Ravintola- ja catering-alan perustutkinto (180 osp)

Kokkina tunnet raaka-aineet ja makujen salat, kun valmistat laadukasta ruokaa yksittäisille asiakkaille ja asiakasryhmille.
Tarjoilijana huolehdit laadukkaasta asiakaspalvelusta ja ruuan tarjoilusta. Lisäksi hoidat buffet-tarjoilua.
Keudassa on hyvät laitteet ja uudet tilat oppimisen tueksi. Pääset jo opiskeluaikana tutustumaan alaan myös käytännössä, sillä järjestämme erilaisia asiakastilaisuuksia aina kahvituksista à la carte -tarjoiluihin. Joustavat opinnot mahdollistavat juuri sinun näköisesi tutkinnon – voit täydentää osaamistasi esimerkiksi elintarvikealan, liiketoiminnan tai matkailualan tutkinnoilla. Osallistumme aktiivisesti alan kilpailuihin, tapahtumiin ja esim. Gastro-messuille. Sinulla on mahdollisuus sisällyttää tutkintoosi myös ammattikorkeakoulun väyläopintoja.
Tutustu tutkinnon sisältöönMiten ja missä voin opiskella?
Opintojen alussa sinulle tehdään yksilöllinen opintosuunnitelma, jossa otetaan huomioon myös aikaisempi osaamisesi. Keskimäärin koulutus kestää 1 – 3 vuotta. Voit suorittaa tutkinnosta myös pienempiä kokonaisuuksia (tutkinnon osia). Opiskelun aloitusajankohta ja lähiopiskelupäivät sovitaan kanssasi henkilökohtaisesti opiskelijavalinnan jälkeen.
Päiväkoulutus Järvenpäässä, Keravalla, Nurmijärvellä ja MäntsälässäPäiväkoulutus on pääsääntöisesti arkisin klo 8-16. Päiväkoulutuksessakin työskentelemme joustavasti alan käytännön mukaisesti iltaisin ja joskus viikonloppuisin. Järvenpään ja Keravan toimipisteet toimivat tiiviissä yhteistyössä ja opintoja voi olla vuorotellen kummassakin opetusravintolassa.
Monimuotokoulutus Järvenpäässä ja KeravallaMonimuotokoulutus sisältää lähi- ja etäpäiviä sekä työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Koulutuksessa on eduksi alan työpaikka, jossa osaamista voidaan hankkia koulutus- tai oppisopimuksen avulla.
OppisopimuskoulutusJos sinulla on alan työpaikka, voit suorittaa koulutuksen oppisopimuksella.
Kysy lisää!
Toivanen EijaOpinto-Ohjaaja
Mäntsälä, Lukkarinpolku 2
Lounela EeroOpinto-Ohjaaja
Nurmijärvi, Lopetie 20
Pitkänen MirjaOpinto-Ohjaaja
Järvenpää, Sibeliuksenväylä 55
Keudan HakeutumispalvelutKiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Ravintola- ja catering-alan perustutkinto (180 osp), voit täyttää alta löytyvän yhteydenottolomakkeen. Kysymyksesi lähetetään suoraan oppilaitokselle.Seuraavat toteutukset
Ota yhteyttä

Keuda - Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda on yksi Suomen suurimpia nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen järjestäjiä. Keuda palvelee Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Sipoossa ja Tuusulassa. Keudassa uskotaan tekojen voimaan. Oppimalla uutta ja toteuttamalla itseämme voimme vaikuttaa siihen, miten maailma ympärillämme kehittyy. Keudassa tehdään vuosittain yli...
Lue lisää oppilaitoksesta Keuda ja katso koulutustarjonta täältä