Palkka ja tietoa ammatista Psykologi

Lisätietoa ammatista

Psykologi työskentelee vastaanotollaan asiakastyössä tai muissa asiantuntijatehtävissä, joissa tarvitaan tuntemusta ihmisen käyttäytymisestä, ajattelusta ja tunne-elämästä. Psykologin ammatissa tarvitaan hyvä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Psykologeja työskentelee mm. mielenterveystoimistoissa ja terveyskeskuksissa sekä henkilöstöhallinto- ja koulutustehtävissä.

Lue lisää ammatista Psykologi

Psykologi keskustelee, neuvoo, tukee ja auttaa elämän erilaisissa kriisi- ja ongelmatilanteissa. Hän suunnittelee ja ohjaa mielenterveysongelmien hoitoa ja kuntoutusta, tekee psykologisia tutkimuksia, kirjoittaa lausuntoja ja lähetteitä sekä antaa psykoterapiaa.

Tavoitteena on auttaa potilasta selviytymään jokapäiväisessä elämässä, mahdollisesti palaamaan takaisin työelämään tai ainakin elämään omaa itsenäistä elämää. Ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä on useissa tehtävissä. Psykologi voi toimia myös asiantuntijana ja tutkijana.

Kasvatus- ja perheneuvolapsykologi työskentelee kasvatuksen asiantuntijana perheneuvolassa. Hän auttaa vanhempia löytämään ratkaisuja lasten ja nuorten ongelmatilanteissa. Tässä hän voi käyttää apuna psykologisia tutkimuksia ja testejä. Hän tukee traumoissa ja kriiseissä sekä auttaa tarvittaessa erilaisten yksilö-, pari-, perhe- ja ryhmäterapioiden avulla.

Koulupsykologi selvittää oppimisvaikeuksia ja koululaisten mielenterveysongelmia. Hän arvioi erityisopetuksen ja tukitoimenpiteiden tarpeellisuutta sekä osallistuu opettajien kanssa opetuksen suunnitteluun.

Ammatinvalintapsykologi auttaa ihmisiä soveltuvan ammatin ja koulutuksen valinnassa elämän eri vaiheissa. Hän tekee tarvittaessa psykologisia tutkimuksia sekä osallistuu vajaatyökykyisten kuntoutuksen suunnitteluun.

Työ- ja organisaatiopsykologi toimii muun muassa konsulttina, henkilöstöhallinnossa tai työterveyshuollossa. Hän tekee psykologisia tutkimuksia ja antaa esimerkiksi henkilövalintaan sekä henkilökunnan ja työolojen kehittämiseen liittyviä neuvoja.

Terveyskeskuspsykologi antaa apua lastenkasvatusongelmissa, henkilökohtaisissa kriiseissä ja elämän muutostilanteissa. Hän tekee psykologisia tutkimuksia ja antaa lyhytkestoista psykologista hoitoa. Terveyskasvatus sekä työterveyshuoltoon liittyvät tehtävät ovat usein osa toimenkuvaa.

Mielenterveystoimistossa työskentelevä psykologi keskustelee, neuvoo ja ohjaa elämän kriisitilanteissa. Hän antaa sekä kriisi- että psykoterapiaa, tekee psykologisia tutkimuksia ja arvioi psyykkistä toimintakykyä.

Psykiatrisessa sairaalassa psykologi tekee tutkimuksia, joilla arvioidaan potilaan hoitoa, arvioidaan työkykyä tai autetaan eläkepäätösten teossa. Hän suunnittelee hoitoa ja kuntoutusta sekä ohjaa ja kouluttaa muuta henkilökuntaa.

Neuropsykologi on erikoistunut neuropsykologiaan, jonka avulla selvitetään aivoperäisiä häiriöitä. Tällaisia häiriöitä voivat olla esimerkiksi puhe-, muisti- ja havaintohäiriöt. Neuropsykologi selvittää niiden laatua ja vaikeusastetta tekemällä neuropsykologisia tutkimuksia. Hän osallistuu myös potilaiden kuntoutuksen toteutukseen.

Psykoterapeutti antaa psykoterapiaa, jolla pyritään tukemaan ihmisen itseymmärrystä ja siten auttamaan elämän kriisivaiheiden yli. Psykoterapia voi olla eri tavoin suuntautunutta, esimerkiksi psykodynaamista psykoterapiaa tai kognitiivista terapiaa.

Psykologi työskentelee työyhteisössään yhteistyössä eri tahojen kanssa: psykiatrien, lääkäreiden, sosiaalityöntekijöiden, puheterapeuttien, opettajien, koulukuraattorien, terveydenhoitajien, vanhempien, viranomaisten jne.

Olennaisinta työssä on kuitenkin onnistunut vuorovaikutus potilaan/asiakkaan kanssa. Psykologin työ on vaativaa ihmissuhdetyötä, joka edellyttää oman persoonallisuuden käyttöä työvälineenä.

Psykologin työympäristönä on useimmiten toimistomainen vastaanottohuone. Työhön voi joissain työpaikoissa sisältyä myös matkustamista, esimerkiksi koulupsykologi työskentelee tavallisesti useammassa kuin yhdessä koulussa, työpsykologi vierailee työpaikoilla jne.

Työ on yleensä päivätyötä, mutta työajat vaihtelevat eri tehtävissä. Psykologi saattaa esimerkiksi osallistua asiantuntijana erilaisiin iltaisin järjestettäviin tilaisuuksiin, joissakin toimipaikoissa voidaan järjestää iltavastaanottoaikoja.

 

 

Lue lisää ammatista Psykologi

Psykologeja työskentelee muun muassa mielenterveystoimistoissa, sairaaloiden psykiatrisilla klinikoilla ja osastoilla, terveyskeskuksissa, kouluissa, työvoimatoimistoissa, sosiaalitoimessa sekä yritysten ja työklinikoiden palveluksessa. Osa toimii ammatinharjoittajina ja yrittäjinä.

Lue lisää ammatista Psykologi

Yliopistoissa voi suorittaa psykologian maisterin tutkinnon.

Yliopistoissa voi myös suorittaa muun ylemmän korkeakoulututkinnon, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu korkein arvosana psykologiassa.

Ainoastaan psykologian maisterit saavat oikeuden toimia laillistettuina psykologeina. Muilla tutkinnoilla voi suuntautua esimerkiksi tutkijan tai opettajan ammattiin.

 




Lue lisää ammatista Psykologi
Keskipalkka
3 949 EUR
kuukaudessa *
* Lähde: Tilastokeskus
Gjennomsnittslønn for Psykologi
  • 3 949 EUR
  • 3 939 EUR
  • 4 019 EUR
Gjennomsnittslønn for alle kjønn per sektor
Gjennomsnittslønn for kvinner per sektor
Gjennomsnittslønn for menn per sektor
Nyt näytetään:
Mainokset