Rakennusmestari taitaa työnjohdon ja projektinhallinnan
Rakennusmestarin keskeinen työtehtävä on toimia työnjohtajana rakennustyömailla. Rakennusmestareiden koulutusta tarjoavat ammattikorkeakoulut.
Rakennusmestarin on osattava ottaa vastuuta ja kyettävä tekemään itsenäisesti päätöksiä. Hänen on paitsi pidettävä työmaan monet osa-alueet hyppysissään, myös toimittava joustavasti yhteistyössä työmaan eri työntekijöuden kanssa. Asiakaspalvelutaitoja tarvitaan myös rakennuttajan ja asukkaiden kanssa asioidessa.
Työ voi olla paikoitellen stressaavaa, sillä aikataulusta ja budjettiratkaisuista on pystyttävä pitämään kiinni rakennusprojektin edetessä. Työ on pitkälti päivätyötä, mutta sitä on tehtävä erilaisissa sääolosuhteissa. Rakennusmestari valvoo työmaan toimintaa, mutta työskentelee osittain työmaatoimistosta käsin.
Rakennusmestarin koulutus
Rakennusmestarin tutkinnossa toimitaan yhteistyössä talonrakennusalan työmaiden kanssa, jotta opintojen aikana omaksutaan aitoa työnjohdossa tarvittavaa osaamista. Ammattikorkeakouluopinnoissa perehdytään mm
- tuotantotekniikkaan,
- työmaatoimintoihin,
- korjausrakentamisen suunnitteluun ja toteutukseen,
- viestintään,
- esimiestoimintaan,
- materiaaleihin,
- kustannusten hallintaan sekä
- työnsuojeluun.
Rakennusmestarin työtehtävät
Työnjohdon lisäksi rakennusmestarin työtehtäviin kuuluu talonrakennuksen tuotannon johtotehtäviä sekä rakennustoimintaan liittyviä kaupallisia tehtäviä. Rakennustekniikka ja -säännökset on oltava hallussa, samaten hyvät yhteistyötaidot.
Rakennusmestari on vastuussa
- töiden organisoinnista,
- hankintojen valmistelusta ja
- kustannuslaskennasta.
Rakennusmestari varmistaa rakennusprojektin onnistumisen
Rakennusmestarin työpaikkana voi toimia esimerkiksi rakennusalan yritys, kaupunki tai kunta. Rakennusmestarit osaavat toimia myös kansainvälisessä työympäristössä.
Rakennusmestari voi valmistuttuaan toimia mm. asuin-, toimisto-, liike- ja teollisuusrakennusten työnjohtajana. Rakennusmestarit voivat myös työskennellä rakennusliikkeissä, joissa heidän työtehtäviinsä voi kuulua määrälaskentaa, kustannuslaskentaa ja työsuunnittelua. Myös kaupan alalta ja materiaaliteollisuudesta löytyy rakennusmestarille soveltuvia työtehtäviä.
Ammattinimikkeenä voi olla esimerkiksi
- vastaava työnjohtaja
- valvoja
- työmaamestari
- projektipäällikkö
- kouluttaja
- yrittäjä
- kuntotutkija
Lähteet: Hämeen ammattikorkeakoulu, Turun ammattikorkeakoulu, Ammattinetti