Poimijat keräävät luonnontuotteita kuten marjoja, sieniä ja yrttejä metsistä, soilta ja niityiltä. Poimijoita työskentelee myös puutarhoilla marjojen keruussa. Elintarvikkeiden lisäksi voidaan kerätä luonnontuotteita esimerkiksi käsityötuotteiden, koriste-esineiden, luonnonkosmetiikan ja lääkinnällisten aineiden valmistamiseksi. Työssä tarvitaan lajituntemusta, käsittelytaitoja ja riittävän hyvää kuntoa.
Poimijat keräävät metsistä, soilta ja niityiltä luonnontuotteita, joita ovat esimerkiksi metsämarjat, sienet ja yrtit. Poiminnan lisäksi tehtäviin kuuluu tuotteiden käsittelyä, joka on yleensä puhdistamista, lajittelua ja pakkaamista.
Luonnontuotteita kerätään yrityksille, jotka ovat erikoistuneet niiden ostamiseen, käsittelyyn ja myyntiin. Nämä myyvät tuotteet eteenpäin tukku- ja vähittäiskaupan yrityksille sekä tuotteiden jatkojalostajille, jotka valmistavat esimerkiksi marjamehuja, hilloja, pakasteita, suolasieniä ja kuivattuja yrttejä. Tuotteita myydään myös suoraan ravintoloille ja torikauppaan.
Marjanpoimijat työskentelevät enimmäkseen metsissä, joissa he poimivat yleensä ryhmissä marjoja tietyllä alueella. Eniten poimitaan puolukkaa, mustikkaa ja lakkaa. Muita kaupallisesti poimittavia metsämarjoja ovat esimerkiksi vadelma, karpalo, tyrni, pihlajanmarja ja katajanmarja. Tuotteet kannetaan maastosta autolle, jonka tavaratilaan tai peräkärryyn ne lastataan jatkokuljetusta varten.
Poimijat keräävät myös sieniä, joista eniten kaupalliseen käyttöön kerätään herkkusieniä ja rouskuja. Myös kantarelleja ja suppilovahveroita kerätään myyntiin. Korvasieniä, mustia torvisieniä, lampaankääpää ja orakkaita kerätään jonkin verran.
Luonnosta kerätään myös mauste- ja lääkeyrttejä sekä villivihanneksia, esimerkiksi nokkosta, poimulehteä, voikukkaa, maitohorsmaa ja mesimarjanlehteä. Lisäksi kerätään esimerkiksi pähkinöitä, tammenterhoja ja hevoskastanjoita.
Koriste- ja käsityömateriaaleja ovat esimerkiksi paju, sammal ja jäkälä. Muita kerättäviä materiaaleja ovat esimerkiksi pihka, havut, kävyt ja siitepöly. Erikoisluonnontuotteita ovat esimerkiksi pakurikääpä, pettu, mahla, terva, puuhiili, turve ja tupasvilla.
Poimijoita työskentelee myös puutarhatiloilla, jotka viljelevät eniten mansikkaa ja mustaherukkaa. Muita viljeltyjä marjoja ovat esimerkiksi vadelma, puna- ja valkoherukka, karviainen, tyrni, pensasmustikka ja marja-aronia. Poimijoita tarvitaan myös omenien keräämiseen. Muita viljeltäviä hedelmiä ovat esimerkiksi luumu ja päärynä.
Työpaikasta riippuen tehtävänä voi olla pelkkä poiminta, mutta siihen voi kuulua myös marjojen puhdistamista, lajittelua, kuljettamista, pakkaamista ja varastointia. Joissakin työpaikoissa tehtäviin voi kuulua myös myyntiä tai myyntiedustajan töitä.
Työ tehdään usein osana useamman poimijan ryhmää. Suuremmissa luonnontuotealan yrityksissä on työnjohdon lisäksi myös markkinointia, tuotekehitystä ja johtotehtäviä hoitavia henkilöitä, mutta alan yritykset ovat useimmiten pieniä perheyrityksiä.
Työssä käytetään apuna marjanpoimureita, joita on myös varsi- ja haravamallisia, sekä keräyssankoja. Puhdistamisessa voidaan käyttää siivilämallisia marjanpuhdistajia. Osa marjoista poimitaan sormin. Sienten poiminnassa käytetään sienikoreja ja sieniveitsiä. Yrttien poiminnassa käytetään saksia tai veistä ja koria.
Marjojen poimintaa tehdään eri puolilla maata, sienten poimintaa harjoitetaan eniten Itä-Suomessa. Marjatiloja on eri puolilla maata. Työympäristö vaihtelee kerättävistä tuotteista riippuen metsiin, soille ja niityille sekä puutarhatiloille. Työ tehdään ulkona vaihtelevissa sääolosuhteissa.
Työajat vaihtelevat. Metsämarjojen poiminnassa työpäivät voivat olla pitkiäkin. Puutarhatiloilla työajat ovat työehtosopimuksen mukaisia. Poimijoiden työlle on ominaista kausiluonteisuus, sillä satokausi ajoittuu kesään ja syksyyn. Joitakin luonnonyrttejä kerätään jo keväällä. Satotilanne vaikuttaa töiden määrään.
Luonnontuotealan yritykset. Puutarha-alan yritykset. Yrittäjinä.
Poimijoita koulutetaan lyhyillä kursseilla, joita järjestetään sienistä, yrteistä ja marjoista. Kursseja järjestävät eri oppilaitokset ja järjestöt.