Kahden tutkinnon suorittaminen samanaikaisesti

26 helmi 2024
KYSYMYS
Hei,
Teiltä oltiinkin kysytty jo aikaiseemin voiko kahta korkeakoulualaa opiskella samaan aikaan, mutta haluan vielä varmistaa.

Opiskelen tällä hetkellä toista vuotta sairaanhoitajaksi ammattikorkeakoulussa. Olisin kuitenkin kiinnostunut hakemaan tulevassa yhteishaussa saman ammattikorkeakoulun sisällä (ehkä jopa yliopistoon) tradenomiopintoihin. Jos sattuisin pääsemään sisään, onko minun mahdollista opiskella tradenomiopintoja sekä jatkaa sairaanhoitajakoulutustani saman aikaisesti? Tavoitteena ja mielenkiintona olisi siis suorittaa nimenomaan pari erilaista tutkintoa, kun molemmat kiinnostaa enkä halua valita yhden välillä ja tuntuu jotenkin turhalta, jos voisin opiskella toista alaa vasta kun olen sairaanhoitajaksi valmistunut.

Kiitos etukäteen vastauksesta!

Vastaus

26 helmi 2024

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Sinulla voi olla useampi tutkinnonsuoritusoikeus eli paikka tutkintoon johtavassa koulutuksessa, kunhan opiskelupaikat on otettu vastaan eri lukukausina. Sinun tapauksessasi opiskelupaikat otetaan vastaan eri vuosina eli voit hyvin hakea yhteishaussa tradenomin tutkintoon.

Voit siis suorittaa sekä tradenomin että sairaanhoitajan tutkintoa samanaikaisesti.

Tsemppiä hakuun ja opintoihin!

Ystävällisin terveisin

Aino, studentum.fi

Apua opiskelupaikan valintaan?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.
koulutus.fi