Sairaanhoitaja (AMK) | monimuotototeutus
Koulutuksen tavoitteena on valmistaa hoitotyön asiantuntijoita siten, että yleissairaanhoidosta vastaava valmistuva sairaanhoitaja osaa edistää ja ylläpitää väestön terveyttä, ehkäistä sairauksia ja toteuttaa eri ikäisten eri sairauksista kärsivien potilaiden ja asiakkaiden näyttöön perustuvaa hoitotyötä kokonaisvaltaisesti sekä lievittää potilaiden ja heidän läheistensä kärsimystä.
Sairaanhoitaja hallitsee laaja-alaiset ja edistyneet oman alansa tiedot, joihin liittyy teorioiden, keskeisten käsitteiden, menetelmien ja periaatteiden kriittinen ymmärtäminen ja arvioiminen. Sairaanhoitaja ymmärtää ammatillisten tehtäväalueiden ja/ tai tieteenalojen kattavuudet ja rajat. Hän hallitsee edistyneet kognitiiviset ja käytännön taidot, jotka osoittavat asioiden hallintaa, kykyä soveltaa ja kykyä luoviin ratkaisuihin ja toteutuksiin monimutkaisten tai ennakoimattomien ongelmien ratkaisemiseksi.
Sairaanhoitaja työskentelee itsenäisesti alan asiantuntijatehtävissä ja kansainvälisessä yhteistyössä tai toimii yrittäjänä. Hän kykenee johtamaan monimutkaisia ammatillisia toimia tai hankkeita. Hän kykenee päätöksentekoon ennakoimattomissa toimintaympäristöissä. Sairaanhoitaja vastaa oman osaamisen arvioinnin ja kehittämisen lisäksi yksittäisten henkilöiden ja ryhmien kehityksestä. Hänellä on valmius elinikäiseen oppimiseen. Hän toimii erilaisten ihmisten kanssa opiskelu- ja työympäristöissä sekä muissa ryhmissä ja verkostoissa huomioiden yhteisölliset ja eettiset näkökulmat. Sairaanhoitaja viestii hyvin suullisesti ja kirjallisesti sekä alan että alan ulkopuolisille yhteisölle heidän äidinkielellään. Hän viestii ja on vuorovaikutuksessa toisella kotimaisella kielellä sekä kykenee kansainväliseen viestintään ja vuorovaikutukseen omalla alallaan ainakin yhdellä vieraalla kielellä.
- Sairaanhoitajan koulutus antaa pätevyyden työskennellä asiantuntijana erilaisilla terveydenhuollon alueilla esimerkiksi perusterveydenhuollossa, sairaalassa, yksityisissä palveluissa, kolmannen sektorin järjestöissä ja yrittäjänä.
- Suomalainen sairaanhoitajatutkinto on erittäin arvostettu ja se antaa hyvät mahdollisuudet työskennellä ja työllistyä myös kansainvälisesti
- Sairaanhoitajalla on myös monia mahdollisuuksia uralla etenemiseen
- Sairaanhoitajaksi voi opiskella sekä suomenkielisessä että englanninkielisessä koulutusohjelmassa. Suomenkielisessä koulutusohjelmassa on mahdollisuus valita opintojaksoja myös englanninkielisestä koulutusohjelmasta. Englanninkielisessä koulutusohjelmassa on mahdollisuus valita myös opintojaksoja suomenkielisestä koulutusohjelmasta.
- Hoitotyön koulutusohjelmasta valmistuneet opiskelijat ovat antaneet hyvää palautetta opetuksen laadusta, opiskelujärjestelyistä ja opettajien ammattitaidosta.
Sairaanhoitajan tehtävänä on väestön terveyden edistäminen ja ylläpitäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä kärsimyksen lievittäminen. Sairaanhoitajakoulutuksessa opiskellaan eettisesti korkeatasoista, näyttöön perustuvaa, laadukasta ja turvallista sekä asiakaslähtöistä terveyden edistämistä ja kliinistä hoitotyötä ja sen kehittämistä monialaisessa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä.
Opintojen tavoitteena on, että opiskelija kykenee eettisesti korkeatasoiseen hoitotyöhön, kriittiseen ajatteluun ja päätöksentekoon, itsenäiseen työskentelyyn ja monialaiseen yhteistyöhön sekä jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen ja kehittämiseen.
Opintojen toteutuksessa käytetään menetelmiä, joiden periaatteina ovat ongelmalähtöisyys, arkitiedosta asiantuntijuuteen kehittyminen ja yhteistoiminnallisuus. Hoitotyön taitojen, asiakaslähtöisen vuorovaikutus- monialaisten yhteistyötaitojen, kriittisen ajattelun ja päätöksenteon oppimisen oppimisympäristönä ovat modernit simulaatiotilat. Noin kolmasosa opiskelusta toteutuu harjoitteluna sosiaali- ja terveysalan eri toimintaympäristöissä yhteistyössä asiakkaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.
Hoitotyön teoreettisen osaamisen ja kehittämisen oppimisympäristöinä ovat kampuksen lisäksi verkko-oppimisympäristöt, jotka tarjoavat osittain myös ajasta ja paikasta riippumattomia opiskelumahdollisuuksia. Opetuksen keskeisinä digitaalisina alustoina ovat Moodle- ja HILL-oppimisympäristöt, Exam tenttiakvaario ja Office365:n tarjoamat palvelut. Sairaanhoitajakoulutukseen kuuluu valtakunnallisesti digitaalisesti toteutettava loppukoe.
Koulutuksessa käytetään monipuolisia opetusmenetelmiä. Hoitotyön suomenkielisessä koulutusohjelmassa alkaa myös kaksi kertaa vuodessa monimuotokoulutus. Monimuotokoulutuksessa lähiopinnot on rytmitetty siten, että työssäkäynti opintojen ohella on mahdollista. Noin kolmasosa opiskelusta toteutuu harjoitteluna sosiaali- ja terveysalan eri toimintaympäristöissä yhteistyössä asiakkaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Opiskelija on vastuussa omasta oppimisestaan ja opiskelee paljon itsenäisesti tai ryhmissä. Ohjaus ja mentorointi ovat tavallisia opettajan käyttämiä opetusmenetelmiä opiskelijan oppimisen tukemisessa opintojen aikana
Lähde: Opintopolku
Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa osoitteessa opintopolku.fi.
Tutkinto / todistus

Satakunnan ammattikorkeakoulu
Satakunnan ammattikorkeakoulun löydät länsirannikolta meren ääreltä ja Kokemäenjoen rannalta. Neljällä paikkakunnalla voit opiskella yli 30 koulutuksessa. SAMKin modernit kampukset luovat mahtavan pohjan käytännönläheiselle opiskelulle. Jokaisella alalla tehdään paljon yritysyhteistyötä erilaisissa projekteissa, joissa pääset ratkomaan aitoja työelämän ongelmia soveltamalla teoriaa käytäntöön....
Lue lisää oppilaitoksesta Satakunnan ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä