🌞 Kesän lisähaku kokoaa yhteen haussa olevia koulutuksia. Nappaa opiskelupaikka syksyksi 👉

Taideopintoja ulkomailla

26 syys 2013
KYSYMYS
Olen 18v ja erittäin kiinnostunut opiskelemaan taidetta, etenkin ulkomailla. Minulla ei kuitenkaan ole peruskoulun lisäksi muuta varsinaista koulutusta, ainoastaan yksi vuosi lukiota (keskeytin) ja lyhyitä taidekursseja kansanopistossa. Suunnittelin meneväni ammattikouluun kuva-artesaaniksi valmistavalle linjalle tulevana syksynä. Onko mahdollista päästä amispohjalta ulkomaille opiskelemaan? Millaisiin kouluihin pääsisin?

Vastaus

02 loka 2013

Hei,

Mukava kuulla, että olet kiinnostunut taideopinnoista ulkomailla. Ammattillinen perustutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden Suomessa ja soveltuu pohjakoulutukseksi usein myös ulkomailla suoritettaviin jatko-opintoihin hakeutuessasi. Pääsyvaatimukset ja hakkukelpoisuus vaihtelevat kuitenkin eri oppilaitosten välillä.

Tiesithän myös, että myös ammattikoulussa suoritettavien opintojen aikana sinulla on yleensä mahdollisuus lähteä opiskelijavaihtoon ulkomaille. Tämä voisi olla sinun tapauksessasi loistava vaihtoehto tulevien kuva-artesaaniopintojesi ohessa. Vaihto-opintomahdollisuuksista saat lisätietoa opinto-ohjaajaltasi. Tarvittaessa voit tiedustella asiasta jo ennen opintojesi aloittamista suoraan oppilaitokselta.

Tsemppiä ja iloa koulutuksesi etsintään!

Studentum.fi

Apua opiskelupaikan valintaan?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.
koulutus.fi