Sosionomi (AMK) | rikosseuraamusala | monimuotototeutus

Onko ihmisläheinen työ lähellä sydäntäsi?
Sosionomit ovat hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistäjiä elämänkaaren eri vaiheissa. Savoniassa sosionomikoulutuksen aikana saat asiantuntevan ja työelämän tarpeisiin vastaavan osaamisen. Valmistuttuasi osaat uudistaa hyvinvointipalveluja, ja kehittää yhteisöllisiä ja osallistavia toiminta- ja tukimuotoja eri väestöryhmien tarpeisiin. Toimit eri ikäisten asiakkaiden ja heidän läheistensä kanssa ja tuet heitä muuttuvissa elämäntilanteissa sekä arjen haasteissa.
Sosionomina tiedät hyvinvointia ja turvallisuutta tuottavan palvelujärjestelmän, sosiaaliohjauksen ja sosiaali- ja terveysalan palveluiden tuottamisen muodot sekä varhaiskasvatuksen toimintaympäristöt. Sosionomien erikoisosaaminen liittyy elämänkaaren eri vaiheisiin, asiakasryhmiin sekä työmenetelmiin. Sosiaaliala on jatkuvasti muuttuva palveluala. Palveluja tuotetaan yhä asiakaslähtöisemmin ja eri palveluntuottajien sopimuksiin ja keskinäiseen yhteistyöhön perustuen. Saumattomat palveluketjut ja verkostoituva palveluntuotanto edellyttävät uudenlaista osaamista, toimintojen yhteensovittamista, työnjaon tehokkuutta ja vaikuttavuuden huomioimista. Koulutuksen aikana saat asiantuntevan ja työelämätarpeisiin vastaavan osaamisen.
Koulutuksen sisältö
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelma rakentuu vuositeemoista:
- Ensimmäisenä opiskeluvuotena hankit perusosaamisen sosiaalialan tietoperustasta asiakastyössä ja alan ammattietiikasta.
- Toisena opiskeluvuotena perehdyt asiakaslähtöiseen työhön sosiaalialalla syvällisemmin sekä alan työmenetelmiin eri konteksteissa.
- Kolmantena ja neljäntenä opiskeluvuotena syvennät ammatillista osaamistasi varhaiskasvatuksen, palveluohjauksen tai rikosseuraamusalan osaajana. Lisäksi hankit, sovellat ja syvennät tutkimus-, kehittämis-, yhteiskunta- ja johtamisosaamistasi.
Opinnot toteutetaan tutkivan oppimisen periaatteella. Opiskelussa ja oppimisessa korostetaan yhteistoiminnallisuutta ja itseohjautuvuutta, jotka ovat sosionomin ammatissa keskeistä osaamista. Opetuksessa vaihtelevat lähiopetus, verkko-opiskelu, simulaatiot, projektit ja ammattitaitoa edistävät harjoittelut. Harjoittelut ovat kokopäiväistä opiskelua ja toteutuvat vuosittain kymmenen viikon jaksoina (yhteensä 3×15 op). Osana opintojasi pääset osallistumaan myös alan tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Opintojen alkaessa opiskelija laatii yhdessä opettajatuutorin kanssa henkilökohtaisen opiskelu- ja urasuunnitelman (hops), jossa huomioidaan myös aiemmin hankittu osaaminen.
Opintojen rakenne
Sosionomin opintosi ovat yhteensä 210 opintopistettä. Opetussuunnitelman mukaan yksi opiskeluvuosi vastaa 60 opintopistettä, joka tarkoittaa 1 600 tuntia opiskelijan työtä.
- Perusopinnot 45 op: tehtäväalueen yleiset perusvalmiudet ja orientoituminen sosiaalialan ammatilliseen työhön
- Ammattiopinnot, kaikille pakolliset 90 op: sosiaalialan laaja-alainen osaamisperustan rakentuminen
- Valinnaiset ammattiopinnot 15 op: rikosseuraamusalan osaaja
- Ammatillinen harjoittelu 45 op: Kolme 15 op harjoittelua toteutetaan kiinteässä yhteistyössä työelämän kanssa sekä kehittämisprojekteissa. Harjoittelun voi suorittaa myös ulkomailla.
- Opinnäytetyö 15 op
Uramahdollisuudet
Tutkinnon laaja-alaisuus mahdollistaa työllistymisen monipuolisiin työtehtäviin sosiaali- tai rikosseuraamusalalla. Tutkinnon suorittanut on kelpoinen työskentelemään rikosseuraamuslaitoksen asiantuntija- ja esimiestehtävissä. Työpaikkoja on esimerkiksi Rikosseuraamusalan yksiköissä, vankiloissa, kolmannella sektorilla.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Sosionomi (AMK) | rikosseuraamusala | monimuotototeutus, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Koulutukseen haetaan valtakunnallisessa syksyn yhteishaussa osoitteessa: www.opintopolku.fi.
Pohjakoulutusvaatimuksena on rikosseuraamusalan tutkinto tai vankeinhoidon perustutkinto. Lisäksi hakijalla tulee olla vähintään kaksi vuotta työkokemusta rikosseuraamusalalta edellä mainitun tutkinnon jälkeen.
Tutkinto / todistus
Sosionomi (AMK)
Ota yhteyttä

Koulutusalat
Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista. Kampuksia on kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee yli 7000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, mikä mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden. Savoniassa voit opiskella yli 30 eri ammattikorkeakoulututkintoa. Voit...
Lue lisää oppilaitoksesta Savonia-ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä