Lähiesimiestyön ammattitutkinto

Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittanut henkilö osaa suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä sekä perehdyttää työntekijöitä tai opiskelijoita työpaikkaan ja työtehtäviin. Henkilöllä on hyvät viestinnälliset valmiudet ja hän osaa kehittää työryhmänsä toimintaa. Hänellä on perustiedot esimiestyöstä. Valinnaisesta tutkinnon osasta riippuen hänellä on erityistä osaamista asiakkuuksien vahvistamiseksi, toiminnan kannattavuuden parantamiseksi tai henkilöstötyön kehittämiseksi omassa työryhmässä. Hän on voinut hankkia valmiuksia myös jonkin lähiesimiestyöhönsä liittyvän kehittämishankkeen suunnittelussa.
Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittanut voi toimia päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan lähiesimiehenä tai työryhmänsä vetäjänä.
Koulutuksen toteutus
Koulutus toteutetaan oppisopimuksella. Oppisopimuskoulutuksessa oppiminen tapahtuu pääosin työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävänä koulutuksena, jota täydennetään tarvittaessa muissa oppimisympäristöissä tapahtuvalla osaamisen hankkimisella. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma HOKS. Siinä määritellään koulutuksen kesto, laajuus sekä valittavat tutkinnon osat. Oma aiempi osaaminen huomioidaan suunnittelussa.
Oppisopimus perustuu määräaikaiseen työsopimukseen ja sen aikana maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Sopimus voidaan tehdä myös yrittäjälle. Oppisopimuskoulutus on pääosin opiskelijalle maksutonta. Työantajan edellytetään nimeävän työpaikkaohjaajan opiskelijalle. Tutkinnon perusteissa vaadittu osaaminen osoitetaan aidoissa työelämän ympäristöissä oman suunnitelman mukaisesti.
Koulutuksen sisältö
Lähiesimiestyön ammattitutkinto muodostuu pakollisesta tutkinnon osasta:
- Lähiesimiehenä toimiminen
ja kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta: - Asiakassuhteiden hoito
- Toiminnan kannattavuus
- Henkilöstötyö
- Kehittämissuunnitelma
- Valinnainen tutkinnon osa tai osia toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Lähiesimiestyön ammattitutkinto, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Tutkinto sopii sinulle, joka toimit päivittäisjohtamisen erilaisissa toimintaympäristöissä osana työryhmää, tiimiä, osastoa tai palveluyksikköä. Voit jo hoitaa työnjohdollisia tehtäviä, suunnitella ja ohjata työryhmän työtä tai hoitaa kehittämistehtäviä. Tutkinto soveltuu myös esimiestehtäviin siirtyville tai niitä tavoitteleville henkilöille.
Tutkintokoulutuksissa on tarjolla erilaisia painotuksia eri kohderyhmille.
Tutkinto / todistus
Lähiesimiestyön ammattitutkinto
SASKY koulutuskuntayhtymä oppisopimus Facebookissa
Ota yhteyttä

» SASKY oppisopimus- ja työelämäpalvelut Facebookissa
Saskylla on laajennettu oppisopimuskoulutuksen lupa eli voit suorittaa oppisopimuksella minkä tahansa ammatillisen perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnon. SASKY oppisopimus- ja työelämäpalvelut toimii koko Saskyn toiminta-alueella ja tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. Katso lisää SASKYn oppisopimuksesta. Lisätietoja oppisopimuksesta saat myös Opintopolusta. Huomioithan, että näiden avointen koulutusten lisäksi...
Lue lisää oppilaitoksesta SASKY oppisopimus- ja työelämäpalvelut ja katso koulutustarjonta täältä