Palkka ja tietoa ammatista Konservaattori

Konservaattori on käsityöläinen ja erikoisasiantuntija joka vastaa kulttuuriomaisuuden säilyttämisestä ja hoidosta. Konservaattori voi olla erikoistunut esineiden, paperien, maalaustaiteen, huonekalujen, tekstiilien, sisätilojen, rakennusten tai luonnontieteellisen alan konservointiin.

Konservaattorin tehtävänä on hidastaa esineiden ja rakennuksien luonnollista tuhoutumista sekä saasteiden ja sopimattomien olosuhteiden tai alun perin huonon valmistusmenetelmän aiheuttamaa tuhoutumista. Myös tulipalojen, vesivahinkojen, ilkivallan ja muiden onnettomuuksien jälkiä korjataan.

Usein konservointia täydennetään restauroinnilla, jolloin esineen tai rakennuksen entinen ulkonäkö tai rakenne pyritään palauttamaan. Myöhemmät lisäykset tai osa niistä poistetaan ja alkuperäistä tyyliä noudattaen tehdään tarpeelliset korjaukset.

Restaurointi vaatii perusteekseen historiallista tutkimusta. On myös otettava kantaa siihen, pyritäänkö alkuperäisyyttä jäljittelemään täysin vai sallitaanko ja jätetäänkö jotkin ajan kuluessa tehdyt muutokset ja onko restaurointi yleensä tarpeellista. Restauroinnissa käytettävä uusi materiaali on kyettävä töiden jälkeen erottamaan, ja kaikki restaurointitoimenpiteet on voitava tarvittaessa poistaa.

Konservointityön aluksi selvitetään konservoitavan esineen nykytila, alkuperäinen materiaali ja rakenne, vaurioituminen, materiaalimuutokset sekä käyttö- ja säilytysolosuhteet ja niissä tapahtuneet vaihtelut. Kohde dokumentoidaan valokuvaamalla ja kirjallisesti.

Kuntotutkimuksen perusteella päätetään konservointitoimenpiteistä. Rakennuksista kartoitetaan tuhohyönteis- ja lahovauriot ja selvitetään mm. rakenteiden painumista. Maalauksista todetaan vernissan kellastuminen ja joudutaan ehkä selvittämään aiemmat korjaukset ja päällemaalaukset röntgen-, ultravioletti- ja maalihiukkastutkimuksin. Tärkeiden taideteosten kohdalla voidaan käyttää kalliita analyyseja aina molekyylitasolle saakka.

Vasta kartoituksen jälkeen voidaan antaa konservointityön kustannusarvio sekä tehdä ratkaisu käytettävistä menetelmistä. Jokainen tehty toimenpide kirjataan tarkasti ylös. Tyypillistä konservaattorin työtä on esimerkiksi vanhan alttaritaulun tai seinämaalauksen korjaus.

Luonnontieteellisen alan konservaattorit käsittelevät erilaista luonnontieteellistä materiaalia, heillä pitää olla hyvät eläin- ja kasvitieteen pohjatiedot. Työssä on osattava käyttää hyväksi anatomisia valoksia, valokuvia, kirjallisuutta, luontovideoita sekä muuta oheismateriaalia eri lähteistä.

Varsinaisen konservoinnin lisäksi konservaattori osallistuu myös näyttely- ja säilytystilojen suunnitteluun sekä esineiden säilytystilojen seurantaan. Hän hoitaa myös esineiden pakkaamista ja kuljetusten suunnittelua ja valvontaa. Konservaattorit tekevät myös oman alansa koulutus- ja tiedotustehtäviä.

Suurissa museoissa voi olla 5-6 konservaattoria, joista yksi on esimerkiksi paperikonservaattori ja muut taidekonservaattoreita. Työ on luonteeltaan hyvin itsenäistä. Työssä ollaan tekemisissä myös asiakkaiden kanssa. Esimerkiksi yksityisten ammatinharjoittajien asiakkaita ovat mm. metsästäjät ja vapaa-ajan kalastajat, joiden merkittävimmät saaliit ovat konservaattorin työn kohteina.

Omassa ateljeessaan konservaattorilla on useimmat työvälineet valmiina, mm. päivänvalolamput, joilla värien arviointia helpotetaan, lämpöpöydät, alkoholihöyrytin, mikroskooppi, lämpölastat ja lusikat eli spatulat, vetokaappi myrkkyhöyryjen poistamiseksi, ruiskuhuone sekä eri asentoihin käänneltävä piirustuspöytä.

Omat hankaluutensa aiheuttaa, jos maalaus on korjattava sijaintipaikallaan, jolloin on rakennettava työtelineet ja työskenneltävä vaikeissa asennoissa. Kaikki erikoistyökalut on tuotava paikalle ja valaistus on järjestettävä. Työ on periaatteessa päivätyötä, mutta työpäivät saattavat venyä.

Konservaattorit työskentelevät museoissa, arkistoissa, kirjastoissa ja konservointilaitoksissa. Työpaikkoja on myös taidesäätiöissä ja alan yrityksissä. Osa toimii itsenäisinä ammatinharjoittajina.