Etsi koulutusta 👉

Kauppatieteiden opiskelu Ruotsissa

01 huhti 2014
KYSYMYS
Moi,

Innostuin lukion aikana ruotsin kielestä ja olen haaveillut kauppatieteiden opiskelusta Ruotsissa. Kysyisinkin sitä, kuinka haku ruotsalaisisiin yliopistoihin tapahtuu (ilmeisesti kauppatieteiden mahdollista opiskella ainakin Tukholmassa ja Uppsalassa?)? Onko kyseessä pääsykokeet, kielikokeet ja antavatko yo-arvosanat tai lukion päättötodistuksen arvosanat lähtöpisteitä? Itselläni B-Ruotsi on eximia, reaali eximia, lyhyt matematiikka laudatur. Loput tulokset vasta selviämässä. Ruotsi minulla on etenkin suullisesti hyvin vahva.

Onko siis realistista unelmoida pääsystä Ruotsin kauppakorkeakouluun ja opiskella siellä siten, että ymmärtää jotain :) ?

Vastaus

01 huhti 2014

Hei,

Suomen lisäksi aika harvassa maassa järjestetään pääsykokeet yliopistoon. Ruotsissa valinta perustuu ymmärtääkseni juurikin lukion päättötodistuksen arvosanoihin. Onkin melko tavallista, että suomalaiset lähtevät opiskelemaan ruotsalaiseen yliopistoon ja välttyvät näin kokonaan pääsykokeilta. Opiskelu ruotsin kielellä voi tietenkin aluksi tuntua hankalalta, mutta kieleen tottu nopeasti kun sitä päivittäin käyttää.

Löydät lisätietoa Ruotsissa opiskelusta täältä. Lisäksi voit tutustua ruotsalaisten yliopistojen koulutustarjotaan sivustolla www.studentum.se.

Paljon onnea opintoihisi ja tsemppiä Ruotsiin!

Aurinkoisin terveisin,
Studentum.fi

Apua opiskelupaikan valintaan?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.
koulutus.fi