Sivuston käyttötapa: Mobiili

Katso kesällä haussa olevia koulutuksia ja nappaa opiskelupaikka syksylle! 💻✨

Puhdistus- ja kiinteistöpalvelualalla monipuoliset työmahdollisuudet

Palvelualan Opisto Kuopio


Maria Miettinen oppi tuntemaan Palvelualan Opisto Kuopion puoli vuotta kestäneen kotitalousopetuksen aikana ja tästä saadut hyvät kokemukset siivittivät hänet opiskelemaan puhdistus- ja kiinteistöpalvelualalle elokuussa 2013. Maria ei ole katunut päätöstään, vaan suositteleekin ehdottomasti Palvelualan Opisto Kuopiota ja puhdistus- ja kiinteistöpalvelualaa myös muille kiinnostuneille!

Tutussa koulussa oli helppo jatkaa

Ennen nykyisiä opintojaan Maria suoritti peruskoulun ja ehti opiskella myös kuvataidealaa kansanopistossa. Palvelualan Opisto Kuopiossa suoritetun kotitalousopetuksen jälkeen hänen teki mieli jatkaa tutussa ja hyväksi havaitussa koulussa.

Kiehtovaa ja käytännnöllistä oppimista

Marian mukaan puhdistus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkintoon kuuluu niin teoriaa kuin myös käytännön oppimista. Koulutukseen sisältyy myös hyvin paljon työssäoppimista, jonka Maria mainitseekin olleen erittäin hyödyllisiä. Kolmesta eri työssäoppimispaikasta Maria on saanut mukaansa paljon tärkeitä taitoja. Tällä hetkellä Marian voi löytää työssäoppimasta Kuopio-Hallista. Kouluun ja opiskeluun Maria on ollut erittäin tyytyväinen.

– Ala ja opiskeltavat aiheet ovat olleet erinomaisia. Tämä ala on ollut yllättävän kiehtova ja monipuolinen. Parasta on ollut selkeys ja käytännöllisyys. Haastavinta on teoria, mutta siitäkin pääsee etenemään, kun kertaa ja viitsii opetella kunnolla.

– Ryhmäni on ihana. Kaikkien kanssa on hyvä olla ja helppo tulla toimeen. Ryhmässä on eri ikäisiä ja eri maalaisia oppilaita, mikä on mielestäni tärkeää. Kaikki opettajat ovat esimerkillisiä ja mukavia. He ovat opettaneet todella hyvin ja ammattitaitoisesti. Opisto on sopivan kokoinen ja viihtyisä, sekä perinteinen.

Opintojen jälkeen suuntana työelämä

Puhdistus- ja kiinteistöpalvelualalla opiskelu ja työskentely vaatii Marian mielestä joustavuutta, tarkkuutta, luovuutta, sosiaalisuutta, myönteisyyttä, huomiokykyä ja keskittymistä. Myös hyvästä fyysisestä kunnosta on apua.

Opiskelun jälkeen Maria pyrkii työllistymään alalle ja pääsemään mieluisaan työpaikkaan. Puhdistus- ja kiinteistöpalvelualan positiivisia puolia on, että alalla on saatavilla monipuolisia työmahdollisuuksia. Työn ohella Maria tahtoo jatkaa urheilua ja kilpailemista kestävyysjuoksussa.




Lue lisää Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto | Kodinhuoltaja

Ota yhteyttä


Haluatko tietää lisää oppilaitoksesta PAOK Palvelualan Opisto Kuopio? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

Apua opiskelupaikan valintaan?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.
koulutus.fi