Informaatikko on tiedonhaun ja tiedonhallinnan ammattilainen. Tehtäviin kuuluu vastata asiantuntijana organisaation henkilöstön, asiakkaiden ja sidosryhmien tarvitsemien tietojen hausta sekä tiedonhankinnan ja tietolähteiden käytön opastuksesta. Työssä tarvitaan mm. asiakaspalvelutaitoja, yhteistyötaitoja, oma-aloitteisuutta ja yleissivistystä.
Informaatikko on tiedonhaun ja tiedonhallinnan ammattilainen, jonka asiakaslähtöiseen palvelutyöhön kuuluu tiedon hakua, hankintaa ja välitystä sekä tiedottamista.
Informaatikot työskentelevät kuntien kirjastoissa, tieteellisissä kirjastoissa, oppilaitoskirjastoissa sekä erilaisten organisaatioiden ja yritysten kirjastoissa sekä tietopalveluissa.
Informaatikko vastaa asiantuntijana organisaationsa henkilöstön, asiakkaiden ja sidosryhmien tarvitsemien tietojen hausta kirjallisessa tai sähköisessä muodossa sekä tiedonhankinnan ja tietolähteiden käytön opastuksesta ja opetuksesta.
Olennainen osa työtä on sähköisen tiedon ja perinteisen kirjallisen tietomateriaalin luokittelu ja tallentaminen. Informaatikot myös ylläpitävät ja kehittävät tietojärjestelmiä.
Informaatikoita työskentelee kirjasto- ja informaatioalan asiantuntijatehtävien lisäksi myös suunnittelu-, opetus-, tutkimus- sekä hallinto- ja johtotehtävissä.
Työskentely tapahtuu kirjastomaisessa ympäristössä sekä omassa työpisteessä. Työssä käytetään apuna tietotekniikkaa, puhelinta, tietokantoja, kirjallisia lähteitä jne. tiedonhaun ja -välityksen keinoja.
Työpaikan koosta riippuen työyhteisössä voi työskennellä useita kirjasto- ja informaatioalan ammattilaisia tai sitten työtä tehdään pääasiassa yksin. Palvelutyössä ollaan kuitenkin päivittäin tekemisissä ihmisen kanssa. Työaika riippuu työpaikasta, myös ilta- ja viikonlopputyö voi tulla kyseeseen.
Työpaikkoina ovat kunnalliset ja tieteelliset kirjastot, julkishallinnon kirjastot sekä yritysten kirjastot ja tietopalvelupisteet.
Korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu informaatiotutkimuksen opinnot. Informaatiotutkimus voi olla joko pää- tai sivuaineena. Tutkinnon voi suorittaa Tampereen ja Oulun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa.
Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon tradenomi (AMK) kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelmassa.
-
3 017 EUR
-
3 027 EUR
-
2 970 EUR