Palkka ja tietoa ammatista Hautaustoimistoyrittäjä

Lisätietoa ammatista

Hautaustoimistoyrittäjät työskentelevät hautaustoimistoissa, jotka järjestävät monenlaisia hautajaisiin liittyviä palveluita omaisten toimeksiannosta. Ammatissa tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja, asiakaspalvelutaitoja ja hienotunteisuutta sekä myös yrittäjyyteen liittyvää osaamista.

 

Lue lisää ammatista Hautaustoimistoyrittäjä


Hautaustoimistoyrittäjä työskentelee yrittäjänä hautaustoimistossa, jossa hän saa toimeksiantonsa läheisensä menettäneen omaiselta. Työ on vaativaa ihmissuhdetyötä ja asiakaspalvelua, jonka tarkoituksena on huolehtia hautajaisjärjestelyistä.

Hautaustoimistoyrittäjän tarjoamia palveluita ja tuotteita ovat yleisesti arkku, tarvittaessa uurna ja vainajan kuljetus. Hautaustoimistolla voi lisäksi olla esimerkiksi kukkakauppa tai pitopalveluyritys. Tarvittaessa hautaustoimistoyrittäjät huolehtivat kaikista hautausjärjestelyistä. Omaiset voivat huolehtia osasta palveluista itse. Järjestelyt sovitaan asiakkaan kanssa.

Hautajaisiin tuotettavia ja välitettäviä palveluita ovat esimerkiksi arkun koristeiden ja kukkien hankkiminen kukkakaupasta, siunaustilaisuuden ajan varaaminen kappelista tai kirkosta, siunausajan sopiminen papin kanssa, hautapaikan varaaminen seurakunnalta, hautakiven tilaaminen kiviliikkeestä, muistotilaisuuden tarjoilun järjestäminen pitopalvelusta, kuolinilmoitukset sanomalehteen ja perunkirjoitukset asianajotoimistolta.

Hautaustoimistossa huolehditaan vainajan pukemisesta, arkkuun laitosta sekä kuljettamisesta. Tehtäviin kuuluu myös asiakaspalvelua sekä tuotteiden ja palveluiden esittelyä. Myös tuotteiden kuten arkkujen, uurnien jne. tilaukset kuuluvat tehtäviin. Työhön kuuluu myös erilaisia yritystoiminnan hoitamiseen liittyviä tehtäviä verotuksesta kirjanpitoon ja markkinointiin.

Työnkuva vaihtelee toimiston koon mukaan. Pienemmissä toimistoissa tehtäväalueet ovat tyypillisesti laajempia, koska henkilökuntaa on vähemmän. Suurissa kaupungeissa toimistot ovat usein pelkkiä hautaustoimistoja, joissa harjoitetaan mahdollisesti kukkasidontaa. Maakuntakeskusten toimistoissa on lisäksi usein kukkakauppa. Pienissä maaseutuhautaustoimistoissa on usein kukkakauppa tai pitopalveluyritys.

Hautaustoimistoyrittäjän kanssa samassa hautaustoimistossa työskentelee usein muita perheenjäseniä. Suuremmissa toimistoissa on palkattua ulkopuolista henkilökuntaakin. Työssä ollaan tekemisissä omaisten kanssa sekä mm. alan muiden palveluiden tarjoajien, seurakuntien ja sairaaloiden henkilökunnan kanssa.

Työympäristö vaihtelee hautaustoimistosta sairaaloihin ja paikkoihin, joista vainajia haetaan, kirkkoihin, kappeleihin ja hautausmaille. Työtä tehdään myös hautaustoimiston aukioloaikojen ulkopuolella esimerkiksi vainajia kuljetettaessa ja hautausaikoina.

Lue lisää ammatista Hautaustoimistoyrittäjä

Hautaustoimistot ovat usein perheyrityksiä. Palkatun henkilökunnan määrä vaihtelee.

Lue lisää ammatista Hautaustoimistoyrittäjä

Yrittäjiksi ryhtyvillä on usein pitkä työkokemus ja sitä kautta hankittu osaaminen alalta. Työnantaja perehdyttää yleensä tehtäviin.

Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa liiketalouden perustutkinnon merkonomi esimerkiksi asiakaspalveluun ja myyntiin suuntautuen.

Perustutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella ja näyttötutkintona.

Näyttötutkintona voidaan suorittaa myös esimerkiksi yrittäjän ammattitutkinto.

Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon tradenomi (AMK).

Yliopistoissa voi opiskella kauppatieteitä. Alempi korkeakoulututkinto on kauppatieteiden kandidaatti, ylempi kauppatieteiden maisteri.

 

 




Lue lisää ammatista Hautaustoimistoyrittäjä
Mainokset