Opistovuosi oppivelvollisille

Haluatko selkiyttää tulevaisuuden suunnitelmiasi? Haluatko korottaa
perusopetuksen päättötodistuksen arvosanoja? Vai etkö saanut toivomaasi
opiskelupaikkaa yhteishaussa tai olet keskeyttänyt toisen asteen opinnot?
Kiinnostaako opiskelu osana iloista ja inhimillistä yhteisöä, jossa jokaisella on
tilaa olla oma itsensä? Haluatko saada tukea elämänhallintaan, arjen taitoihin ja
omaan hyvinvointiisi myös ohjatun vapaa-ajantoiminnan kautta?
Ota koppi osaamisesta -koulutus on kansanopistojen oppivelvollisille suunnattua koulutusta. Koulutus sopii peruskoulun juuri päättäneille, oli tavoitteena sitten opiskelutaitojen vahvistaminen ja oman suunnan löytäminen tai vaikkapa lukio-opinnot. Kanneljärven Opiston erityisyytenä opistovuoteen voi liittää monipuolisia luovia opintoja. Koulutuksen tavoitteena on tarjota opiskelijalle yksilöllisen suunnitelman mukaista opetusta ja ohjausta kohti oman alan löytämistä ja menestystä toisen asteen opinnoissa.
Koulutuksen toteutus
Koulutus toteutetaan päiväopiskeluna. Kanneljärven Opisto on sisäoppilaitos, joten myös asuminen opistolla maanantaista perjantaihin on mahdollista, muttei toki pakollista. Asuntolassa asuminen ja siihen liittyvät ruokailut ovat maksuttomia.
Koulutuksen sisältö
Kaikille yhteiset opinnot:
- Opiskelutaidot, itsetuntemus ja työelämätaidot
- Vuorovaikutus ja viestintä
- Aktiivinen kansalainen
- Opiskelu ja urasuunnittelu
- Arjen taidot
Valinnaiset suuntautumisopinnot - yhdistele oman kiinnostuksesi mukaan!
- Perusopetuksen päättötodistuksen arvosanojen
korottaminen - Ilmaisutaito
-draama, tanssi, musiikki, käsityö tai kuvataide - Vieraat kielet
- Luonnontieteet
- Suomi toisena tai vieraana kielenä
Tehostettu opintojen aikainen ohjaus
- Oma koutsi opintoihin!
- Räätälöidyt sisällöt yksilöllisesti
- Kurkistus työelämään ja eri koulutusasteille
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Opistovuosi oppivelvollisille, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Koulutukseen haetaan opiston omilta sivuilta. Jatkuva haku.
Kelpoisuus: peruskoulun päättäneet (2005 tai sen jälkeen syntyneet).
Tutkinto / todistus
Kansanopistolinja
Kustannukset
Koulutus, ruokailu, oppimateriaalit ja majoitus opiston asuntolassa ovat maksuttomia.
Ota yhteyttä
Kanneljärven Opisto – joustavaa opiskelua, sinulle räätälöitynä
Kanneljärven Opistolla jokainen opiskelija kohdataan yksilönä. Opiskelijan omat toiveet ja tavoitteet vaikuttavat opintojen kulkuun sekä sisältöön. Aina ei voi ennakoida, milloin tarve tai halu kouluttautua iskee. Siksi lähes kaikkiin koulutuksiin Kanneljärven Opistossa on jatkuva haku! Kanneljärven Opisto on Lohjalla Hormajärven...
Lue lisää oppilaitoksesta Kanneljärven Opisto ja katso koulutustarjonta täältä