Sivuston käyttötapa: Mobiili
Motivaatiokirje ulkomaille

Näin kirjoitat motivaatiokirjeen ulkomailla opiskelua varten

Motivaatiokirje tai hakemuskirje voi tuntua ylimääräiseltä haasteelta silloin, kun on hakemassa ulkomaille opiskelemaan. Riippuu opiskelualan tiedekunnasta , kuinka tarkat ohjeet he antavat motivaatiokirjeen kirjoittamiseen, ja mitä he toivovat motivaatiokirjeessä olevan. Toisinaan he jättävät motivaatiokirjeen sisällön tulevan opiskelijan päätettäväksi. Joka tapauksessa kumpikin tapa tuo omat etunsa ja haasteensa motivaatiokirjeen kirjoittamiseen. 

Yksipuolinen motivaatiokirje saattaa heikentää mahdollisuuksiasi  osoittaa luovuutesi, mutta liian avoimella kirjeellä voi mennä päinvastaiseen suuntaan kuin mitä henkilökunta etsii. Siitä syystä moni opiskelija ei tiedä, mitä motivaatiokirjeeseen kannattaisi kirjoittaa.

Ulkomailla opiskelemaan haluaville opiskelijoille voi aiheutua stressiä tiedon puutteesta. On hankala tietää, miten kirjoittaa vaikuttavasti kansainväliselle taholle. 

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että kansainväliset korkeakoulujen rekrytoijat etsivät joitakin yleisiä piirteitä harkitessaan uusia kansainvälisiä opiskelijoita.

Riippumatta siitä, minne lähetät motivaatiokirjeen, muutamien yleisten piirteiden (tutkinnot, tavoitteet, kiinnostuksen kohteet) lisäksi kannattaa mainita tärkeitä yksityiskohtia. Seuraaviin kysymyksiin kannattaa vastaavansa huolellisesti erottuaksesi joukosta.

Maksuton motivaatiokirjeen mallipohja
Lataa tästä! 😎

Aloita motivaatiokirjeen kirjoittaminen tämän Word doc pohjan avulla.👇

Lataa

Miksi haluat opiskella ulkomailla?

Ensimmäinen kysymys, johon sinun pitäisi olla valmis vastaamaan on, miksi haluat opiskella ulkomailla etkä kotimaassasi. Tämä voi vaikuttaa itsestään selvältä, mutta perusteluillasi on suuri merkitys yliopistoille.

Älä sano

 Haluan muuttaa pois kotimaastani.

 Haluan tavata kansainvälisen kumppanin.

 Ystäväni opiskelee myös ulkomailla, ja se kuulostaa hauskalta.

Sen sijaan voit sanoa

 Toivon kehittyväni kansainvälisen kokemuksen myötä henkisesti ja ammatillisesti.

 Olen kiinnostunut maan kulttuurista, historiasta ja kielestä, ja toivon oppivani niistä lisää.

 Olen ylpeä kyvystäni kommunikoida eri kulttuurien välillä ja uskon, että sopisin täydellisesti tutkinto-ohjelmaan, johon osallistuu opiskelijoita ympäri maailmaa.

Kun osoitat vastauksissa kypsyyttä, näytät, että olet valmis ottamaan koulutuksen tosissaan. 

Inspiraatiota opiskelukohteista ulkomailla


Onko sinulla aikaisempaa kokemusta ulkomailla oleskelusta?

Kansainvälisten opiskelijoiden valinnassa useimmat rekrytoijat ottavat huomioon, että kokemus ei ole tarkoitettu kaikille. Valitsemalla henkilön, jolla ei ole aiempaa kokemusta kaukana kotoa olemisesta, yliopistot ottavat riskin, että valittu henkilö ei ole valmis asumaan ulkomailla ja hän saattaa lopettaa opiskelun pian sen alkamisen jälkeen.

Älä sano

 En ole koskaan matkustanut tai asunut ulkomailla, mutta luulen, että pidän siitä.

 Jokainen ulkomaanmatka on ollut huono kokemus, mutta toivon tämän kerran olevan erilainen.

Sen sijaan voit sanoa

 Vaikka en ole koskaan aikaisemmin asunut tai opiskellut ulkomailla, matkustaminen ja uusien kulttuurien kokeminen ovat intohimojani. sen takia etsin mahdollisuutta laajentaa näkökulmia tekemällä samalla jotain, mistä pidän.

 Vaikka en ole ollut koskaan ulkomailla, olen tutkinut paljon asiaa varmistaakseni, että tämä maa on oikea kohde minulle. Odotan myös itsenäisen asumisen ja opiskelun tuomia haasteita, ja olen varma, että pärjään hyvin.

Yliopistot eivät oleta, että jokaisella hakijalla on aikaisempaa kansainvälistä kokemusta opiskelusta ulkomailla. Ilmoittamalla, että olet valmis kohtaamaan mahdollisia haasteita, erotut kuitenkin muista opiskelijoista, jotka saattavat jättää aiheen kokonaan huomiotta. 

Miksi ulkomailla opiskelu sopisi sinulle?

Ulkomailla asuminen ja opiskelu ei välttämättä sovi kaikille. Syitä voi olla monia.

Älä sano 

 Olen aina paikalla tapahtumissa ja huoneen äänekkäin, joten tiedän, että saan helposti ystäviä.

 Aion pysyä vain itsekseni, jotta en häiritse tai loukkaa ketään.

Sen sijaan voit sanoa

 Tulen  hyvin toimeen muiden kanssa, koska olen avoin ja huomaavainen ihmisiä ja heidän uskomuksiaan kohtaan.

 Ennen kaikkea olen ylpeä kulttuurisesta herkkyydestäni ollessani eri kulttuureista tulevien ihmisten seurassa. 

Todennäköistä on, ettet ole ainoa kansainvälinen opiskelija tulevissa opinnoissasi. Sen vuoksi on tärkeää ilmaista, että tulet hyvin toimeen kaikkien kanssa. Muista, että se ei tarkoita, että sinun täytyisi olla kaikista sosiaalisin henkilö. Olit sitten introvertti tai ekstrovertti, rekrytoijat haluavat sinut siksi, että osaat suhtautua kypsästi monikulttuurisiin kohtaamisiin. 

Nämä motivaatiokirjeen parannusehdotukset kasvattavat mahdollisuuksiasi tulla huomatuksi kansainvälisissä yliopistoissa.

Nyt kun sinulla on vinkit motivaatiokirjeen laatimiseen, on aika miettiä mihin haluaisit lähteä opiskelemaan. Jos et ole vielä varma, me autamme sinua löytämään sopivan kohteen! 

Lisätietoa ulkomailla opiskelusta

Täytä lomake ladataksesi mallipohjan
This field is used for controlling automatic form submits. Please leave it blank:
Lisää tietosi tähän:


Viimeksi päivitetty: 23 maalis 2022

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua:

Viimeksi päivitetty 5.8.2019

Koulutussanasto

Koulutusmaailman sanasto yhteenkoottuna. 

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 11.3.2021

Miksi oikikseen? Viisi syytä kouluttautua juristiksi

Oikeustiede on pysytellyt vuodesta toiseen yhtenä yliopistojen suosituimpana hakukohteena, joten minkä takia oikikseen kannattaa hakea ja millaista opiskelu oikiksessa on?

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 26.9.2019

Opiskeluelämän jännittävät tilanteet

Opiskeluelämä on täynnä jännittäviä tilanteita, mutta milloin jännittäminen menee yli?

Lue lisää
Apua opiskelupaikan valintaan?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.
koulutus.fi