansosen mielestä saman alan ihmisiin tutustuminen. Opiskelukavereiden kanssa käydyt keskustelut olivat avartavia.

Kansonen ei halunnut hyväksilukea mitään kursseja aiemmalla osaamisellaan, sillä hän halusi oppia lisää ja kuulla muiden näkemyksiä. Hän suosi sellaisia kursseja, joissa oltiin läsnä koululla. Näihinkin kursseihin kuului silti paljon lukemista ja kirjoittamista. Kansoselle tällainen työskentelytapa oli mieluisa.

Kursseja sai valita oman tarpeen mukaan. Kiinnostavista kursseista Kansonen mainitsee erityisesti narratiivista journalismia ja editointia käsittelevät kurssit.

‒ Minulla on vahvasti juuret luovassa kirjoittamisessa. Oli supermielenkiintoista perehtyä narratiiviseen journalismiin.

Opiskelun iloa

Opiskelu tuntui kaiken kaikkiaan Kansosesta mielekkäältä ja virkistävältä. Missään vaiheessa se ei tuntunut pakolta.

‒ Nautin siitä, kun pääsin kampukselle. Siellä oli rento ja innovatiivinen tunnelma. Oli jopa ihanaa käydä syömässä opiskelijaruokalassa pitkästä aikaa!

Yrittäjänä hänen oli melko helppo yhdistää työ ja opiskelu. Joskus tosin päivät saattoivat venyä pitkiksi.

‒ Master-opinnot vaativat oma-aloitteisuutta. Sitä vaaditaan myös nykyään työelämässä koko ajan enemmän.

Kansonen kokee, että opinnot syvensivät hänen jo olemassa olevia taitojaan. Opinnot laajensivat ymmärrystä ja osaamista.

Toimittajat tiedon suodattajina

Digitalisaatio ja globalisaatio ovat muuttaneet journalismia viimeisen kymmenen vuoden aikana valtavasti. Kansonen veikkaa, että toimittajia tarvitaan tulevaisuudessa erityisesti tiedon suodattamiseen, koska tietoa on tarjolla niin paljon. Ihmisten voi olla vaikea tunnistaa, mikä on totta. Tarvitaan huolellista tiedonhakua ja tarkkaa kirjoittamista.

Tällä hetkellä Kansonen on hyvin tyytyväinen: hän saa tehdä yrittäjänä monipuolisesti media-alan töitä.

Kuva: Amanda Aho

Tutustu koulutukseen



Lue lisää Haaga-Helia

Ota yhteyttä


Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää oppilaitoksesta Haaga-Helia? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.