Palkka ja tietoa ammatista Muusikko

Samankaltaiset ammatit: Äänimestari Äänenjohtaja Dramaturgi
Lisätietoa ammatista

Muusikot soittavat yhtyeissä yhtä tai useampaa soitinta, esimerkiksi kitaraa, bassoa, kosketinsoittimia tai rumpuja. Työhön kuuluu soittamista keikoilla, harjoittelua, levyttämistä ja joskus myös säveltämistä. Muusikot ovat usein ammatinharjoittajia tai freelance-verokortilla toimiva keikkailijoita, joita työllistävät ohjelmatoimistot. Ammatti edellyttää soittotaidon ja musikaalisuuden lisäksi vuorovaikutustaitoja, yhteistyökykyä ja sopeutumista epäsäännöllisiin työaikoihin.

Lue lisää ammatista Muusikko

Muusikon on paitsi oltava teknisesti lahjakas soittaja, myös rytmi- ja tyylitajuinen. Muusikon on taidettava eri musiikkilajit - tästä on hyötyä erityisesti yksityistilaisuuksissa. Usein myös musiikinteorian osaaminen on eduksi alalla. 

Muusikon ammatissa tulee olla ulospäinsuuntautunut, soisaalinen ja sopeutuvainen. Työ edellyttää jatkuvaa kanssakäymistä erilaisten ihmisten kanssa, mukaan lukien yhtyeen muut jäsenet. Myös yleisön huomioiminen on tärkeä osa ammattia. 

Työssä tulee kestää myös kritiikkiä, sillä siltä on luovalla alalla vaikeaa välttyä. Epäonnistuneiden esitysten jälkeen, on uskallettava takaisin lavalle yleisön eteen. Työ vaatii täten myös rohkeutta ja uskoa itseensä ja oman menestymisen mahdollisuuksiin.

Keikkamuusikon työssä taloudellista varmuutta ei useinkaan ole pitkälle tulevaisuuteen. Muusikolta puuttuvat tavanomaiset työsuhteen edut, esimerkkinä palkalliset sairaslomat. Kilpailu työtilaisuuksista ja yleisöstä on kovaa ja matka huipulle vaikea. Monen muusikon on hyväksyttävä sekin, että mainetta ja kunniaa alalla ei voi taata.

Muusikon työajat saattavat olla haastavia ja aikaa vievät työmatkat saattavat vaikuttaa myös perhe-elämään.

Työn haasteita ovat kovat äänet ja se, että ne voivat altistaa kuulo-ongelmille ilman suojainten käyttöä. Myös fyysisen kunnon ylläpitäminen on eduksi, koska se auttaa kestämään ammatin ja yksipuolisten työasentojen rasituksia. Roudaus vaatii myös hyvää kuntoa, koska laitteet, esimerkiksi vahvistimet eivät ole kevyitä.

Lue lisää ammatista Muusikko

Ohjelma- ja konserttitoimistot työllistävät muusikoita. Muusikot ovat usein freelance-verokortilla toimivia keikkatyöläisiä tai ammatinharjoittajia. Joillakin muusikoilla on omia yrityksiä, joiden kautta he järjestävät esimerkiksi keikkamyynnin.

Lue lisää ammatista Muusikko

Pop & Jazz Konservatoriossa annetaan ammatillista peruskoulutusta rytmimusiikkiin. 

Toisella asteella voi suorittaa musiikkialan perustutkinnon (muusikko). 

Osaamisen kartuttua voidaan suorittaa myös musiikkituotannon ammattitutkinto.  

Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena. 

Ammattikorkeakoulussa voi suorittaa kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon muusikko (AMK). 

Sibelius-Akatemiassa voi opiskella muun muassa jazzmusiikkia, ja suorittaa alemman korkeakoulututkinnon musiikin kandidaatti ja ylemmän korkeakoulututkinnon musiikin maisteri. 

Moni muusikko on itseoppinut.

Lue lisää ammatista Muusikko
Keskipalkka
2 824 EUR
kuukaudessa *
* Lähde: Tilastokeskus
Genomsnittslön för Muusikko
  • 2 824 EUR
  • 2 996 EUR
  • 2 507 EUR
Medellön för kvinnor och män inom privat och offentlig sektor
Medellön för kvinnor inom privat och offentlig sektor
Medellön för män inom privat och offentlig sektor
Nyt näytetään:
Mainokset