Muotoilija (AMK) | puettava muotoilu | päivätoteutus
Tavoite
Puettavaa muotoilua opiskelleena muotoilijana olet muoti- ja vaatetusteollisuuden ammattilainen. Osaat suunnitella ja kehittää kaupallisesti, funktionaalisesti, eettisesti ja ekologisesti korkeatasoisia puettavia tuotteita ja mallistokonsepteja.
Koulutuksen sisältö
Lahden kampuksella opiskelet puettavaa muotoilua luovassa ja nykyaikaisessa ympäristössä. Kestävä kehitys on opinnoissasi keskeisessä roolissa. Opintoihisi kuuluu myös erilaisia yritysyhteistöitä ja tutkimusprojekteja, ja pääset luomaan työelämäyhteyksiä jo opiskeluaikana.
Valmistuttuasi voit työskennellä esimerkiksi vaatteiden ja muiden puettavien tuotteiden tuotekehitystiimissä tai palvelujen tai teollisen muotoilun parissa. Työpaikkasi voi löytyä myös viestinnän tai kaupan alalta. Moni menestynyt muotoilija työskentelee itsenäisenä yrittäjänä.
Ala on tunnetusti kansainvälinen, ja työpaikkasi voi löytyä kiinnostuksesi mukaan myös ulkomailta. Pääset halutessasi kartuttamaan kansainvälistä kokemusta jo opiskeluaikana esimerkiksi lähtemällä opiskelijavaihtoon.
Lähde: Opintopolku
Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa osoitteessa opintopolku.fi.
Tutkinto / todistus
Muotoilija (AMK) | puettava muotoilu | päivätoteutus

LAB-ammattikorkeakoulu
LAB-ammattikorkeakoulu on työelämän innovaatiokorkeakoulu, joka toimii Lahdessa, Lappeenrannassa ja verkossa. LAB tarjoaa koulutusta viidellä eri alalla: hotelli-, ravintola- ja matkailuala, liiketalous, muotoilu, kuvataide ja visuaalinen viestintä, sosiaali- ja terveysala sekä tekniikka. LAB syntyi halusta uudistaa korkeakoulutusta ja työelämää — tehdä...
Lue lisää oppilaitoksesta LAB-ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä