Insinöörit toimivat monipuolisten tehtävien parissa ja tulevaisuudessa insinöörejä kaivataan vielä enemmän. Insinöörien työt keskittyvät jatkossa kestävän kehityksen teknologioihin ja muihin ympäristön kannalta merkkittäviin teknologian aloihin. Insinööri voi olla monen eri alan asiantuntija. Insinöörejä valmistuu ammattikorkeakouluista ja diplomi-insinöörejä yliopistoista.
Insinööri kehittää ja suunnittelee oman erikoisalueensa tekniikoita ja uusia sovelluksia. Insinöörin työ vaatii logiikkaa ja luovuutta, mutta myös sosiaalisia taitoja matemaattista lahjakkuutta unohtamatta. Insinöörin on tärkeää osata laittaa teoria käytäntöön.
Insinööri voi toimia esimerkiksi uusiutuvan energian tai kestävän kehityksen pairissa, mutta myös perinteisillä teollisuuden ja logistiikan aloilla. Insinöörin tehtävät vaihtelevat toimistotyöstä käytännön tehtäviin kentällä. Insinööri toimii usein osana monialaista asiantuntijatiimiä.
Insinöörin työpaikka voi käytännössä löytyä mistä tahansa perinteisiltä teollisuuden aloilta aina kestävän kehityksen ja uusiutuvan energian teollisuuteen. Myös useat eri alojen teknologian tai tekniikan parissa työskentelevät yritykset palkkaavat insinöörejä.
Suomessa insinööriksi voi opiskella lähes kaikissa ammattikorkeakouluissa. Tällöin nimikkeesi on Insinööri (AMK). Ammattikorkeakoulussa on mahdollista opiskella myös insinöörin YAMK-tutkinto. Insinöörin AMK-koulutus kestää yleensä 4 vuotta. Insinööriksi voi opiskella myös englanniksi tai ruotsiksi. Insinöörin AMK-koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa. Diplomi-insinöörin koulutus sen sijaan on yliopistotasoinen.
-
4 166 EUR