Sosionomikoulutus | sosionomi | muuntokoulutus

Sosionomi (AMK) -opinnoissa opit tarkastelemaan ihmisen kasvua sosiaalisena ilmiönä. Työssä keskeisiä osaamisalueita ovat vuorovaikutus- ja kohtaamisosaaminen, yhteisötyö, sosiaaliohjaus, kulttuuri- ja taidelähtöinen toiminta ja osallisuuden edistäminen sekä sosiaalipalveluiden ja lainsäädännön tuntemus. Vahvuutena koulutuksessa on luovat ja toiminnalliset asiakastyön menetelmät.
Sosionomit työskentelevät ihmisten kanssa heidän arjessaan. Sosionomina voit toimia kasvatuksen, ohjauksen ja sosiaalityön tehtävissä, joten työllistymismahdollisuudet ovat hyvin monipuoliset. Ammattinimikkeitä ovat mm. sosiaaliohjaaja, varhaiskasvatuksen sosionomi, lastensuojelulaitoksen ohjaaja, kuraattori, nuorisotyöntekijä, koulusosionomi, asumispalveluyksikön ohjaaja, perhetyöntekijä, vanhustyön ohjaaja, palveluohjaaja, toiminnanohjaaja, päihde- ja mielenterveystyön ohjaaja sekä palvelukoordinaattori.
Sosiaalihuoltolain (1.3.2016) mukaan sosiaalityöntekijän mm. sosionomin ammatista tuli laillistettu sosiaalihuollon ammatti. Sosionomin ammatissa voi toimia vain tutkinnon suorittanut, laillistettu ammattihenkilö. Tutkinnon suoritettuasi haet ammattioikeudet Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvirasta.
Koulutuksen sisältö
Tutkinnon laajuus on 210 opintopistettä. Se rakentuu erilaisista osaamiskokonaisuuksista, jotka muodostuvat 15 opintopisteen moduuleista.
Koulutus koostuu sosiaalialan ydinosaamisesta ja profiloivasta osaamisesta. Opintojesi alussa perehdyt sosiaalialan perusosaamiseen, kuten hyvinvoinnin edistämiseen, vuorovaikutusosaamiseen ja kulttuuriseen moninaisuuteen. Opintojen edetessä painopisteinä ovat tutkimus- ja kehittämisosaaminen, palveluohjausosaaminen, yhteiskehittämisosaaminen sekä verkosto-osaaminen. Opintojen aikana kansainvälisyysosaamista voi kartuttaa kotimaassa tai ulkomailla.
Voit valita profiloivia opintoja oman kiinnostuksesi mukaan sosiaalialan eri osaamisalueisiin liittyen. Valittavanasi ovat esimerkiksi:
- sosiaalityön lähtökohdat ja ilmiöt
- vastavuoroinen sosiaalityö
- lasten suojelu
Mikäli haluat toimia varhaiskasvatuksen sosionomina, valittavanasi ovat
- varhaiskasvatuksen arvot ja tietoperusta
- lapsen ja perheen osallisuus ja tuki
- lasten suojelu
- harjoittelu varhaiskasvatusympäristössä
Profiloitumista voit syventää myös opinnäytetyössä 15 op.
Muuntokoulutuksessa opinnot suunnitellaan perustuen opiskelijan aiemmin hankittuun osaamiseen. Sosionomi tutkinnon laajuus on 210 opintopistettä, josta suoritettavaksi jää hyväksilukujen jälkeen 90-120 opintopistettä, riippuen aiemmasta tutkinnosta sekä varhaiskasvatuksen sosionomina toimimiseen suuntaavista opinnoista. Suoritettavat opinnot valitaan ryhmälle ajoitetusta opetussuunnitelmasta. Koulutus toteutetaan pääosin verkko-opetuksena. Kampuksella järjestettävät lähipäivät ilmoitetaan erikseen. Koulutuksen suunniteltu kesto on 1,5 vuotta.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Sosionomikoulutus | sosionomi | muuntokoulutus, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Koulutukseen haetaan valtakunnallisessa ammattikorkeakoulujen yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi.
Pohjakoulutusvaatimus: Ohjaustoiminnan artenomi (AMK), yhteisöpedagogi (AMK), geronomi (AMK); kuntoutuksen ohjaaja (AMK) ja opistotason sosiaaliohjaaja-kasvattaja.
Tutkinto / todistus
Sosionomi (AMK)
Ota yhteyttä

Hämeen ammattikorkeakoulu | HAMK
Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) tarjoaa iloisen ja innostuneen yli 8000 opiskelijan yhteisön, roppakaupalla mahdollisuuksia kansainvälistymiseen sekä tiiviit yhteydet työelämään. HAMKista valmistuneiden työllistymisaste on maan korkeimpia, samoin kuin yrittäjiksi opintojensa jälkeen ryhtyvien osuus. Hämeen ammattikorkeakoulussa on tarjolla lähes 30 AMK-tutkintoa ja 10...
Lue lisää oppilaitoksesta Hämeen ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä