Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | kasvatuksen osaamisala 150 osp
Kasvatuksen osaamisala soveltuu parhaiten niille, joilla on jo jokin suoritettu tutkinto ja jotka työnsä takia haluavat lisää osaamista nimenomaan lasten parissa työskentelystä.
Kasvatuksen osaamisalan suorittaja kykenee toimimaan uusimpien kasvatus- ja ohjausalan tavoitteiden ja säädösten mukaisesti erityisesti varhaiskasvatuksessa. Hän osaa hyödyntää monipuolisesti erilaisia työmenetelmiä ja kykenee toimimaan vaativissakin ympäristöissä moniammatillisessa yhteistyössä.
Tutkinnon suorittanut osaa toimia erilaisissa kasvatus-, opetus- ja ohjausalan toimintaympäristöissä. Hän toimii kasvattajana ja ohjaajana työyhteisössään ja edistää yhteisöllisyyttä ja ammatillista vuorovaikutusta. Hän osaa toimia moniammatillisessa yhteistyössä. Hän noudattaa työssään eettisiä periaatteita sekä työtä ohjaavia säädöksiä ja asiakirjoja. Hän osaa hyödyntää työssään erilaisia malleja ja menetelmiä.
Tutkinnon suorittanut tukee ohjattavien kasvua ja kehitystä sekä tukee yksilön myönteisen minäkuvan ja itsetunnon rakentumista. Hän tunnistaa, ennaltaehkäisee ja puuttuu kiusaamis- ja häirintätilanteisiin. Tutkinnon suorittanut osaa ohjata sekä yksilöä että ryhmiä, tunnistaa työssään erityistä tukea tarvitsevat oppijat ja ohjattavat sekä osaa tukea heidän toimintakykyään ja oppimistaan. Hän huolehtii toimintaympäristön tarkoituksenmukaisuudesta ja turvallisuudesta.
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon suorittanut voi työskennellä alan vaativissa tehtävissä eri-ikäisten kasvatus- ja ohjaustyössä, eri koulutusasteilla ja -muodoissa, eri hallinnon aloilla sekä vapaa-ajan toiminnassa. Toimintaympäristönä voi olla julkinen sektori, yksityinen sektori, järjestöt sekä muu kasvatus- ja ohjaustyötä tekevä organisaatio.
Tutkinnon muodostuminen
Ammattitutkinnon kokonaislaajuus on 150 osaamispistettä. Koulutuksen kesto on henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen suunnitelman (HOKS) mukaan 1–2 vuotta.
Voit suorittaa joko koko tutkinnon (150 osp) tai yksittäisiä tutkinnon osia. Tutkintoon voi tapauskohtaisesti sisällyttää ammatillisen tutkinnon osan tai osia ammatillisesta perustutkinnosta, toisesta ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta.
Kasvatuksen osaamisala, 150 osp
- Ammatillinen toiminta ja työelämäosaaminen kasvatus- ja ohjausalalla (20 osp)
- Pedagogisen toimintakulttuurin toteuttaminen varhaiskasvatuksessa (40 osp)
- Lapsen tuen tarpeisiin vastaaminen yhteistyössä huoltajien ja muiden ammattilaisten kanssa (30 osp)
- Valinnaisia tutkinnon osia voidaan valita (60 osp)
Tutkinto on valmis, kun kaikki pakolliset tutkinnon osat ja yksi tai useampi valinnainen tutkinnon osa on suoritettu hyväksytysti. Tarkempaa lisätietoa yksittäisistä tutkinnonosista löydät Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon perusteista.
Kasvatuksen osaamisala soveltuu parhaiten niille, joilla on jo jokin suoritettu tutkinto ja jotka työnsä takia haluavat lisää osaamista nimenomaan lasten parissa työskentelystä.
Opintojen suorittaminen
Ammattitutkinto suoritetaan näyttöinä, osoittamalla ammattitaito käytännön työssä. Näytöt koostuvat valitun osaamisalan työstä ja siihen liittyvistä tehtävistä.
Osaamisen hankkiminen tapahtuu työpaikalla joko koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Osaamista täydennetään opiston lähipäivissä.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | kasvatuksen osaamisala 150 osp, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Opintoihin on jatkuva haku ja niihin haetaan oppilaitoksen sivuilla löytyvällä sähköisellä hakemuksella. Opiskelijat valitaan hakemuksen ja haastattelun perusteella. Varaudu toimittamaan kopio viimeisimmistä koulu/työtodistuksistasi hakemuksesi liitteeksi.
Pääsyvaatimuksena ammatillisiin opintoihin on 18 vuoden ikä, ylioppilastutkinto tai peruskoulu ja alalle soveltuva koulutus tai työkokemus. Lisäksi hakijalta vaaditaan alalle soveltuvaa SORA-säädösten mukaista terveydentilaa.
Tutkinto / todistus
Toisin kuin Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen tai Perhepäivähoidon osaamisaloista, Kasvatuksen osaamisalasta ei saa erillistä tutkintonimikettä.
Kustannukset
Koulutusmaksut
Ammatillisen koulutuksen hinta on 550€ + materiaalimaksu 30 € /lukuvuosi. Lähiopetuspäivinä lounas ja päiväkahvi maksaa opiskelijalle 7 €/pvä. Opistolla majoittuvat maksavat asumisesta erikseen.
Kysy majoituksen kustannuksia Opiston toimistosta. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen aikana opiskelijat vastaavat majoitus-, ruoka- ja matkakustannuksista itse.
Opintojen rahoitus
Opinnot ovat opintotukeen oikeuttavia kokopäiväopintoja. Opintoihin on mahdollista anoa Aikuiskoulutustukea, mikäli edellytykset täyttyvät.
Suoritettuun tutkintoon on mahdollista myös anoa Aikuiskoulutusstipendiä, joka on n. 414 € suuruinen ja se maksetaan takautuvasti kun tutkinto on suoritettu.
Asuminen opistolla lähipäivien aikana
Kauempaa tulevien opiskelijoiden on mahdollista majoittua lähipäivien aikana Opiston päärakennuksen yhteydessä sijaitsevassa opiskelija-asuntolassa. Asuntolamaksusta sovitaan erikseen Opiston toimiston kanssa. Majoittuvien asuntolamaksuun sisältyy aamiainen ja päivällinen majoituspäiviltä.
Opiston asuntoloissa on valmiiksi kalustettuja, kahden hengen huoneita. Kaksi erillistä huonetta muodostavat solun, joilla on yhteinen WC,- ja suihkutila. Mahdollisuus on myös yhden hengen huoneeseen, mikäli asuntolassa on tilaa.
Asuntola on päihteetön ja savuton. Lemmikit eivät ole sallittuja. Asuntolassa voi majoittua arkisin maanantaista perjantaihin, viikonloppumajoittumisesta sovitaan erikseen.
Ota yhteyttä
Karstulan Evankelisesta Opistosta eväitä elämään
Karstulan Evankelinen Opisto (KEO-Karstula) antaa valmiuksia monille eri koulutusaloille. Opisto on erikoistunut kasvatus- ja sosiaali-, liikunnan- ja kädentaitojen koulutuksiin. Karstulan Evankelinen Opisto sijaitsee pohjoisessa Keski-Suomessa, Suomenselän alueella. Opisto on pienehkö mutta monipuolinen koulutuskeskus. Samassa opistossa opiskelevat sulassa sovussa niin yleissivistävän-,...
Lue lisää oppilaitoksesta Karstulan Evankelinen Opisto ja katso koulutustarjonta täältä