🌞 Kesän lisähaku kokoaa yhteen haussa olevia koulutuksia. Nappaa opiskelupaikka syksyksi 👉

Pakolaistyöntekijä neuvoo ja ohjaa vastaanottokeskuksessa asuvia turvapaikanhakijoita. Hän vastaa kuljetusten, tulkkipalvelujen ja kielenopetuksen järjestämisestä sekä avustaa ongelmatilanteissa. Työssä tarvitaan joustavuutta, järjestelykykyä, ymmärtäväisyyttä, suvaitsevaisuutta ja vuorovaikutustaitoja.

Pakolaistyöntekijä neuvoo ja opastaa turvapaikanhakijoita. Tavoitteena on ylläpitää turvapaikanhakijoiden osaamista, toimintakykyä ja voimavaroja ja siten välttyä syrjäytymiseltä turvapaikkaprosessin aikana.

Pakolaistyöntekijä antaa tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta, elinympäristöstä, yhteiskunnan palveluista, turvapaikanhakijoiden oikeuksista,

Lue lisää ammatista Pakolaistyöntekijä

Pakolaistyöntekijät toimivat pääasiassa turvapaikanhakijoille tarkoitetuissa vastaanottokeskuksissa, joita ylläpitää valtion lisäksi Suomen Punainen Risti.

Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan koulutus soveltuu tehtävään. Joissakin ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa voi suorittaa monikulttuurisuusopintoja.

Ammatissa jo toimiville on järjestetty ulkomaalaistyöhön ja pakolaisasioihin perehdyttävää koulutusta.







* Tekstilähde: Ammattinetti, ellei muutoin mainita
* Tilastolähde: Tilastokeskus 2022
Mainokset