Etsi koulutusta 👉

Opiskelupaikan vaihtaminen toiseen yliopistoon

05 kesä 2014
KYSYMYS
Hei. Olen useamman vuoden suunnitellut hakevani opiskelemaan logopediaa ja toivonut, että koulutus tulisi Tampereen yliopistoon. Tampere sijaitsee lähinnä kotiani ja miehelläni on yritys, jonka vuoksi hän ei voi muuttaa mukanani tulevalle opiskelupaikkakunnalleni. En kuitenkaan halua luopua opiskeluhaaveista ja hain Oulun yliopistoon, koska Tampereelle ei kyseistä koulutusta näyttänyt tulevan. Olen päässyt nyt Ouluun suulliseen vaiheeseen ja uskon, että minulla on mahdollisuuksia tulla valituksi. Nyt kuitenkin huomasin, että Tampereella olisikin sisäänotto taas keväällä 2015. Jos pääsen Ouluun, opiskelen siellä vuoden ja haen Tampereelle opiskelemaan ensi keväänä, niin onko minulla huonommat mahdollisuudet tulla valituksi Tampereelle? Minähän vien jonkun toisen opiskelupaikan, jos jätän opiskelut Oulussa vuoden päästä kesken. Olisiko sisäänpääsyn kannalta parempi, jos kieltäytyisin mahdollisesti tulevasta opiskelupaikasta Ouluun ja käyttäisin vuoden vaikkapa avoimessa yliopistossa opiskeluun ja yrittäisin sitten Tampereelle.

Vastaus

05 kesä 2014

Hei,

Kiitos kysymyksestäsi. Opiskelupaikkaa on toki mahdollista vaihtaa toiseen yliopistoon, eikä aiemmat opinnot heikennä sisäänpääsymahdollisuuksia. Sen sijaan sisäänpääsysi voi olla jopa helpompi, koska voit hakea opiskelupaikkaa erillisvalinnan kautta. Erillisvalinta on siis erillinen haku kuin yhteishaku ja myös pääsyvaatimukset ovat erilaiset. Usein erillishaussa huomioidaan aiemmin suoritetut opinnot sekä hakijan vapaamuotoiset perustelut. On myös mahdollista, että sinun täytyy hakea normaalin pääsykokeen kautta. Sinun kannattaa olla suoraan yhteydessä Tampereen yliopistoon ja kysyä juuri sinun tilannettasi koskevia ohjeita.

Tsemppiä opintoihisi ja aurinkoista kesää!

Ystävällisin terveisin,
Studentum.fi 

Apua opiskelupaikan valintaan?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.
koulutus.fi