Seurakunnan kirkkomuusikko eli kanttori johtaa seurakunnan musiikkitoimintaa. Kanttori vastaa musiikista jumalanpalveluksissa sekä muissa kirkollisissa toimituksissa, minkä lisäksi tehtäviin kuuluu musiikkikasvatustyötä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on suurin työllistäjä, mutta kanttoreita työskentelee myös musiikinopettajina. Työssä tarvitaan

Lue lisää ammatista Kirkkomuusikko

Seurakunnan kirkkomuusikon eli kanttorin tehtävänä on johtaa seurakunnan musiikkitoimintaa. Kanttori vastaa musiikista seurakunnan jumalanpalveluksissa sekä muissa kirkollisissa toimituksissa, joita ovat esimerkiksi häät, hautajaiset ja kasteet, sekä seurakunnan tilaisuuksissa.

Kanttori tekee myös musiikkikasvatustyötä ja opettaa rippikoulussa. Lisäksi hän

Lue lisää ammatista Kirkkomuusikko

Kirkkomuusikkojen suurin työllistäjä on Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Kirkkomuusikon koulutuksella toimitaan myös kirkkomuusikoita kouluttavien oppilaitosten opettajina ja niiden hallinnollisissa tehtävissä sekä musiikkiopistojen ja kansalaisopistojen soiton- tai laulunopettajina.

 

Musiikin maisterin tutkinnon voi suorittaa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikin ja urkujen aineryhmässä, jossa voi suorittaa keskimmäisen asteen kanttorin tutkinnon (B-kanttori) ja ylimmän asteen kanttorin tutkinnon (A-kanttori).

Ylimmän asteen virkaan tarvitaan lisäksi Sibelius-Akatemiassa suoritettavia, piispainkokouksen määrittelemiä

Lue lisää ammatista Kirkkomuusikko
* Tekstilähde: Ammattinetti, ellei muutoin mainita
* Tilastolähde: Tilastokeskus 2022
Mainokset