Sivuston käyttötapa: Mobiili

Kesän lisähaku on nyt käynnissä! Tutustu haussa oleviin koulutuksiin täällä!

LähiTapiola

LähiTapiola

Suurena suomalaisena yhtiöryhmänä LähiTapiolassa on tarjolla töitä monipuolisesti eri alojen ammattilaisille ja osaajille. LähiTapiolan henkilöstömäärä on noin 3 500, josta lähes puolet työskentelee 20 alueyhtiössä.

LähiTapiolan kehittyvä toimintaympäristö tarjoaa näköalapaikan terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden liiketoiminnan parissa. Visiona LähiTapiolassa on tarjota omistaja-asiakkaille turvallisempaa ja terveempää elämää.

Työntekijöitä arvostetaan LähiTapiolassa, ja työntekijöiden osaamisesta, motivaatiosta ja jaksamisesta huolehditaan monin eri tavoin. LähiTapiolassa panostetaan osaamisen kehittämiseen ja vastuulliseen johtamiseen. Yritys tarjoaa henkilöstölle innostavan sekä arvostetun työyhteisön.

LähiTapiolassa tarvitaan monenlaisia osaajia erilaisilla taustoilla. Esimerkiksi kaupallinen koulutus toimii hyvänä pohjana joihinkin tehtäviin ja oikeustieteellinen koulutus toisiin. LähiTapiolassa työskentelee mm. kasvatus- ja valtiotieteilijöitä, agronomeja, matemaatikkoja.

Opiskeluaikana LähiTapiola tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia päästä kiinni työelämään. LähiTapiolassa aukeaa vuosittain noin 50 uutta kesätyöpaikkaa vaihteleviin työtehtäviin. Lisäksi osalle kesätyöntekijöistä tarjotaan mahdollisuutta jatkaa LähiTapiolassa työskentelyä osa-aikaisesti opintojen ohella. Lukukausien aikana työskentely kehittää työelämän taitoja kattavammin kuin vaikkapa kesätyö, joten voit oppia finanssialan osaajaksi jo opintojen aikana.

Lisäksi LähiTapiolassa on mahdollista suorittaa myös opintoihin kuuluva työharjoittelu. LähiTapiola tarjoaa myös oppilaitosyhteistyön kautta opinnäytetyöaiheita. Opinnäytetyön teko LähiTapiolaan voi olla ensimmäinen askel kohti unelmien työpaikkaa yrityksessä!

Lue uratarinoita LähiTapiolasta:

Tutustu muihin yrityksiin ja urapolkuihin

Viimeksi päivitetty: 01 heinä 2020

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua:

Viimeksi päivitetty 7.6.2018

Ammattilaisen haastattelu: Liikunnanopettaja

Sallamari Korpela seurasi unelmaansa ja pääsi opiskelemaan liikuntapedagogiikkaa Jyväskylän yliopistoon.

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 6.2.2018

Sähkössä on poweria!

Julkaistu 3.1.2018 Koulutusliitteessä TEKSTI: Paula Ihamäki KUVA: Emmi Virtanen SÄHKÖ on luonnonilmiö, jota ihminen on kekseliäisyydessään oppinut hyödyntämään monella tavalla. Sähkön käyttö lisääntyy koko ajan ja käyttötarkoitukset monipuolistuvat entisestään. Sitä mukaa kun sähkön tuotanto siirtyy uusiutuviin energialähteisiin, se tarjoaa ratkaisun hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ja ilmasto ...
Lue lisää
Viimeksi päivitetty 13.6.2018

Ammattilaisen haastattelu: Lääkäri

Mikkelin keskussairaalassa työskentelevä Sini Laaksonen pänttäsi Galenosta ahkerasti kahden kuukauden ajan, ja ovet lääketieteelliseen tiedekuntaan aukenivat ensi yrittämällä.

Lue lisää