Prosessiteollisuuden perustutkinto (180 osp)

Prosessinhoitajana valvot teollisuuden tuotantoprosessia esimerkiksi virvoitusjuomien, oluen, maalien, muovin tai maitotuotteiden parissa. Takaat laadukkaat tuotteet huolehtimalla prosessin asianmukaisesta käynnissäpidosta. Pidät myös huolta, että laitteisto on toimintakunnossa ja teet tarvittaessa huoltotoimenpiteitä.
Keudassa pääset tutustumaan erilaisiin työpaikkoihin, messuihin ja yrityksiin jo opintojen aikana. Opetuksessa perehdytään niin teoriassa kuin käytännössä moneen mielenkiintoiseen prosessiin, kuten esimerkiksi erikoisoluiden, biodieselin ja punamultamaalin valmistukseen. Teemme myös tiivistä yhteistyötä laboratorioalan kanssa.
Tämän tutkinnon perusteet ovat uudistumassa. Muutokset päivitetään tälle sivulle myöhemmin. Uudet tutkinnon perusteet tulevat voimaan 1.8.2024.
Tutustu tutkinnon sisältöönMiten ja missä voin opiskella?
Opintojen alussa sinulle tehdään yksilöllinen opintosuunnitelma, jossa otetaan huomioon myös aikaisempi osaamisesi. Keskimäärin koulutus kestää 2 – 3 vuotta. Voit suorittaa tutkinnosta myös pienempiä kokonaisuuksia (tutkinnon osia). Opiskelun aloitusajankohta sovitaan kanssasi henkilökohtaisesti, jos sinut valitaan opiskelijaksi.
PäiväkoulutusKoulutus toteutetaan pääsääntöisesti arkisin klo 8-16.
Päivä-monimuotokoulutusKoulutus sisältää työpaikalla järjestettävää koulutusta, etätehtäviä, verkko-opintoja ja päiväsaikaan tapahtuvaa lähiopetusta oppilaitoksessa. Koulutuksessa on eduksi alan työpaikka, jossa osaamista voidaan hankkia koulutus- tai oppisopimuksen avulla.
OppisopimuskoulutusJos sinulla on alan työpaikka, voit suorittaa koulutuksen oppisopimuksella.
Maksaako tämä koulutus?
Koulutus on maksuton.
Muille kuin oppivelvollisille tulee kustannuksia oppikirjoista (n. 50 €).
Miten haen?
Jatkuva hakuTämän tutkinnon kaikkiin toteutuksiin voi hakea jatkuvan haun kautta joustavasti ympäri vuoden. Aloitus sovitaan kanssasi, jos sinut valitaan opiskelijaksi. Haethan vain yhteen koulutukseen kerrallaan.
Hakulomake | Jatkuva haku Hakijan ohjeet jatkuvaan hakuun YhteishakuPerusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaussa on mukana tämän tutkinnon päivätoteutus. Seuraava yhteishaku on keväällä 2024. Lisätiedot ja haku koulutukseen Opintopolussa.
Opintopolku.fi | Yhteishaku Hakijan ohjeet yhteishakuun Keuda prosessiteollisuuden perustutkinto prosessinhoitajaKysy lisää!
Kuusela MariOpettaja
Kerava, Sarviniitynkatu 9
Ahvenainen MirjaOpinto-ohjaaja
Kerava, Sarviniitynkatu 9
Keudan HakeutumispalvelutKiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Prosessiteollisuuden perustutkinto (180 osp), voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Ota yhteyttä

Keuda - Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda on yksi Suomen suurimpia nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen järjestäjiä. Keuda palvelee Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Sipoossa ja Tuusulassa. Keudassa uskotaan tekojen voimaan. Oppimalla uutta ja toteuttamalla itseämme voimme vaikuttaa siihen, miten maailma ympärillämme kehittyy. Keudassa tehdään vuosittain yli...
Lue lisää oppilaitoksesta Keuda ja katso koulutustarjonta täältä