Laitetyöntekijä työskentelee huvipuistossa tai tivolissa käyttäen ja valvoen huvipuistolaitteita kuten maailmanpyörää tai vuoristorataa. Tehtäviin kuuluu vastata asiakkaiden turvallisuudesta ja tarkastaa liput. Työ huvipuistoissa on kausiluonteista johtuen aukioloaikojen painottumisesta lämpimiin vuodenaikoihin. Työssä tarvitaan laitteiden käyttötaitoa, asiakaspalveluosaamista, huolellisuutta ja vastuullisuutta.
Laitetyöntekijä on huvipuistotyöntekijä, jonka tehtäviin kuuluu huvipuistolaitteiden käyttäminen sekä asiakkaiden turvallisuudesta ja viihtyvyydestä huolehtiminen. Työ on asiakaspalvelua kaikenikäisten asiakkaiden kanssa.
Huvipuistoissa on useita eri laitteita asiakkaiden tarpeisiin. Osa laitteista tarjoaa huimia vauhtiin ja korkeuteen liittyviä elämyksiä, toiset taas rauhallisempia kyytejä esimerkiksi perheen pienimmille. Tyypillisiä huvipuiston laitteita ovat esimerkiksi maailmanpyörä, vuoristorata ja karusellit. Huvipuistolaitteita käytetään myös tivoleissa, jotka ovat kiertäviä huvipuistoja. Huvipuistolaitteita voi olla myös teema- ja seikkailupuistoissa.
Laitetyöntekijä saa yleensä työpäivän alussa esimieheltään tiedon siitä, mitä laitetta hän työvuoronsa aikana hoitaa. Joitakin laitteita hoitaa samaan aikaan useampi työntekijä. Laitetyöntekijällä on oltava ajolupa hoitamaansa laitteeseen, mikä edellyttää riittävää koulutusta ja harjoittelua kyseisellä laitteella. Ajoluvan saamisen jälkeen laitetyöntekijä saa ajaa laitetta itsenäisesti.
Tehtäviin kuuluu tarkastaa ja leimata asiakkaan lippu tai tarkastaa rannekkeen voimassaolo. Laitteilla on määritellyt turvarajat, jotka ovat laitevalmistajan määrittämät ja viranomaisten hyväksymät. Laitetyöntekijä varmistaa mittatikun avulla, että asiakas on tarpeeksi pitkä päästäkseen laitteeseen. Laitteilla voi olla myös painoraja ja ikärajavaatimus.
Asiakkaille myös kerrotaan laitteen toiminnasta sekä neuvotaan laitteeseen siirtymisessä ja siinä olemisessa ajon aikana. Laitetyöntekijä vastaa asiakkaan turvallisuudesta laitteella. Työhön liittyy paljon ohjeistusta, ja ohjeiden noudattaminen on erittäin tärkeää.
Laitetyöntekijä valvoo, että asiakkaat siirtyvät laitteisiin oikein ja että ovet, turvalaitteet jne. ovat lukittuina. Kun kaikki on kunnossa, tehtäviin kuuluu käynnistää laite. Laitetyöntekijä valvoo ajon aikana laitteen toimintaa sekä sitä, että kaikki sujuu turvallisesti. Mahdollisissa ongelmatilanteissa laitteen ajo keskeytetään. Jos laitteessa ilmenee teknisiä ongelmia, laitetyöntekijän on kutsuttava paikalle laiteasentaja tai esimies.
Työtä tehdään pääasiassa ulkona, jossa laitteet ovat. Osa laitteista voi sijaita sisätiloissa. Laitteiden valvonnan ja ohjauksen sekä asiakkaiden opastamisen lisäksi tehtäviin voi tarvittaessa kuulua esimerkiksi lipunmyyntiä tai muita huvipuiston tehtäviä. Työssä ollaan tekemisissä asiakkaiden ja huvipuiston työntekijöiden kanssa. Työtä tehdään huvipuiston aukioloaikoina, joten työtä voi olla iltaisin ja viikonloppuisin.
Huvipuistot. Tivolit. Teemapuistot. Seikkailupuistot.
Huvipuistot, tivolit sekä teema- ja seikkailupuistot järjestävät työntekijöilleen koulutusta ennen huvipuistokauden alkua.
Tehtäväkohtaisen koulutuksen lisäksi järjestetään yleistä koulutusta kuten hätäensiapu- ja ensisammutuskoulutusta.
Kelpoisuusehdot
Laitetyöntekijöiltä edellytetään yleensä 18 vuoden ikää.
Työ edellyttää ajolupaa kunkin laitteen osalta.