Uudistimme ammatinvalintatestimme – kokeile uutta testiä täällä!

Lähihoitajaksi opiskelevan Mimmu Alaloukusan haastattelu

Lue Mimmi Alaloukusan kokemuksia siitä, miksi hän päätti aikuisiällä kouluttautua lähihoitajaksi.

Lähihoitajaksi opiskelevan Mimmu Alaloukusan haastattelu

Juttu julkaistu tammikuussa 2012.

 

Nimi: Mimmu Alaloukusa

Ikä: 35 vuotta

Koulutus: Lähihoitaja / Mielenterveys- ja päihdetyö

Oppilaitos: Oulun Diakoniaopisto

Selaa lähihoitajan koulutuksia

Miksi päätit opiskella lähihoitajaksi aikuisiällä?

Ammatinvaihto oli ollut mielessäni jo useita vuosia; kaupallisen- ja markkinointialan “pinnallisuus” alkoi lopulta kyllästyttää toden teolla ja halusin tehdä työtä, jossa voisin OIKEASTI auttaa ihmisiä. Sosiaali- ja terveysala oli luonnollinen valinta ja mielenterveys- ja päihdetyöhön suuntautuminenkin oli selvillä jo koulutukseen hakeutuessani. Työuraa minulla on jäljellä vielä 30 vuotta, joten ei ole poissuljettua jatko-opiskelukaan. Ihminen kokonaisuudessaan on kiinnostava asia, mutta ihmismieli ja se, mitä emme silmillä varsinaisesti näe kiinnostavat aina vain enemmän!

Kerro koulutuksestasi ja pääsyvaatimuksista.

Aiempana koulutuksena minulla on vuonna 2000 suoritettu asiakaspalvelu- ja markkinointimerkonomin tutkinto (=liiketalouden perustutkinto), jota täydensin vielä vuonna 2003 viestintäalan lisäkoulutuksella. Tähän kouluun hain siis juurikin näillä merkonomin papereilla ja kun kutsu pääsykokeisiin kävi, en miettinyt hetkeäkään.

Kävin toisessa koulussa (OSAO) tekemässä kirjallisen soveltuvuuskokeen, psykologin haastattelun sekä ryhmäkeskustelutilanteen. Oulun Diakoniaopistossa minua odotti sitten vain opettajan haastattelu. Molempiin kouluihin olisin päässyt, mutta valitsin ODO:n sen ihmisläheisyyden, “pienuuden” sekä hyvän maineen takia.

Miten aikuiskoulutus eroaa tavallisesta lähihoitajakoulutuksesta?

Meillä ei ole varsinaisesti mitään yleissivistäviä opintoja, keskitymme vain ammattiopintoihin. Koulutuksen kestokin on lyhyempi kuin ns. nuorisoasteen opiskelijoilla; meidän suoritettava opintoviikkomäärämme on 90 ov (noin 2 vuotta), kun se nuorisoasteella on 120 ov. Elämänkokemus on siis arvotettu 30 ov:n arvoiseksi! Lisäksi meillä on mahdollisuus saada joistain opintokokonaisuuksista hyväksilukuja aiempien opintojen ja/tai työkokemuksen perusteella ja itse hain hyväksiluettua kevään valinnaista opintojaksoa liiketalouden perustutkinnollani.

Aikuiset ovat perusopinnoissa pääsääntöisesti omana ryhmänään (joillain tunneilla voidaan olla yhdessä nuorten kanssa), joten varmasti opettajilla on silloin opetustyylikin vähän erilainen verrattuna nuorten opintoihin. Aikuisilla kuitenkin perustietämystä asioista on eritavalla verrattuna nuoriin, se voi tuoda opettajille haasteitakin!

Mikä on ollut parasta opinnoissasi? Mikä on ollut haastavinta?

Parasta ovat olleet ehdottomasti opiskelukaverit :) ja asiantuntevat opettajat. Jo ensimmäisenä vuonna ryhmämme hitsautui yhteen todella hyvin; olimme paljon tekemisissä myös opiskelujen ulkopuolella. Vaikka ryhmämme oli iso (lähes 30 opiskelijaa), kaikki löysivät luonnollisesti paikkansa ja tapansa toimia värikkäässä ja haastavaksikin kutsutussa ryhmässämme (haastavaksi kutsuttiin, kun olimme aika vaativia opetusta kohtaan).

Nyt suuntautumisopinnoissa ryhmämme on ihanan pieni; 11 opiskelijaa, ja ryhmähenki on todella hyvä. Ero tämän vuoden ryhmässä on siinä, että nyt meillä on myös nuorisoasteen opiskelijoita (he ovat opiskelleet perusopintoja 2 v ja nyt suuntautumisopintoja vuoden, meillä sama on 1 v + 1 v) ja täytyy sanoa, että varmasti jonkinasteisista molemminpuolisista “ennakkoluuloista” huolimatta ryhmämme on lämminhenkinen, värikäs ja keskustelutaitoinen. Ikävä tulee koko porukkaa kun keväällä valmistumme ja “eroamme”!

Opettajista täytyy mainita erityisesti ammattitaitoinen, ihmisläheinen, lämminhenkinen, omistautuva ja vaativakin Päivi Conlin. Hänen oppinsa pysyvät varmasti mielessä loppuiän, niin monenlaisia ja konkreettisia opetusmenetelmiä hän käyttää!

Haastavinta opinnoissa on ollut löytää oma tapa yhteen sovittaa opinnot, perhe ja vapaa-aika sekä tehdä myös  raja työn, opiskelujen ja vapaa-ajan kanssa. Keikkatöitä opiskelijoillekin riittäisi, mutta itse perheellisenä tein selkeän valinnan pitää viikonloput ja illat töiltä vapaina opiskelujen aikana; töitä ehdin varmasti tehdä myöhemminkin ihan riittävästi! Oma jaksaminen ja hyvinvointi on tullut entistäkin tärkeämmäksi näiden opintojen aikana. Työuraa on kuitenkin vielä 30 vuotta edessäpäin, joten siihen kannattaakin kiinnittää viimeistään nyt huomiota.

Muuten itse opiskelu on minulle viime vuosiltakin tuttua muodossa tai toisessa ja kun aihe kiinnostaa, niin totta kai sitä jaksaa opiskella enkä itse opiskelua ole kokenut liian haastavaksi missään vaiheessa.

Olet valinnut suuntautumiseksesi mielenterveys- ja päihdetyön. Miksi juuri sen?

Kuten edellä mainitsin, ihmismieli kaikkine kiemuroineen on aina minua kiinnostanut ja juurikin se, mitä emme silmillä näe kiinnostaa kaikkein eniten! Mielenterveyden edistäminen, parantaminen ja ylläpitäminen on oikeastaan jokaisen “kansalaisuusvelvollisuus”; ei ainoastaan omasta itsestä vaan myös lähimmäisestä huolehtiminen! Pienillä teoilla ja sanoilla voi olla suuri merkitys yksittäisen ihmisen elämässä.

Mielenterveyden häiriöistä edelleen myös puhutaan aivan liian vähän, vaikka asia onkin hieman enemmän esillä nykyään ollut. Häpeä ja syyllisyys, joka mielenterveyden häiriöihin liitetään, on aivan turhaa; JOKAINEN meistä voi sairastua niin somaattisesti kuin psyykkisesti! Kukaan ei valitse sairautta eikä varmasti halua sairastua, mutta joskus niin vain joillekin käy!

Psyykkisesti sairastuneet myös pelkäävät leimautuvansa kertoessaan sairaudestaan; vertaa tilanne, jos joku kertoo katkenneesta jalastaan. Häntä kyllä kuunnellaan ja osoitetaan myötätuntoa, kannustetaan kuntoutumaan ja paranemaan ja palaamaan normaaliin elämään takaisin. Miten käy mielenterveyspotilaiden kanssa? Asioita hyssytellään, niistä vaietaan, ihmiselle ei osata puhua tai pahimmassa tapauksessa ei edes haluta puhua, ystävät ja lähipiiri kaikkoavat... Voisin jatkaa aiheesta loputtomiin! Mt-potilaat ovat yhtä arvokkaita potilaina ja ihmisinä kuin somaattisetkin potilaat. He vain ovat se hiljainen ryhmä, jonka asioita kukaan ei aja ja joilta on helppo ottaa vähästäkin pois kenenkään valittamatta (esim. avohoitomahdollisuudet, kuntoutus, terapiat...).

Päihdepuoli kiinnostaa suunnilleen saman asian takia – alkoholismia eivät monetkaan tunnista sairaudeksi, vaan sitä pidetään itse aiheutettuna. Sen takia heitä kohdellaankin usein huonosti. He kaipaisivat myös puolestapuhujaa ja enemmän esille tuontia. Alkoholismista on oikeasti mahdollisuus parantua!

Lähihoitajaksi opiskelevat Riitta ja Mimmu Oulun Diakoniaopistosta

Kerro työssäoppimisjaksoistasi.

Kasvun tukemisen jaksolla (5 ov) olin päiväkotiryhmässä, jossa oli 1–2 vuotiaita lapsia. Ihana paikka! Omat lapseni ovat jo sen verran isompia, että oli aivan virkistävää seurata ja hoitaa taas pienempiä, vasta päiväkotiuransa aloittaneita taaperoita. Jaksolta opin ja sain paljon; henkilökunta oli asiansa osaavaa ja ohjausaulista.

Hoidon ja huolenpidon jaksolla (5 ov) työskentelin “vanhuspaikassa”, mistä sain loistavan opin perushoitoon. Huomasin, kuinka monella lailla työn voi tehdä ja silti tehdä aina oikein; jokaisella hoitajalla on oma tapansa ja tyylinsä työskennellä. Samaisessa paikassa olin myös kesätyössä.

Kuntoutumisen tukemisen jaksolla (5 ov) harjoittelin yksityisessä mielenterveys- ja päihde- asumisyksikössä. Sieltä sain ensimmäisen aidon kosketuksen mtp-asukkaiden arkeen ja hyvän kuvan ko. asumisyksiköiden toiminnasta.

Suuntautumisopintojen ensimmäisen työssäoppimisjakson (3 ov) tein Viron Saarenmaalla, isossa hoitokodissa. Koulu mahdollisti vaihtoon lähtemisen tukemalla matkakustannuksissa. Kokemus oli mahtava ja ainutlaatuinen, “once in a lifetime”! Opiskelijakollegan kanssa teimme pitkää päivää oppien paikalliset käytännöt mielenterveys- ja päihdeasukkaiden hoidossa ja kuntoutuksessa. Hieno ympäristö, ihanat työntekijät sekä positiivisesti elämäänsä suhtautuvat asukkaat. Suosittelen lämpimästi!

Tällä hetkellä suoritan 11 ov mtp-harjoittelua aikuispsykiatrisella suljetulla akuuttiosastolla. Todella mielenkiintoinen paikka ja erittäin opiskelijamyönteiseltä, ammattitaitoiselta ja osaavalta henkilökunnalta saa aina kysymyksiin vastauksen ja ohjausta erilaisiin tilanteisiin. Erilaisia persoonia ja erilaisia tapoja toimia täälläkin - kaikki silti aina potilaan parhaaksi ja heitä kunnioittaen.

Työssäoppimispaikat kokonaisuudessaan ovat olleet todella opettavaisia;  vasta “kentällä” kaikki opittu teoria loksahtaa paikoilleen ja asiat osaa suhteuttaa käytäntöön. Itselläni on ollut onni saada todella erilaisia työssäoppimispaikkoja ja se onkin ollut pelkästään rikkaus; olen saanut kattavan kuvan erilaisista paikoista, niin laitos- kuin yksityisen puolenkin, akuutti- ja kuntoutuspuolesta. Käytännönläheisyys opinnoissa on myös yksi suuri plussa 

Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

Haluaisin tietenkin saada mukavan ja haastavan työpaikan omalta alaltani ja haaveissa on myös jatko-opiskella mahdollisesti töiden ohessa. Työ on aina ollut minulle tärkeä osa elämää ja “minuutta” ja toivonkin sen olevan jatkossa paikka, joka sekä antaa paljon mutta jolle myös minulla olisi annettavaa .

Mitä vinkkejä antaisit lähihoitajan ammatista kiinnostuneille ja opintoja harkitseville?

Rohkeasti vain alalle hakeutumaan! Koulutuksen ja työssäoppimisjaksojen myötä kyllä selkiytyy myös se “oma juttu”, mikäli se ei vielä hakuvaiheessa ole selkeänä päämääränä. Vaikka opiskelu voi hetkittäin olla rankkaa ja haasteellista, niin on se myös antoisaa ja hauskaakin. Eikä kaikkea kannata ottaa niin kamalan tosissaan, elämme täällä vain kerran!

Selaa lähihoitajan koulutuksia


Mainokset