🌞 Kesän lisähaku kokoaa yhteen haussa olevia koulutuksia »

Lasten ja nuorten parissa työskentely

10 elo 2011
KYSYMYS
hei,
olen tällä hetkellä työelämässä, mutta tarkoitukseni olisi hakeutua opiskelemaan. Yliopiston tarjontaan olen tutustunut useasti ja pohtinut laajasta valikoimasta sitä oikeaa jatkamis suuntaa. Mielenkiintoni ( nykyisen työskentelen) on nuorten keskuudessa ja haluaisinkin tulevan kouluttautumisen liittyvän nuoriin. Vaihtoehtoina olen pohtinu kasvatustieteitä, psykologiaa ja nyt viimeisenä olen kiinnostunut myös logopediasta. Logopediassa haluaisin tietää millaista työtä he nuorten keskuudessa tekevät? Psykologia on yksi erittäin vahva mieleenkiintoni, mutta en ole ihan varma onko se urani :) kasvatustieteet ovat myös mielenkiintoisia, mutta varsinaisesti opettajaksi en mieli.
Kuinka saisin infoa siitä, mitä edellä mainitut tieteenalat tekevät nimen omaan nuorten parissa. Ja yksi mitä mietin paljon on työn saanti, riittääkö kyseisillä aloilla työtä kaikille.
Kiitos :=)

Vastaus

28 elo 2019

Hei

Mielestäni kuvauksesi kuulostaa siltä, että voisit sopia erinomaisesti lasten ja nuorten ohjaajaksi tai erityisohjaajaksi, mutta myös puheterapeutin ura tai ammatti nuorten psykologina sopisi sinulle varmasti.

Nuoriso-ohjaajan työ on ohjata, toteuttaa ja luoda edellytyksiä nuorten vapaaehtoiselle, heidän omista lähtökohdistaan syntyvälle vapaa-ajantoiminnalle ja harrastuksille. Työn luonne ja sisältö on monipuolistunut ja laaja-alaistunut kunnallisen nuorisotyön verkottuessa koulun ja muiden kasvatus- ja sosiaalialan toimijoiden kanssa. Nuoriso-ohjaajia toimii kunnissa, seurakunnissa, järjestöissä, laitoksissa, yrityksissä, projekteissa ja kehittämishankkeissa sekä itsenäisinä ammatinharjoittajina.

Logopedian koulutus johtaa useimmiten puheterapeutin työhön. Pääosa puheterapeuteista työskentelee kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa. Puheterapeutteja työskentelee mm. terveyskeskuksissa, sairaaloissa ja päiväkodeissa. Osa puheterapeuteista toimii ammatinharjoittajina tai yrittäjinä.

Psykologit voivat myös erikoistua vahvasti nuorten parissa työskentelyyn, työn sisältö tuleekin riippumaan vahvasti työpaikan valinnastasi. Pidemmän ajan työllisyysnäkymät ovat sosiaalialalle kouluttautuneille hyvät, sillä uusia työntekijöitä tarvitaan tulevaisuudessa paljon. Työntekijöiden tarvetta lisää mm. alan työntekijöiden eläköityminen, joka on varsinkin kuntasektorilla suurta lähivuosina.

Onnea tuleviin opintoihisi!

Apua opiskelupaikan valintaan?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.
koulutus.fi