Tilastotiede, filosofian maisteri
Tilastotieteen FM- tutkinnossa syvennetään aiemmissa opinnoissa hankittua tilastotieteen osaamista. Vaikka tilastotieteen teoreettinen perusta liittyy vahvasti matematiikkaan ja erityisesti todennäköisyyslaskentaan, ovat tilastollisen päättelyn teorian eri lähestymistavat kehittyneet vuorovaikutuksessa soveltavien tieteiden kanssa. Lisäksi nyt erinäiset suositut laskennalliset ja koneoppimiseen liittyvät menetelmät rakentuvat pitkälti tilastotieteen teoreettiselle perustalle.
Tilastotieteen pääaine muodostuu kahdesta FM-linjasta:
- Tilastotieteen FM-linja
- Data-analytiikan (tilastotiede) FM-linja
Kummallakin linjalla pakolliset kurssit sisältävät tilastollista päättelyä, mallintamisen teoriaa ja laskennallista tilastotiedettä käsitteleviä kursseja.
Tilastotieteen linjan sisällä opiskelija voi vapaasti valita pakollisten opintojen osan (60 op) lisäksi haluamansa erikoistumisalan kolmesta eri moduulista (kukin 20 op). Opiskelija voi erikoistua joko tilastotieteen metodisiin kysymyksiin tai sovellusalojen tilastollisten menetelmien opintoihin. Laitoksella sijaitseva Turun yliopiston tilastotieteen keskus on keskittynyt laskennalliseen ja teoreettiseen tilastotieteeseen liittyvien erityiskysymysten lisäksi erityisesti lääketieteen ja taloustieteen tilastollisten menetelmien kehittämiseen ja tekee yhteistyötä alan tutkimuslaitosten ja runsaasti dataa toiminnassaan hyödyntävien yritysten kanssa, joten opiskelija saa jo opiskeluvaiheessa tuntumaa näiden alojen tutkimusongelmiin. Tilastotieteen sovelluksista kiinnostunutta opiskelijaa kannustetaankin perehtymään valinnaisiin kursseihin oman kiinnostuksensa perusteella ja näistä kannattaa keskustella myös maisterivaiheen opettajatuutorin kanssa.
Data-analytiikan (tilastotiede) linja on osa matematiikan ja tilastotieteen laitoksen data-analytiikan opetusta. Tällä linjalla tilastollinen päättely -moduulin pakolliset erikoiskurssit ja opiskelijan valinnaiset erikoiskurssit luovat pohjan tilastollisen data-analytiikan opinnoille. Linjan pääaineena on tilastotiede ja laitoksen tarjoamat matemaattiset data-analytiikan kurssit voidaan sisällyttää tutkintoon. Opiskelijan kannattaa myös valita opintoihinsa soveltuvia kursseja erityisesti tietojenkäsittelytieteistä.
Tieteellisten valmiuksien lisäksi tilastotieteen tutkinto antaa työelämätaitoja, kuten mm. vuorovaikutustaitoja, esiintymistaitoja, ongelmanratkaisutaitoja ja analyyttisyyttä, kykyä arvioida ja kehittää osaamistaan sekä ajanhallintataitoja.
Lähde: Opintopolku
Hakeminen
Koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa osoitteessa opintopolku.fi.
Tutkinto / todistus
Filosofian maisteri
Seuraavat toteutukset
Turun yliopisto | University of Turku
Kansainvälisen tutkimusyliopiston koulutustarjonta, mutta samalla kompakti kampus ja kodikas tunnelma ovat Turun yliopiston ehdottomia valttikortteja. Yliopisto tarjoaa yli 70 koulutusohjelmaa ja yli 130 oppiainetta 8 tiedekunnassa. Turun yliopistosta valmistuvat ovat luovia ja oma-aloitteisia asiantuntijoita, joille valmiit ratkaisut ja toimintamallit eivät...
Lue lisää oppilaitoksesta Turun yliopisto | University of Turku ja katso koulutustarjonta täältä