Etsi koulutusta 👉

Tuleva yhden opiskelupaikan säännös

26 kesä 2024
KYSYMYS
Hei,

Olen seuraavanlaisessa tilanteessa:

Olen 2023 aloittanut ulkomaisessa yliopistossa kandidaatintutkinnon alalla x. Nyt kuitenkin ensimmäisen vuoden opiskelleena koen myös alan y erityisesti kiinnostavana. Alaa y näkisin järkevämmäksi opiskella Suomessa, eikä sille oikein mahdollisuutta ulkomailla. Siksi hain tämän vuoden 2024 yhteishaussa ensikertalaisuuteni nojalla ja minulle tarjotaan nyt tämän alan y opiskelupaikkaa.

Epäröin kuitenkin nyt alan y opiskelupaikan vastaanottamista, sillä tällä alan x opinnoissa olisi läsnäoloa vaativia kursseja vielä noin vuoden verran jäljellä, joka puoltaisi sitä, että tekisin niitä seuraavan vuoden ja vasta ensi vuonna 2025 hakisin, pääsisin ja ottaisin vastaan alan y opintopaikan uudelleen. Ja alan y opintopaikassa opintoja ei varsinaisesti tauottamaan pysty, ellei ole lakisääteinen syy (tosin ehkä voisi siten, että ottaisi paikan vastaan, ilmoittautuisi läsnäolevaksi, muttei suorittaisi opintoja mutta opintoaika kuluisi). Alan x opinnot pystyisin nyt max vuodeksi tauottamaan mitä todennäköisimmin.

Alan y paikan vastaanottamista juuri nyt tukisi kuitenkin vahvasti: 1. Hallituksen tuleva yhden opiskelupaikan sääntö ja 2. Pisterajojen mahdollinen nousu tälle alalle y entisestään, ennakoiden sitä kun 2026 sitten on jo uudet pistetaulukot tälle alalle, jotka antavat paljon enemmän pisteitä sellaisten oppinaineiden kirjottaneille, josta nyt saa hyvin vähän verrattain, eli uskoisin näiden hakijoiden nostavan pisterajoja ja kohti minun tuloksiani jo ensi vuonnakin.

Kohtaan 1. viitaten onkin sitten muutama iso kysymys: kun nyt ensikertalaisuuteenkaan ei ole vaikuttanut ulkomailla ottamani paikka ja opiskelemani vuosi, niin vaikuttaakohan tuo yhden opiskelupaikan sääntö sitten sellaiseenkaan tilanteeseen, jos ensi vuonna 2025 vasta hakisin, pääsisin ja yrittäisin kotimaista tutkintoa alalla y (kandi+maisteri) ottaa vastaan siten, että minulla olisi jo toinen ulkomainen tutkinto aloitettu 2023 tekeillä? Eli olisiko siinä rajanvetona nimenomaan, ettei voisi olla voimassa samaan aikaan kahta suomalaista tutkintoa, mutta voisi olla esim aikaisemmin otettu alan x tutkinto ulkomailla tekeillä ja sitten lisäksi ottaa uudistuksen jälkeen alan y tutkinnon kotimaasta?

Ja toisaalta on se huoli, että jos nyt 2024 varman päälle ottaisin tämän alan y tutkinnon (kandi+maisteri) vastaan ja pidän opintoni /paikkani ainakin jossakin määrin voimassa ulkomailla alalla x, niin voiko hallituksen uudistuksen myötä ensi vuonna 2025 tulla tilanne, jossa he (takautuvasti/taannehtivasti) vaativat, että luopuisin jo vastaanottamastani paikasta, siis jotenkuten taannehtivasti tuon uudistuksen vaikutus?

Kyseessä siis pohjimmiltaan kysymys siitä, kannattaisiko alan y opiskelupaikka ottaa vastaan tänä vai ensi vuonna (perusoletuksena toki taustalla, että pisteeni riittäisivät ensi vuonnakin)?

Kiitos!

Vastaus

26 kesä 2024

Hei ja kiitos kysymyksistäsi!

Nykyinen yhden korkeakoulupaikan säännös ei koske ulkomaisia korkeakouluja. Voisi siis ajatella, ettei uusi yhden opiskelupaikan säännöskään koskisi ulkomaisia korkeakouluja. Tähän minulla ei kuitenkaan ole varmaa vastausta, sillä asiasta ei ole vielä tiedotettu.

Jos sinulla on jo kaksi eri opiskelupaikkaa, kun uusi yhden opiskelupaikan säännös tulee voimaan, ei sinua voida vaatia luopumaan jo vastaanottamistasi opiskelupaikoista. Säännös koskisi siis tilanteita, joissa otat toista opiskelupaikkaa vastaan säännöksen voimaantulon jälkeen.

Suoraa vastausta en voi antaa siihen, kannattaako sinun ottaa uusi opiskelupaikka vastaan nyt vai hakea opiskelupaikkaa uudestaan ensi vuonna. Aina on mahdollisuus, että samaa opiskelupaikkaa ei sinulle seuraavana vuonna tarjota, joten tätä kannattaa miettiä päästöstäsi tehdessä.

Tsemppiä päätöksen tekemiseen!

Ystävällisin terveisin

Aino, studentum.fi

Apua opiskelupaikan valintaan?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.
koulutus.fi