Etsi koulutusta 👉

Opiskelijakelpoisuus Ruotsissa

06 maalis 2016
KYSYMYS
Hei!

Mietin farmasiaopintoja Ruotsissa ja haluaisin tietää, mitä hakuvaatimuksia suomalaiselle kyseiseen koulutukseen on. Olen käynyt lukion ja kirjoittanut mm. kemian, matikan ja terveystiedon. Ruotsin yliopistojen sivuja lukiessa käy ilmi, että myös fysiikka ja biologia tulisi olla käytyinä (kaikkiaan siis biologia, kemia, fysiikka ja matikka). Koskevatko samat vaatimukset suomalaisia? Ja pitääkö kyseiset aineet olla kirjoittanut ylppäreissä vai tuleeko kaikki lukiokurssit olla käytyinä vai riittääkö pelkästään pakolliset kurssit? Itse en ole esimerkiksi fysiikkaa käynyt kuin yhden kurssin.

Vastaus

11 huhti 2016

Hei!

Kiitos kysymyksestäsi!

Ruotsissa yhteishakua hallinnoi UHR (Universitets- och högskolerådet). Opiskelupaikoista kilpaillaan todistustesi perusteella, joista UHR laskee niin sanotun vertailupistemäärän. Vertailupisteytyksen skaala on 10,00 - 20,00. Voit myös saada maksimissaan 2,50 kompensaatiopistettä (meritpoängskompensation) eli maksimipistemäärä hakiessasu todistusten perusteella on 22,50 pistettä. Suomalaisen ylioppilastutkinnon korotettuja arvosanoja ei kuitenkaan oteta huomioon. 

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO:n ohjeet hakupisteiden laskemiseen suomalaisista lukio- ja yo-todistuksista löydät tästä linkistä : http://www.maatieto.net/files/353/VHS_vertailuluvun_laskeminen_2015.pdf 

Hakuvaatimuksina ruotsalaisiin yliopistoihin ei pääsääntöisesti järjestetä pääsykokeita vaan koulutuksiin haetaan suoraan joko ylioppilastutkintotodistuksella sekä lukion päättötodistuksella, tai niin sanotulla högskoleprovetilla. 

Högskoleprovetilla tarkoitetaan sopivuustestiä, jolla mitataan korkeakouluvalmiuttasi. Sopivuutstestin voi suorittaa kahdesti vuodessa. Koe ei ole pakollinen eikä sinun siis tarvitse sitä suorittaa. Sisäänpääsymahdollisuutesi kuitenkin paranevat, mikäli testi on suoritettuna. Suomalaisilta korkeakouluopiskelijoilta edellytetään ruotsissa joko virallisen kielitestin suorittaminen (TISUS-koe tai Opetushallituksen yleinen kielitutkinto) tai vähintään kolmen vuoden mittaiset lukiotasoiset ruotsin kielen opinnot. 

On syytä huomioida, että ruotsalaiset korkeakoulut ja UHR vastaavat vertailuluvun laskemisesta ja muista kelpoisuuskriteereistä korkeakouluihin haettaessa.  Tässä sinulle mahdollisesti hyödyllisiä linkkejä ulkomailla opiskeluun liittyen

Studentum.fi - Opiskelu ulkomailla

Studentum.fi - Maaopas Ruotsi

Maantieto.net - Ruotsi

Maantieto.net sivustoilla kerrotaan seuraavasti : 

"Erityisillä pääsyvaatimuksilla (särskilda behörighet) tarkoitetaan eri yliopistojen ja korkeakoulujen koulutusohjelmiin ja kursseihin sidottuja kelpoisuusvaatimuksia. Vaatimukset perustuvat lukiokursseihin.

Hakijat, jotka täyttävät kelpoisuusvaatimukset, kilpailevat keskenään opiskelupaikoista. Vaikka täyttäisit kelpoisuusvaatimukset tiettyyn koulutusohjelmaan, ei silti ole varmaa, että saat opiskelupaikan."

Nimenomaan farmasiaopintojen hakukriteereistä ruotsalaisiin yliopistoihin en siis uskalla luvata yliopistojen puolesta, vaan suosittelen sinua olemaan yhteydessä suoraan haluamasi yliopiston opinto-ohjaajaan jotta saat varmimman vastauksen kysymykseesi lukiokurssien riittävistä suorituksista.

Onnea opintoihisi ja aurinkoista alkanutta kevättä!

Ystävällisin terveisin,

Heini Studentumilta

Apua opiskelupaikan valintaan?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.
koulutus.fi