Video
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | lähihoitaja

Lähihoitajana osaat kohdata eri elämäntilanteissa olevat asiakkaat ja potilaat yksilöinä sekä edistää heidän kasvuaan ja kehitystään, terveyttään ja hyvinvointiaan. Osaat avustaa ja ohjata asiakasta toimintakyvyn ylläpitämisessä, terveellisissä elintavoissa ja elämänhallinnassa. Kykenet myös ohjaamaan asiakkaita muun tuen ja palvelujen pariin.
Tarvitset ihmissuhdetyössä monipuolisia vuorovaikutustaitoja. Osaat ottaa huomioon elinympäristön esteettisyyden hyvinvoinnin edistäjänä. Lähihoitajan työvälineitä ovat myös esimerkiksi hoito- ja palvelusuunnitelmat, kuntoutumista edistävät suunnitelmat ja varhaiskasvatussuunnitelmat. Päivittäisiin toimintoihin kuuluu myös asiakas- ja potilastietojen kirjaaminen. Tarvitset siis kirjallisiakin taitoja.
Opintojen sisältö ja toteutus
Pakolliset opinnot
- kasvun ja osallisuuden edistäminen
- hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
Osaamisalat
- lasten ja nuorten kasvatus ja hoito
- mielenterveys- ja päihdetyö
- sairaanhoito ja huolenpito
- suunhoito
- vammaistyö
- ikääntyvien hoito ja kuntoutuminen
Koulutusta järjestetään Katariinan kampuksella, mutta opintoja voi olla myös muilla Ekamin kampuksilla.
Terveydentilaedellytykset
Hakiessasi tähän koulutukseen huomioi seuraavat terveydentilavaatimukset, jotka voivat estää opiskelijaksi ottamisen:
- sellaiset psyykkiset sairaudet, jotka estävät käytännön tehtäviin tai työssäoppimiseen osallistumisen, kuten ajankohtainen hoitamaton psykoosi tai vaikea toimintakykyä laskeva masennus
- sellaiset fyysiset sairaudet kuten tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet tai vammat sekä krooniset ihottumat, jotka rajoittavat toimintakykyä siinä määrin, että estävät käytännön tehtävissä tai työssäoppimisessa toimimisen
- päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus
Lisäksi tartuntalain (1227/2016, § 48) mukaan työharjoitteluun osallistuvalla opiskelijalla on oltava
- rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan
- rokotuksen antama suoja influenssaa vastaan
- imeväisikäisiä hoitavilla hinkuyskää vastaan
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | lähihoitaja, voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Koulutukseen voi hakra jatkuvassa haussa.
Opiskelu oppisopimuskoulutuksena: opiskelu perustuu työsuhteeseen, maksutonta opiskelijalle ja työnantajalle, sovi koulutuksesta työpaikan kanssa (uusi työsuhde tai voimassa oleva)
Tutkinto / todistus
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja
Ota yhteyttä

Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto | Ekami
Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto on monialainen toisen asteen ammatillinen oppilaitos. Ekami järjestää ammatillista koulutusta neljällä kampuksella Kotkassa ja Haminassa. Lähes 350 ekamilaista auttaa yli 7000 opiskelijaa kehittymään tekijöiden tekijöiksi, oman alansa ammattilaisiksi. Ekamissa ammattiin opiskelu on hyvä valinta – olitpa nuori tai...
Lue lisää oppilaitoksesta Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto ja katso koulutustarjonta täältä