Sivuston käyttötapa: Mobiili

Taideteollisuusalan perustutkinto | jalometalliala | artesaani

OSAO
Yhteenveto
Henkilökohtaistamisen mukaan
Opintotukikelpoinen
Joustavasti
Viimeinen hakuaika: Keväällä 2022
   
Lähiopetus
Oulu
Ammatilliset perustutkinnot

Taideteollisuusalan perustutkinto | jalometalliala | artesaani

Jalometallialan artesaanina osaat valmistaa koruja yksittäiskappaleena ja piensarjatuotantona asiakkaan toiveiden mukaisesti. Hallitset korujen suunnittelun sekä valmistuksen eri tekniikat. Työskentelet itsenäisenä yrittäjänä tai alan myynti- tai ohjaustehtävissä.

Jalometallialan artesaani hallitsee monipuolisesti korujen valmistusmenetelmät sekä materiaalit. Koulutuksessa tutustutaan perinteisiin kultasepän työmenetelmien lisäksi tietokoneavusteiseen suunnitteluun ja valmistukseen. Jalometallialan artesaani osaa valmistaa asiakkaiden toiveiden mukaisesti laadukkaita koruja sekä muita jalometallialan tuotteita. Jalometallialan koulutus antaa hyvät valmiudet oman yrityksen perustamiseen sekä yrittäjänä toimimiseen. Lisäksi jalometallialan artesaani voi harjoittaa ammattia osuuskunnan kautta sekä toimia ohjaustehtävissä tai asiakaspalvelu- ja myyntityössä.

Teknisen ammattitaidon lisäksi alalla tarvitaan itseohjautuvuutta, kykyä oppia jatkuvasti uutta, hyödyntää digitalisaation suomia mahdollisuuksia, työskennellä yhdessä toisten kanssa sekä yrittäjävalmiuksia.

Tutkinnon rakenne ja opinnot

Tutkinnon laajuus on  180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu pakollisista ja valinnaisista ammatillisista tutkinnon osista (yhteensä 145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).

Pakollinen ammatillinen tutkinnon osa 55 osp

  • Osaamisen tuotteistaminen ja markkinoiminen taideteollisuusalalla, 10 osp
  • Jalometallialan tuotteen tai kaiverrustyön valmistaminen,  45 osp

Valinnaiset ammatilliset  tutkinnon osat 90 ospYhteiset tutkinnon osat 35 osp

  • Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
  • Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
  • Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Työllistyminen ja jatko-opintomahdollisuudet

Jalometallialan artesaanina voit työskennellä esimerkiksi seuraavissa työtehtävissä:

  • tuotteiden suunnittelu- ja valmistustehtävissä
  • ohjaustoiminnassa
  • asiakaspalvelussa ja myyntityössä

Jalometallialan artesaanin opinnot myös takaavat sinulle vahvan pohjan jatko-opintoihin. Voit jatko-opiskella esimerkiksi kultasepäksi (taideteollisuusalan ammattitutkinto) tai muotoilijaksi (AMK). Tutkinto antaa myös yleisen jatko-opintokelpoisuuden.

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Jos haluat lisätietoa aiheesta Taideteollisuusalan perustutkinto | jalometalliala | artesaani, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.

Hakeminen

Jos päätät peruskoulun keväällä, voit hakea koulutukseen yhteishaussa. Jos sinulla on jo ammatillinen tutkinto, ylioppilastutkinto tai korkeakoulututkinto, tai jäit ilman koulutuspaikkaa yhteishaussa, voit hakea jatkuvassa haussa.

Tutkinto / todistus

Taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, jalometalliala

Ota yhteyttä

Voit katsoa lisätietoja koulutuksesta oppilaitoksen sivuilta, jonne pääset siirtymään Yhteenvetolaatikon Lue lisää -painikkeen kautta. Voit myös kysyä lisää oppilaitokselta. Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

OSAO

OSAO

OSAO on Suomen johtava koulutusyhteisö, joka mahdollistaa työelämäosaamisen ja jatkuvan oppimisen. Meillä on ammatillisen koulutuksen kaikki alat ja koko elinkaari – kaikille ikäryhmille. Opiskele ammatti, kehitä osaamistasi tai siirry uudelle alalle. Olemme avoinna hakijoille läpi vuoden. Opiskelijoita 8 500 Mitattu opiskelijatyytyväisyys...


Lue lisää oppilaitoksesta OSAO ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

OSAO

Kotkantie 1
90250 Oulu

 Näytä puhelinnumero
www.osao.fi


Arvioinnit
Taideteollisuusalan perustutkinto | jalometalliala | artesaani ei ole saanut vielä yhtään arviointia. Anna oma arviointisi.
Ota yhteyttä

Voit katsoa lisätietoja koulutuksesta oppilaitoksen sivuilta, jonne pääset siirtymään Yhteenvetolaatikon Lue lisää -painikkeen kautta. Voit myös kysyä lisää oppilaitokselta. Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.