Palkka ja tietoa ammatista Huoltomies

Lisätietoa ammatista

Huoltomiehen työhön kuuluu yleensä etenkin kiinteistöjen kunnossapitoa ja korjaustöitä. Työnantajana on usein kiinteistönhuoltofirma tai esimerkiksi kunta. 

Lue lisää ammatista Huoltomies

Huoltomiehen työtehtäviin kuuluu usein erilaisten kiinteistöjen kunnossapito ja huoltotyöt. Työnantajana on usein kiinteistönhuoltofirma tai esimerkiksi kunta. Työnkuva vaihtelee työnantajan mutta myös huollettavien kiinteistöjen tai vuodenajan mukaan.

Huoltomiehen työtehtäviin asuinkiinteistöissä voi kuulua piha-alueen huollon lisäksi asuntojen pienet huoltotyöt ja kunnossapitotyöt. Myös esimerkiksi pihan kunnossapito kuten ruohonleikkuu tai lumityöt voivat olla huoltomiehen tehtäviä. Pienet kunnossapitotyöt lukkojen rasvauksesta hiekotukseen voivat myös olla huoltomiehen vastuulla.

Huoltomiesten työt etenkin talvella voivat olla raskaita ja töihin voi joutua lähtemään jo yöllä. Päivystysvuorot voivat olla raskaita, mikäli työtehtäviä on paljon. Kiinteistöistä riippuen huoltomies saattaa tehdä myös vuorotyötä.

Huoltomies on voinut myös erikoistua jonkin tietyn asian kunnossapitoon ja korjaukseen, kuten esimerkiksi putkistojen tai ilmanvaihtojärjestelmien huoltoon.

Lue lisää ammatista Huoltomies

Huoltomiehen työnantajana toimii usein kiinteistönhuoltoyritys tai kunta. Joskus myös jokin laitois voi suoraan palkata kiinteistöilleen huoltomiehen.

Lue lisää ammatista Huoltomies

Huoltomieheksi voi valmistua suorittamalla kiinteistönhoitajan koulutuksen ammatillisessa oppilaitoksessa. Puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen perustutkinnosta voi valmistua kiinteistönhoitajaksi, jolloin sinulla on valmiudet huoltomiehenä toimimiselle. Opinnot kestävät henkilökohtaisesta opiskelusuunnitelmasta riippuen parista vuodesta kolmeen vuoteen. Huoltomieheksi voi opiskella myös oppisopimuksella.

Lue lisää ammatista Huoltomies
Keskipalkka
2 670 EUR
kuukaudessa *
* Lähde: Tilastokeskus
Genomsnittslön för Huoltomies
  • 2 670 EUR
Medellön för kvinnor och män inom privat och offentlig sektor
Nyt näytetään:
Mainokset