Tekstiilimyyjä myy esimerkiksi vaatteita, asusteita ja kankaita tekstiili- tai kangaskaupassa tai tavaratalon tekstiiliosastolla, missä hän esittelee tuotteita asiakkaille. Vaatteiden myyntiin voi liittyä korjauspalveluja ja kankaiden myyntiin leikkuupalveluja. Myyntityö edellyttää asiakaspalvelutaitoja, oma-aloitteisuutta ja tuotteiden tuntemusta. Tekstiilimyyjän on seurattava muotia. Hyvä värisilmä on ammatissa tarpeen.
Tekstiilimyyjä myy vaatteita, asusteita, kankaita, ompelutarvikkeita, ja joskus myös laukkuja ja kenkiä. Myymälä voi olla erikoistunut esimerkiksi naisten, miesten tai lasten vaatteisiin tai tietyn valmistajan merkkituotteisiin.
Myyjä esittelee tuotteita asiakkaille, selvittää näiden tarpeet ja auttaa päätöksenteossa. Vaatteiden myyntiin voi liittyä myös korjaus- tai pukeutumispalveluja. Kankaiden myyntiin liittyy usein kaava- ja leikkuupalveluja.
Tekstiilimyyjän tehtäviin kuuluu lisäksi tilata, vastaanottaa, varastoida ja hinnoitella tavarat. Hän asettaa tuotteet esille myymälätilaan ja pitää huolta tavaroiden järjestyksestä. Kassanhoito kuuluu tehtäviin ainakin pienemmissä myymälöissä.
Osastolla tai suuremmassa liikkeessä työskentelee muita tekstiilimyyjiä osastonhoitajan tai vastaavan alaisuudessa. Pienemmissä liikkeissä myyjiä voi olla vain yksi.
Työympäristö on tekstiilejä ja kankaita myyvä liike tai tavaratalon tekstiiliosasto. Myyntitilojen lisäksi työskennellään varastossa. Työaika vaihtelee yleensä klo 8-20 välillä. Työssä ollaan myös lauantaisin ja sunnuntaisin, joten arkivapaat ovat yleisiä.
Tekstiilituotteiden myynti painottuu vuodenaikojen sesonkeihin. Esimerkiksi kevätsesonki alkaa helmikuussa, kesäsesonki toukokuussa jne. Tällöin työ on kiireisempää.
Vaate- ja kangaskaupat. Tavaratalojen tekstiiliosastot.
Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinnon, modisti/sisustusompelija/vaatetusompelija/vaatturi tai tekstiilinvalmistaja.
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon, artesaani, voi suorittaa tuotteen suunnitteluun ja valmistukseen suuntautuen (tekstiiliala).
Perustutkinnot voidaan suorittaa myös oppisopimuksella sekä näyttötutkintona.
Näyttötutkintoina voidaan suorittaa myös tekstiilialan ammattitutkinto ja tekstiilialan erikoisammattitutkinto sekä vaatetusalan ammattitutkinto ja vaatetusalan erikoisammattitutkinto.
Toisella asteella voi suorittaa myös liiketalouden perustutkinnon, merkonomi. Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella ja näyttötutkintona.
Näyttötutkintoina voidaan suorittaa myös myynnin ammattitutkinto ja kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto.
Ammatillista täydennyskoulutusta tarjoavat Markkinointi-instituutti sekä eri oppilaitosten yhteydessä toimivat täydennyskoulutusorganisaatiot jne. Lisäksi kaupan alan koulutusta järjestävät kaupan alan ryhmittymien omat koulutusorganisaatiot.