Video
Pelastusalan päällystötutkinto (AMK) | päivätoteutus

Pelastusalan päällystötutkinto (AMK / 240 op) antaa valmiudet pelastus- ja turvallisuusalalla toimivan organisaation esimies- ja johtotehtäviin sekä vahvaa ja soveltavaa ammattiosaamista edellyttäviin vaativiin asiantuntijatehtäviin. Tutkinto kestää noin neljä vuotta.
Tutkinnon painopisteet ovat pelastustoiminnan johtamisvalmiudet, riskienhallinta ja turvallisuusjohtaminen, onnettomuuksien ehkäisy ja varautuminen. Tämän lisäksi tutkinto antaa valmiudet hyvään hallintoon ja henkilöstöjohtamiseen.
Pelastusalan päällystötutkinnon (AMK) opetus järjestetään Pelastusopistossa Kuopiossa. Tutkinnonanto-oikeus on Poliisiammattikorkeakoululla. Tutkinnon voi suorittaa joko päivä- tai monimuoto-opintoina. Monimuoto-opintoihin hakijalla on oltava suoritettuina sekä pelastaja- että alipäällystötutkinnot.
Pelastusalan päällystön ammattikuvaus
Tutkinnon (AMK) suorittaneet työskentelevät pelastuslaitoksissa johtotehtävissä sekä pelastustoiminnan, onnettomuuksien ehkäisyn tai väestönsuojelun asiantuntijatehtävissä. Virkanimikkeitä ovat esim. pelastuspäällikkö, riskienhallintapäällikkö, aluepalopäällikkö, palotarkastaja, valmiuspäällikkö, palopäällikkö, palomestari ja asemamestari.
Pelastusalan päällystö voi työllistyä myös pelastusalan hallinnon tai opetuksen alueille, hätäkeskuslaitosten johtotehtäviin tai turvallisuusalalle.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Pelastusalan päällystötutkinto (AMK) | päivätoteutus, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Pelastajatutkintoon haetaan Pelastusopiston oman nettihaun kautta.
Koulutus ei ole mukana ammattikorkeakoulujen yhteishaussa. Hakuaika on kerran vuodessa.
Elokuussa 2023 alkavaan koulutukseen haku on 27.2.–24.3.2023.
Hakemuksen liitteiden on oltava Pelastusopistolla 31.3.2023 mennessä.
- Vähintään 18-vuotias.
- Pohjakoulutuksena joko lukion oppimäärä, yo-tutkinto tai ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto. Tai aikaisemmin voimassa olleiden säännösten mukainen poliisitutkinto tai ulkomainen koulutus, joka antaa kelpoisuuden korkeakouluopintoihin.
- Terveydentilalta ja toimintakyvyltä sopiva.
- B-luokan ajo-oikeus opintojen alkaessa.
Tutkinto / todistus
Pelastusalan päällystötutkinto (AMK)
Ota yhteyttä

Pelastusopisto
Pelastusopisto on valtakunnallinen oppilaitos ja valtion virasto. Pelastusopisto suunnittelee ja toteuttaa hätäkeskustoiminnan ja pelastusalan ammatillista perus- ja täydennyskoulutusta, pelastustoimen sopimushenkilöstön koulutusta, siviilivalmiuden koulutusta, mukaan lukien varautuminen ja kansainvälinen pelastustoiminta sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa. Pelastusopisto sijaitsee Kuopiossa ja toimii sisäministeriön...
Lue lisää oppilaitoksesta Pelastusopisto ja katso koulutustarjonta täältä