🌞 Kesän lisähaku kokoaa yhteen haussa olevia koulutuksia. Nappaa opiskelupaikka syksyksi 👉

Korkeakoulujen opiskelijavalintauudistus

25 loka 2013
KYSYMYS
Hei, haluaisin lisätietoa opiskelupaikan valintaan ja hakemiseen liittyvästä lakiuudistuksesta. T. Christina

Vastaus

25 loka 2013

Hei Christina,

Opetusministeriön suunnittelema korkeakoulujen opiskelijavalintauudistus tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa korkeakoulujen on mahdollista valinnoissaan suosia ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakevia. Opiskelijavalintauudistuksen pyrkimyksenä on alentaa korkeakouluopintojen aloittamisikää. Lisäksi korkeakoulutukseen pyritään saamaan entistä enemmän aidosti uusia opiskelijoita sekä kohdentamaan opiskelupaikat nykyistä paremmin. Paljon keskustelua herättäneen uudistuksen päämääränä on muun muassa. nopeuttaa korkeakouluista työmarkkinoille siirtymistä.

Jos olet epävarma tulevaisuuden opinnoistasi/alastasi, kannattaa suunnata esimerkiksi vuodeksi kansanopistolinjalle ottamaan selvää, onko suunnitelemasi ala sinua kiinnostava. Tällöin et menetä ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevan etua ja samalla voit esimerkiksi suorittaa avoimen yliopiston opintoja sinua kiinnostavalta alalta. Nämä avoimen yliopiston opinnot hyvitetään sinulle sitten varsinaisissa yliopistossa suoritettuina opintopisteinä.

Tarkemmin uudistuksesta voit lukea esimerkiksi täältä.

Terveisin, Studentum.fi

Apua opiskelupaikan valintaan?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.
koulutus.fi