Sivuston käyttötapa: Mobiili

Tradenomikoulutus | päivätoteutus

Savonia-ammattikorkeakoulu
Yhteenveto
3,5 vuotta
suomi
Opintotukikelpoinen
Syksyllä
Viimeinen hakuaika: Yhteishaku
   
Päiväopinnot
Kuopio
AMK-tutkinnot, päiväopinnot

Tradenomikoulutus | päivätoteutus

Tradenomikoulutus

Tradenomikoulutus

Liiketalouden monipuolisella osaamisella on kysyntää työmarkkinoilla.  Tradenomin tutkinto antaa sinulle laaja-alaisen liiketalouden osaamisen. Toisesta opiskeluvuodesta lähtien suuntaat opintojasi erityisesti joko taloushallintoon tai myyntiin ja markkinointiin. Saat valmiudet toimia osaamistasi vastaavissa asiantuntijatehtävissä myös kansainvälisissä tiimeissä ja verkostoissa.

Valmistuttuasi osaat toimia liike-elämässä tuloksellisesti ja vastuullisesti. Hallitset muutostilanteet ja osaat hyödyntää kehittämisen työkaluja uusien ja kilpailukykyisten toimintatapojen löytämiseksi tulevaisuuden haasteissa.

Koulutuksen sisältö

Ensimmäisen vuoden opinnoissa perehdyt kokonaisvaltaisesti liiketaloudelliseen ajatteluun ja yritystoimintaan. Opinnot suoritetaan osittain virtuaalisessa yritysympäristössä Oivallassa. Toisesta vuodesta lähtien syvennät osaamistasi valitsemassasi suuntautumisvaihtoehdossa.

Viiden kuukauden laajuisella harjoittelulla on merkittävä rooli oman suuntautumisesi asiantuntijaksi kehittymisessä.

Tradenomin tutkintoon sisältyy poikkeuksellisen laaja valinnaisten opintojen osuus. Voit syventää osaamistasi juridiikassa, IT-taidoissa sekä yrittäjyydessä. Sinulla on mahdollisuus kehittää omaa liikeideaasi ja vahvistaa omia yrittäjävalmiuksiasi opintojen aikana. Osaamistasi voit laajentaa valitsemalla henkilöstöhallinnon tai vähittäiskaupan opintoja. Myös runsas kielten opintojen tarjonta on käytettävissäsi.

Tradenomi työelämässä

Tradenomitutkinnon suoritettuasi voit toimia vastuullisissa suunnittelu-, johtamis- ja asiantuntijatehtävissä. Työpaikkanasi voi olla eri alojen yritykset tai erilaiset julkiset organisaatiot ja yhdistykset. Osana opintoja saat myös valmiudet kansainväliseen toimintaan, mikä laajentaa työmahdollisuuksiasi entisestään.

Opinnot antavat myös valmiudet toimia yrittäjänä. Tradenomin ammatteja voivat olla esimerkiksi laskentasihteeri, asiakaspalvelupäällikkö, tuoteryhmävastaava, yrittäjä tai markkinointivastaava.

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Jos haluat lisätietoa aiheesta Tradenomikoulutus | päivätoteutus, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.

Hakeminen

Koulutukseen haetaan ammattikorkeakoulujen valtakunnallisessa yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi. 

Tutkinto / todistus

Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto | tradenomi

Jatko-opinnot

Tradenomina voit hakeutua opiskelemaan liiketalouden ylempää ammattikorkeakoulututkintoa (YAMK), kun olet tutkinnon jälkeen ollut tutkintoa vastaavissa työtehtävissä kolme vuotta. Tradenomiopinnot antavat hyvän pohjan myös maisterikoulutukselle yliopistossa.

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Tradenomikoulutus | päivätoteutus? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia-ammattikorkeakoulu on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista! Savonia-ammattikorkeakoulu tarjoaa mahdollisuuden opiskella tutkintoon päiväopiskeluna tai työn ohessa (ylempi ammattikorkeakoulututkinto ja erikoistumisopinnot) sekä joustavasti avoimessa ammattikorkeakoulussa. Opiskelu on työelämälähtöistä ja soveltavaa, teoriaa ja käytäntöä. Savonia-ammattikorkeakoulu on saanut tunnustusta erityisesti opetuksen ja opetusmenetelmien...


Lue lisää oppilaitoksesta Savonia-ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

Savonia-ammattikorkeakoulu

Microkatu 1
70201 Kuopio

 Näytä puhelinnumero
portal.savonia.fi

Arvioinnit

Keskiarvo: 4,1

Perustuu 14 arviointiin

opiskelija
(5)
Tradenomikoulutus Savoniassa antaa hyvät valmiudet työelämään. Opinnoissa tehdään töitä myös lähellä toimivien yritysten kanssa jolloin verkostoituminen on suuressa roolissa. Verkostoitumista painotetaan muutenkin kaikessa. Ensimmäisen vuoden virtuaalioppimisympäristössä pääsee opittua teoriaa käyttämään käytännössä. Yrityksen perustamisen kaikk...
Näytä kokonaan
MN
(4)
Liiketalouden koulutus Savoniassa on monipuolinen ja työskentely painotetaan ryhmätyöskentelyyn joka alalla Savoniassa. Liiketalouden linjalla sinulla on mahdollista suuntautua neljään eri suuntautumisvaihtoehtoon: myynti- ja markkinointi, liiketoiminnan kehittäjä, Y-tiimi sekä taloushallinto. Jokaisella vaihtoehdolla kurssien tarjonta on monipu...
Näytä kokonaan
Taloushallinnon opiskelija
(4)
Liiketalouden koulutusohjelma on hyvä ja työelämään valmentava. Ainakin taloushallinnon puolella kursseilla oppii paljon sellaisia taitoja, joita tarvitsee työelämässä. Kirjanpitoa ja tilinpäätöstä on aika mahdoton oppia pelkästään työelämässä. Harjoittelun kautta saa lisäksi helpommin kokemusta, jota ei välttämättä kesätöistä saa.
Arvioinnit
Arvioinnit
(4,1)
Perustuu 14 arviointiin
Tämäkin voisi kiinnostaa sinua...

Menesty kauppatieteiden pääsykokeessa

”Valmennuskeskuksen kurssilla ymmärsin, kuinka pintapuolisesti varsinkin taloustiedon osuus lukiossa käsitellään.” Tule mukaan oivaltamaan ja oppimaan!