Mallimestari työskentelee erilaisissa vaatetus-, nahkapukine-, turkis- tai kenkäalan tuotteita valmistavassa yrityksissä. Mallimestarin tehtävänä on kaavoittaa tuotantoon tulevat mallit. Mallikokoelman valmistaminen edellyttää luovuutta, kykyä itsenäiseen päätöksentekoon sekä yhteistyö- ja neuvottelutaitoja.
Mallimestari kaavoittaa tehtaan tuotantoon tulevat vaatemallit tai kenkämallit. Hän kuosittelee suunnittelijan piirroksesta tuotteeseen kuuluvat kaavat ja valvoo mallikappaleiden valmistusta. Joissakin yrityksissä toimenkuvaan kuuluu myös mallien suunnittelu.
Mallimestarin on tunnettava tehtaan tuotantomenetelmät ja sarjatuotannon asettamat vaatimukset, sillä hän suunnittelee, miten uudet mallit ovat tehtaassa parhaiten valmistettavissa. Suurimmissa tehtaissa voi olla erikseen tekninen tuotesuunnittelija, joka vastaa tuotantotekniikasta kussakin tapauksessa.
Mallimestarit ovat osa suunnittelutyöryhmää. He työskentelevät läheisessä yhteistyössä mallisuunnittelijan kanssa. Suunnittelutyöryhmässä on ajoittain mukana myös yrityksen johto, sekä myynnistä ja ostoista vastaavat henkilöt.
Mallikokoelmasta valitaan yhdessä ne mallit, joita tehdas seuraavalla kaudella ryhtyy tuottamaan. Mallikokoelmassa saattaa olla satoja mallivaatteita, ja kokoelman saaminen valmiiksi oikeaan aikaan voi aiheuttaa työhön kiirehuippuja.
Mallimestarin työvälineitä ovat kaavat ja erilaiset piirtämiseen tarvittavat viivaimet ja muut välineet sekä tietokoneet, joissa on kaavoitusohjelmat.
Ammatissa tehdään päivätyötä. Työhön saattaa kuulua matkustamista. Mallien suunnittelijat käyvät muotinäytöksissä ja messuilla sekä matkustavat myös ulkomaiden muotikeskuksiin seuraaman alan kehitystä.
Mallimestarit työskentelevät vaatetus-, nahkapukine-, turkis- ja kenkäalan tuotteita valmistavissa yrityksissä.
Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon vestonomi (AMK) vaatetusalaan suuntautuen.
Ammattikorkeakouluissa voi opiskella myös muotoilua vaatetusalaan suuntautuen. Tutkintonimike on kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto muotoilija (AMK).
Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinnon. Tutkintonimike on vaatetusompelija.
Perustutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella ja näyttötutkintona.
Näyttötutkintoina voidaan suorittaa myös vaatetusalan ammattitutkinto ja vaatetusalan erikoisammattitutkinto.