Pesulanhoitaja johtaa pesulan työtä sekä vastaa talousasioista ja hoitaa asiakassuhteita. Esimiehenä hän jakaa työt, perehdyttää uudet työntekijät ja kehittää työtapoja. Pesulanhoitajat työskentelevät pesuloissa ja pesulamyymälöissä. Ammatissa tarvitaan pesulatoiminnan tuntemusta, tekstiilihuollon osaamista, organisointitaitoja ja esimiesosaamista sekä
Palkka ja tietoa ammatista Pesulanhoitaja
Pesulanhoitaja johtaa pesulan työtä sekä vastaa talousasioista ja hoitaa asiakassuhteita. Esimiehenä hän jakaa työt, perehdyttää uudet työntekijät ja kehittää työtapoja. Pesulanhoitajat työskentelevät pesuloissa ja pesulamyymälöissä. Ammatissa tarvitaan pesulatoiminnan tuntemusta, tekstiilihuollon osaamista, organisointitaitoja ja esimiesosaamista sekä vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja.
Pesulanhoitaja johtaa pesulan tai sen osaston työtä. Hän on vastuussa oman yksikkönsä tuloksesta. Tehtäviin kuuluvat työnjohdon lisäksi mm. kirjanpitoon ja budjetointiin liittyvät asiat.
Esimiehenä pesulanhoitaja huolehtii töiden jakamisesta työntekijöille työ- ja henkilöstötilanteen mukaan. Lisäksi hän valitsee uudet työntekijät ja järjestää heidän
Pesulanhoitaja johtaa pesulan tai sen osaston työtä. Hän on vastuussa oman yksikkönsä tuloksesta. Tehtäviin kuuluvat työnjohdon lisäksi mm. kirjanpitoon ja budjetointiin liittyvät asiat.
Esimiehenä pesulanhoitaja huolehtii töiden jakamisesta työntekijöille työ- ja henkilöstötilanteen mukaan. Lisäksi hän valitsee uudet työntekijät ja järjestää heidän perehdyttämisensä.
Toimenkuvaan kuuluu tarkkailla työn taloudellisuutta mm. työnjaon, työtapojen ja energian kulutuksen osalta. Työmenetelmien ja työtapojen kehittäminen on osa työtä.
Toimenkuvaan kuuluu myös pesulan asiakassuhteiden hoitaminen. Pesulanhoitaja järjestää mm. myyntikampanjoita uusien asiakkaiden ja töiden saamiseksi. Tehtäviin kuuluu myös ratkoa asiakassuhteissa ilmeneviä ongelmia, esimerkiksi selvittää valitusten aiheellisuutta.
Pesulanhoitaja selvittää myös kaikenlaisia pulmia, jotka liittyvät toimintaan, tekniikkaan, organisaatioon ja järjestelyihin.
Pesulassa työskentelee tekstiilihuoltajia ja pesulatyöntekijöitä, joiden esimiehenä pesulanhoitaja toimii. Alaisten lukumäärä riippuu pesulan koosta.
Pesulanhoitajalla on yleensä oma toimistohuone, mutta hän liikkuu paljon pesulan tuotantotiloissa. Tarvittaessa hän osallistuu itsekin pesulatöihin.
Työ on päivätyötä, mutta kiireaikoina työpäivät saattavat venyä. Myös jonkin yllättävän ongelman ratkaiseminen saattaa vaatia pitkän yhtämittaisen työrupeaman.
Pesulanhoitajia työllistävät pesulat ja pesulamyymälät.
Pesulanhoitajia työllistävät pesulat ja pesulamyymälät.
Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinnon, restonomi (AMK), suuntautuen palvelujen tuottamiseen ja johtamiseen.
Sopiva koulutus ammattiin on myös tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinto, jonka voi suorittaa toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Tutkinnossa voi suuntautua tekstiilihuoltoon, jolloin
Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinnon, restonomi (AMK), suuntautuen palvelujen tuottamiseen ja johtamiseen.
Sopiva koulutus ammattiin on myös tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinto, jonka voi suorittaa toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Tutkinnossa voi suuntautua tekstiilihuoltoon, jolloin tutkintonimike on tekstiilihuoltaja.
Toisen asteen tutkinnot voidaan suorittaa myös näyttötutkintoina, kuten myös tekstiilihuollon ammattitutkinto ja pesulateknikon erikoisammattitutkinto.